Klip: suomalainen deittisovellus videoklipeillä

Klip on uusi deittisovellus, joka pyrkii tekemään seuranhaun omalla puhelimella astetta aidommaksi.

Tinderin ja muiden seuranhakuapplikaatioiden ongelma on se, että ne antavat melko yksipuolisen kuvan ihmisestä. Siksi monelle on käynyt niin, että livenä tavatessa match ei olekaan ihan sitä, mitä luuli. Tai tämä on ainakin se tarve, johon uusi deittisovellus Klip pyrkii vastaamaan. 

“Ajatus lähti tiimimme ahkerilta Tinder-käyttäjiä. Kuulimme, että he valittivat matchien eroavan liikaa kuvistaan tai viesteistään, ja aloimme miettiä, miten siihen saataisiin muutos”, Juho Oranen, yksi Klipin perustajista kertoo.

Hän on myös yksi startup-studio Midealabin perustajista. Se kehittää sekä omia ideoita että uusia startupeja. Klip sai alkunsa, kun tiimi voitti Garage48-hackathonin Ukrainassa aiemmin tänä vuonna.

Klip eroaa muista deittisovelluksista siten, että profiili rakennetaan kuvien sijaan lyhyen videopätkän varaan. Käyttäjän rekisteröityessä sovellus kuvaa videon, jossa kysyy käyttäjältä kolme sattumanvaraista kysymystä. Käyttäjän tulee vastata niihin spontaanisti  – ja kas, siinä on 21 sekunnin pituinen profiilivideo.

“Meillä on iso määrä valmiita kysymyksiä, joista sovellus arpoo kullekin käyttäjälle rekisteröitymishetkellä kolme”, Oranen kertoo.

“Profiilivideota voi päivittää halutessaan, ja tulevaisuudessa on tarkoitus, että kysymykset olisivat enemmän sidonnaisia ajankohtaisiin asioihin.”

Kysymykset käsittelevät vaikkapa sitä, onko käyttäjä aamu- vai iltavirkku, kivoja lapsuusmuistoja tai mieluisinta asentoa, jossa katsella Netflixiä. Ne on suunniteltu siten, että ne kertovat jotakin kiinnostavaa ihmisestä, mutta sisältävät myös huumoria. 

Ihmisestä ei voi koskaan saada täysin totuudenmukaista kuvaa kaksiulotteisen profiilin perusteella. Video auttaa, ainakin hiukan. Siksi syntyi Klip, jotta kokemus deittisovelluksessa olisi mahdollisimman lähellä oikeaa kohtaamista.

Muutoin Klip toimii samoin kuin muutkin deittisovellukset: jos molemmat tykkäävät toisistaan, voivat he aloittaa keskustelun. Tavallisen viestittelyn lisäksi matchit voivat klippailla toisilleen eli kommunikoida lyhyiden, spontaanien videopätkien avulla. Käyttäjä voi lähettää viestin, jonka vastaanottaja näkee vain, jos kuvaa siihen selfie-kameralla videoreaktion. Asetelma on miellyttävä: siinä on videopuhelun aitous ilman onlinessa olemisen kuumotusta.

Klipillä uskotaan, että jos kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, kertoo video puolestaan enemmän kuin tuhat kuvaa.

“Tinder on hyvä siinä, että se on tuonut deittailun ihmisten elämään. Kuka tahansa uskaltaa sanoa olevansa Tinderissä. Mutta video on kuitenkin lähempänä aitoa kohtaamista kuin kuva.”

Videon kuvaaminen voi tuntua tavalliselle ihmiselle kuumottavalta, varsinkin, jos ei harrasta hirveästi selfieitä tai Snapchatia. Klip on kuitenkin tarkoitettu vain käyttäjille, jotka ovat valmiita laittamaan itsensä peliin. Jos ei halua esiintyä videolla, ei pääse mukaan. 

“Emme halua viedä aidon kohtaamisen mahdollisuutta pois niiltä, jotka ovat palvelussa tosissaan, oli se sitten kumppanin etsintää tai hauskanpitoa varten. Toisaalta ymmärrämme hyvin, että videon kuvaaminen vaatii ihmiseltä enemmän kuin kuvan lataaminen. Siksi haluamme tehdä siitä helppoa ja hauskaa”, Oranen kertoo.

Klip, ilmainen. Ladattavissa iOS- ja Android -puhelimille.

2 kommenttia

jeejee!!

15.12.2016 07:29

Loistava sovellus, joskin käyttäjiä ei vielä kovin paljon ole. Lähiseudulla ainakaan. Tinderin ongelma nimenomaan tuo artikkelissa mainittu. "Muutaman" kerran saanut todeta.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Singlegirl

16.12.2016 15:30

Yay, mä oon niin oottanu et joku tekee tän ja tää äppi on kyl ihan huippu kun saa ihan eri fiiliksen tyypeistä ja paljon hauskempaa päästä heti pintaa syvemmälle! ;)

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi