Kaupungin paras 2010

Puuma, takahuone, tarjoilija ja 22 muuta kaupungin parasta.

Puuma, joka on seurustellut vain itseään nuorempien miesten kanssa? Takahuone, josta on talutettu  humalaisia rocktähtiä? Tarjoilija, joka on saanut kukkia Karita Mattilalta. Esittelemme ne ja 22 muuta kaupungin parasta.

Kaupungin paras -bileet 7.10.

Ihmettele kaupungin parhaita Kaupungin paras -bileissä torstaina 7.10. kello 21.30 Klubilla. Esiintymässä The Sheena Hyenas ja Sweatmaster. Live-maininnalla merkitty kaupungin paras näyttäytyy juhlissa.

Tsekkaa biletiedot Go-Go-menopalvelusta!

Kiitos lukijat!

Avullanne löysimme muun muassa kaupungin parhaan autokaupan.

Ahkera oppilas viihtyy opetusmateriaalin keskellä.
Ahkera oppilas viihtyy opetusmateriaalin keskellä.

Pornokokoelma (Live)

Kari Hautaniemeltä, eli BB-Kakilta, löytyy kotoa lähes 600 aikuisviihde-elokuvaa. “Ensimmäisen elokuvan sain kahdeksanvuotiaana. Meillä ei ollut videota, joten katsoin sen 12-vuotiaana. Yläasteella järjestimme kaverin kanssa leffailtoja, joihin myytiin viiden markan lippuja. Söimme popcornia ja katsoimme pornoa”, Kaki kertoo. Hänen mukaansa porno on opettanut tuntemaan oman kehon. Samalla on opittu muutakin.

”En minä niitä huvikseni katsele. Jos olisi isompi muna, olisin ollut 18-vuotiaana Amerikassa yrittämässä aikuisviihdenäyttelijäksi.”

Tori

Carl Ludvig Engel merkitsi Turun pääkirjaston edustan alueen Vähätoriksi Turun palon jälkeiseen asemakaavaan vuonna 1828. Viime vuonna tämä kaistale Aurajoen rantaa kunnostettiin ja siitä tehtiin pihakatu. Kirjaston edustan suihkulähteen kunnostuksen ja kadun nupukivetyksen jälkeen alueesta tuli tunnelmallinen terassipaikka Mamille ja Roccalle.

Vessatöherrys

Naisille pidetään kovaa komentoa Cosmic Comic Cafen vessassa. Oven viereen piirretty Hitler kehoittaa naisia: ”Lakatkaa juoruamasta – Mars synnyttämään!” Piirroksesta vastuussa on Fingerporin piirtäjä tunnettu Pertti Jarla, joka piirsi Hitlerin Cosmicissa järjestetyissä albuminjulkaisubileissä vuoden alussa.

Cosmic Comic Cafe, Kauppiaskatu 4

Klubi (Live)

Hitto, mikä klubi!
Hitto, mikä klubi!

Klubit syntyvät ja kuolevat nopeasti, mutta helmikuussa kolmivuotissyntymäpäiviään viettänyt HITTO-klubi on täyttänyt Ravintola Klubia koko olemassaolonsa ajan. Loppuunmyynti on ollut pikemminkin sääntö.

“Monet esiintyjämme eivät ole suurimmalle osalle yleisöstä tuttuja. Artistit ovat kuitenkin kovia ja kävijät ovat alkaneet luottamaan klubin laatuun”, kertoo HITTO-dj Janne Kiviniemi.

Suosion huipentuma koettiin Klubin Live-kerroksessa vietetyillä syntymäpäivillä, joilla rikottiin kerroksen lipunmyyntiennätys. Tuolloin Top Billin´in Sir Nenis tarjoili eturiville cavat ja stagedaivasi itse lopuksi perään.

Puuma

Jaana.
Jaana.

“Voi herran jumala! Kuka niitä laskee?” nauraa Blankon ravintolapäällikkö Jaana Vuorenpää, kun häneltä kysytään nuorempien miesten lukumäärää. Vuorenpää on itseoikeutettu kaupungin paras puuma ja Turun ravintolamaailman kuningatar. Mieltymys nuorempiin miehiin on herännyt jo aikaisin.

“Kaikki mieheni ovat olleet nuorempia. Ensimmäinen kerran seurustelin kun olin yhdeksännellä luokalla. Poika oli seitsemännellä. Siitä lähtien miehet olleet nuoria.”

Tällä hetkellä Vuorenpää seurustelee itseään kaksikymmentä vuotta nuoremman miehen kanssa. Hänen omien sanojensa mukaan vanhemmat eivät pysy perässä. Mistä näitä nuoria miehiä siis riittää?

“Töistä. Koska olen aina töissä, joudun syömään kuormasta.”

Autokauppa

Kerrostalon sisäpihalla on autokauppa, jonka valikoimaa ei ulkoapäin arvaa.  Autoliike M Sipilä on myynyt erikoisautoja jo 25 vuoden ajan. Jutuntekohetkellä liikkeestä löytyi kaksi Ferraria, neljännesmiljoonan Bentley ja viisi yli 100 000 euron Porschea sekä valikoima hieman tavallisempia autoja. M Sipilä on perheyhtiö, joka on toiminut jo yli 30 vuotta, joista 30 nykyisellä paikallaan.

”Kun tulin tilaan ensi kertaa 1980-luvulla, tiesin heti haluavani kauppani tähän. Tila toimi aikoinaan Wärtsilän juhlasalina. Ostin myös viereisen lihakaupan ja siitä asti täällä on ollut autoja. Kun Helsingin asiakkaat soittelevat ja kyselevät liikkeestä, kerron sen olevan kellari, jossa riittää hienoja autoja”, sanoo perustaja Ari Sipilä. Autoja liikkuu hyvänä kuukautena 30–40 kappaletta.

Autoliike M Sipilä, Tuureporinkatu 5

Takahuone

Klubin yläkerroksen takahuone on kaupungin legendaarisin. Sama tila toimi takahuoneena jo kun  Säätämö toimi paikalla ennen Klubia. Kymmenen vuotta takahuoneena käytetyn tilan seinät ovat täynnä töherryksiä.

”Emme maalaa töherryksiä peittoon. Seinissä on kulttuurihistoriaa”, sanoo Klubin toimitusjohtaja Seppo Tahvanainen.

Tahvanainen kertoo, että bändien toivomukset takahuoneen varustuksesta punnitaan järjellä. Esimerkiksi viinatarjoilun määrää mietitään bändin koon mukaan.

”Emme me kenestäkään alkoholistia halua tehdä. Useampia kotimaisten metallibändien artisteja on kuitenkin jouduttu taluttamaan takahuoneesta.”

Takahuoneeseen on hankittu erikoisiakin asioita.

”Bloodpit halusi seen nyrkkeilysäkin ja shakkilaudan.”

Klubi, Humalistonkatu 8b

Tarjoilija

Tarjoilija.
Tarjoilija.

Ristorante Denniksessä 25 vuotta tarjoillut Pauli Linkoranta tietää miten asiakasta palvellaan. Linkorannan asiakaspalvelusta on saanut nauttia muun muassa Tarja Halonen.  Oopperalaulaja Karita Mattila lähetti tarjoilijalle viime jouluna kukkia.

”On oltava oma itsensä rennosti ja iloisesti. Huumorintajulla pääsee pitkälle”, Linkoranta summaa.

Tarjoilija nauttii, kun asiakkaalla on aikaa olla palveltavana. Linkorannan mukaan ikävimpiä asiakkaita ovat ne, jotka jo tullessaan ilmoittavat kiireestä.

”Hoidetaan tilanne lyhyen kaavan kautta.”

Syyskuussa Linkoranta ylennettiin salivastaavaksi.

”Se ei muuttanut mitään. Sama hölö olen kuin ennenkin”.

Dennis, Linnankatu 17

Bodypaintaaja

Heli Tikkanen ja elävät maalaukset.
Heli Tikkanen ja elävät maalaukset.

Trixien parturi-kampaaja Heli Tikkanen osaa jotain, mikä ei keskivertokampaajalta onnistu. Tikkanen on kaupungin paras bodypaintaaja.

”Aloitin maalaamisen vuosituhannen alussa ja vuosi vuodelta töitä on enemmän.”

Toukokuussa Tikkanen tuli toiselle sijalle kansainvälisen CIDESCO kosmetologijärjestön kilpailuissa Tukholmassa. Aiempaa kilpailukokemusta Tikkanen on hankkinut kiertämällä kilpailuja Euroopassa ja New Yorkissa. Kilpailujen lisäksi vartalomaalaria työllistää yritysten promotempaukset.

”Viime vuonna maalasin Avatar-elokuvan ensi-iltaan seitsemän mallia siniseksi. Aloitimme aikaisin aamulla, jotta kaikki olisivat illalla valmista. Maalaan kynäruiskun sijasta pensselillä. Kynäruiskulla maalaaminen on 80-prosenttisesti tekniikkaa. Pensselillä taidetta.”

Kakkupöytä

Stockmannin kakuista riittää uusi joka päivälle.
Stockmannin kakuista riittää uusi joka päivälle.

Kahvikakku, juusto-suklaakakku, menorca, sacherkakku ja marjakakku. Muun muassa näitä pääset maistamaan Stockmannin Kahvilaravintola Buffetin herkkupöydässä, jonne katetaan joka aamu kymmenkunta erilaista kakkua. Kakkuvalikoima vaihtelee kausittain.

Kahvilaravintola Buffet, Yliopistonkatu 22

Ruokateko

Joukko turkulaisravintoloita on sitoutunut lisäämään lähellä tuotettujen raaka-aineiden käyttöä. Ravintolat tarjoavat 1.2. alkaen listallaan lähiruokavaihtoehdon, jonka raaka-aineista vähintään 80 prosenttia on lähellä tuotettuja. Mukana ovat Cindy, Enkeliravintola, Kaskenahde, Mami, Koulu, Aurora, Turun Kellariravintolat, Harald ja Kanresta.

Remontti

Historiallinen ravintolakiinteistö Pinella pelastettiin. Sunborn Oy kunnostaa Pinellan tilat. Vanhat materiaalit käytetään hyväksi. Yläkerran terassi kivetään vanhoilla kivillä. Kymmenen seinäpaperikerroksen alta löydettiin alkuperäistä 1800-luvun tapettia ja se on ollut suunnittelijoille inspiraationa. Ravintolatoiminta aloitetaan ensi vuonna.

Kalustaja

Turussa voi olla vaikea löytää ravintolasta istumapaikkaa, jota Jukka Murto ei ole myynyt. Vanhoja klassikkohuonekaluja välittävän Murron asiakkaita ovat olleet Blanko, Koulu, Dynamo, Kuka, Mami, Panini ja Klubi. Yhtään uutta huonekalua Murto ei ole myynyt.

“Niistä puuttuu tarina. Laatuhuonekalu paranee käytettäessä.”

Ensimmäiset ravintolahuonekalut Murto myi Kouluun. Sen jälkeen sana on kiirinyt.

“Kiinnitän ravintoloissa huomiota yksityiskohtiin. Jos vessassa on Sarpanevan 1970-luvulla suunnittelemat Opa-kahvat, tuo se minulle suurta mielihyvää. Se kertoo, että joku ymmärtää kulttuurimme tärkeyden."

Lopetus

Pala turkulaista kulttuuria lakkasi olemasta, kun Turun vanhin rock-klubi TVO sulki keväällä ovensa YO-talolla. Lopetusta juhlittiin kaksitoistapäiväisillä Lopunajan festivaaleilla.

“Bileet pysyivät käsittämättömän hyvin hanskassa ja kaikki kamat olivat juhlien jälkeen ehjänä”, kertoo festivaaleja järjestänyt, TVO:n entinen kuraattori Tomi Hautakangas. Kahden viikon bileiden tunnelma oli nostalginen, sillä monet paikalla olleista yhtyeistä olivat aloitelleet uraansa TVO:lla.

”Radiopuhelimet halusivat kuvata keikkansa, Vrum oli tehnyt TVO:lle oman kappaleen ja Tuula Amberla kertoi löytäneensä miehensä ja lastensa isän TVO:lta”, Hautakangas kertoo.

Naamiaiset

Japanilaiset kettutytöt.
Japanilaiset kettutytöt.

Toukokuun kolmantena viikonloppuna Klassikon koulun ympärillä näkyi prinsessoja, velhoja ja japanilaisia koulutyttöjä. Katukuvan muutoksesta oli vastuussa kolmatta kertaa järjestetty Kirsikankukkacon. Japanilaisen kulttuurin harrastajien tapahtuma keräsi viikonloppuna noin tuhat kävijää. Conia järjestänyt Susanna Leppälahti arvioi noin kolmasosan kävijöistä pukeutuneen cosplay-asuun tai muuten normaalista poiketen. Kikuconin teemana oli pelit, joten pelihahmoja näkyi erityisen runsaasti.

“Oli hienoa nähdä kaupungilla ihmisiä, joiden tiesi odottavan ovien avaamista”, Leppälahti sanoo.

http://kikucon2010.animeunioni.org

Ravintolakatu

Sevilla, Pardolino, Three Beans, Monk, Apollo, Armas, Viinille, Humaliston kebab-pizzeria, Silvermoon, Lone Star, Aschan, Kotipizza, Klubi, Smiley´s, Alvar, Memory Times, Hummpub, Naantalin Aurinkoinen, Golden Dragon, Park Grilli, Cup & Pint. Humalistonkatu on ansainnut nimityksensä kaupungin parhaaksi ravintolakaduksi.

Kioski

Turun rautatieaseman puistossa sijaitsee 1930-luvun lippakioskin, jonka ovat vallanneet nuoret turkulaiset suunnittelijat. Polkka Jam, JETI-projekti sekä Saana ja Olli järjestivät kesän aikan kioskilla paljon muutakin kuin jäätelömyyntiä. Viikonloppuihin painottuneen ohjelmatarjonnan helminä olivat Kasettiasema-klubi ja elokuussa pidetty vesisota.

”Puistoon oli järjestetty vesipisteet ja kävijöillä oli omat vesipyssyt. Mutta siten yläkerran ukko osallistui sotaan sarjatulella”, kertoo Olli Sallinen.

Kioski Rautatieasemanpuisto

Hampurilainen

Hampurilainen.
Hampurilainen.

Naantalin Kylpylän Rantaravintolassa tarjoillaan kaupungin omaperäisintä purilaista. Rysäburger on ruisleipään valmistettu hampurilainen, jonka täytteenä on paistettuja silakoita, uunijuureksia ja savujuustokastiketta. Lisukkeena uudet perunat ja tillikurkkusalaattia. Annoksesta vastaa keittiömestari Kaisa Suovanen.

Rantaravintola, Mannerheiminkatu 2

Rockteko

Uudessakaupungissa sijaitseva tuhannen asukkaan Lokalahti ei liene ilmeisin paikka rockfestivaaleille. Juuri sinne kaverukset Robert Sainio ja Sauli Virta kuitenkin halusivat tapahtuman järjestää. Sainion vanhempien maatila on toiminut Karjurockin pitopaikkana neljä kertaa.

“Uudessakaupungissa on aina valitettu, ettei mitään tapahdu. Pistettiin tapahtumaan”, Sainio sanoo.

Tänä vuonna festivaali tuplasi yleisömääränsä ja houkutteli sikatilalle miltei 6 000 kävijää.

http://www.karjurock.fi

Salsa

Alvarin salsan resepti on kulkeutunut Yhdysvaltojen San Antoniosta Lontoon kautta Humalistonkadulle.

”Kopioin reseptin ravintolasta, joka oli kopioinut sen toisesta ravintolasta”, tunnustaa Alvarin Ed Crozier.

Alvarissa ei ole keittiötä ja Crozierin mukaan salsan salaisuus on sen yksinkertaisuus. Salsaa ei kypsennetä, vaan tuoreet ainekset soseutetaan tehosekoittimessa.

”Chilin määrää olen Suomessa joutunut lisäämään; täällä chilit eivät ole yhtä tulisia.”

Alvar, Humalistonkatu 7

Urakehitys (Live)

Miss Divet.
Miss Divet.

Vuonna 2003 City-lehti palkitsi Miss Divetin kaupungin parhaasta drag-showsta. Nyt on aika jakaa tunnustusta sen jälkeisestä urasta.

“Seitsemän vuotta sitten oli helppoa olla paras drag-queen, kun olin ainoita”, kertoo Miss Divetin meikin takaa löytyvä Marko Vainio.

Seitsemän vuoden aikana Vainio on ehtinyt paljon. Vuonna 2005 hän lopetti työnsä risteilyisäntänä ja ryhtyi kokopäiväiseksi drag-queeniksi. Seuraavana vuonna hän avasi toimiston Puutorin laidalle.

Nykyään Vainio tekee 150–200 keikkaa vuodessa.

“Pikkujouluaikaan on parhaimmillaan ollut neljä keikkaa samana iltana. Kaikki tapahtuu iltakuuden ja puolenyön välillä, joten siirtymiset paikkojen välillä on oltava tarkasti suunniteltu. Toinen kova rupeama on laivashow’t. Viime vuonna olin laivalla 61 päivää putkeen, ilman yhtäkään vapaapäivää.”

Drag-queen on töissä, kun muut juhlivat. Viikot Vainio käyttää uusien hahmojen kehittelyyn.

http://www.missdivet.com

Ribsit

Kaupungin parhaat ribsit syntyvät, kun puoli kiloa kotimaista porsasta marinoidaan itsetehdyllä kuivamarinadilla ja savustetaan yli neljä tuntia matalalla lämmöllä. Ravintola Lone Starissa ribsit tarjoillaan maissin, ranskalaisten, sipulirenkaiden, coleslaw'n ja barbeque-kastikkeen kanssa.

Lone Star, Humalistonkatu 5

Mittari

Turun Satama otti toukokuussa käyttöön Suomen ensimmäisen vesiliikenteen nopeusnäyttötaulun. Pikisaaren rannassa sijaitseva taulu näyttää lähestyvien alusten nopeuden kilometreinä. Näyttö on säädetty pimenemään ylinopeutta ajettaessa. Huippunopeutta siis kokeillaan muualla.

Pikisaaren ranta

Baarikaappi

Tintån viinikaappi on huippu. Kymmenen pulloa vetävä kaappi ei päästä avattuihin pulloihin happea, vaan täyttää ne typellä. Normaalisti kolmessa päivässä huononemaan alkava viini pysyy kaapissa hyvänä kolme viikkoa. Kaappi mahdollistaa kalliiden viinien myynnin laseittain.

Tintå, Läntinen Rantakatu 9

Automaatti

Kumin tarve voi iskeä koska tahansa. Onneksi Nextbike-pyöräliikkeen rengasautomaatti palvelee 24 hoo. Linnankadulla sijaitsevan liikkeen automaatista saa sekä 26 että 28 tuumaisia sisärenkaita kolmella venttiilivaihtoehdolla. Hinta on kuusi euroa.

Nextbike, Linnankatu 37

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi