Kuka Jyrki Lehtola luulee olevansa

Kolumnisti Jyrki Lehtola kiusaa työkseen muita. Nyt on aika kiusata häntä. Pannaan asialle Jyrki Lehtola. Pure sitä!

Jyrki Lehtola istuu ravintola Liekin ikkunapöydässä, polttaa ketjussa kevyttupakkaa ja juo lattea. Lehtola on pukeutunut tummansiniseen liituraitapukuun, raidalliseen vaaleansiniseen paitaan ja sinisenharmaaseen solmioon.

Lehtolan tuntien hän yrittää asuvalinnallaan varmaankin viestittää jotakin. Valitettavasti Lehtolan puku ei liikoja pulise. Se ei pysty sanomaan kuin: “Minut puettiin päälle haastattelua varten, koska minulla yritettiin sanoa jotakin, millä ei ole merkitystä kenellekään.”

Haastattelun ajan Lehtola puhuu kovaan ääneen, nauraa omille vitseilleen ja yrittää vähätellä tekemisiään niin kuin ihminen, joka ei näe tekemisissään mitään vähäteltävää, mutta pelkää muiden näkevän.

Jyrki Lehtolalla ei mene hyvin.

Kun olen soittanut Lehtolan ystäville kysyäkseni heidän käsityksiään Lehtolasta, niin kuin tällaisissa henkilökuvissa on tapana tehdä, olen saanut kohdata lähinnä vaivaantuneisuutta.

“Se tamperelaisplösö ei ruleta! Mä en tunne koko miestä!” tiuskaisee Lehtolan tulevan lapsen kummisetä, PHSi:n projektijohtaja Kim Aalto.

“Ensimmäisen kerran kun tapasin Lehtolan, sillä oli tungettuna v-aukkoinen villapaita housunkauluksen sisään, ja siitä huolimatta se yritti väittää paitansa olevan niin ohutta materiaalia, että se olisi ollut hyväksyttävä ratkaisu. Se ei missään nimessä ollut hyväksyttävä ratkaisu”, huokaa Radio Helsingin päätoimittaja Paula Salovaara.

“No enpä aio olla mitenkään mukana, jos se hullu haluaa häpäistä itsensä tässä jutussa”, ilmoittaa Lehtolan avovaimo, joka ei halua edes nimeään julkisuuteen.

Jyrki Lehtolalla ei mene hyvin.

Mutta miksi menisikään? Mitä sellaista tämä 38-vuotias entinen tamperelainen on tehnyt, jotta häntä pitäisi haastatella City-lehteen?

Lehtola lukee ammatikseen naistenlehdistä haastatteluja näyttelijöistä, joista hän kirjoittaa Ilta-Sanomien lauantailiitteeseen kolumneja, joissa hämmästelee, että ohhoh, olipas avoimuudessaan hölmö näyttelijä, mä en taaskaan ala. Lehtolan teksteistä on näinä päivinä ilmestyvä Teokset I, jota Lehtola yrittää markkinoida pukeutumalla liituraitapukuun.

Tuollaisen uraprofiilin täytyy tuntua nöyryyttävältä. Ja kun asian ottaa Lehtolan kanssa puheeksi, hän yrittää ensin hörähdellen hyväksyä tulkintani, ikään kuin pyrkisi luomaan itseensä kohdistamasta naureskelusta elämänfilosofisen asenteen. Valitettavasti asenne hajoaa viimeistään siihen, kun Lehtola yrittää muistuttaa noin kymmenennen kerran haastattelun aikana kirjoittaneensa muunlaisiakin juttuja.

Muunlaisiakin juttuja. Rohkea mies ja sen väkevät valinnat!

Ja kun Lehtolalta kysyy suoraan, eikö häntä yhtään hävetä olla julkinen naistenlehtikriitikko, Lehtola punastuu, sytyttää taas yhden tupakan ja änkyttää ääni vavahdellen, kuinka hän pyrkii kirjoittamaan media-ajan vaihtoehtoa, toisen näkökulman viihdettä.

Voi sentään, ja onko edes olemassa sellaista sivistyssanaa, joka tarkoittaisi moninkertaista persoonallisuushäiriötä yhdistettynä itseään koskeviin massiivisiin harhaluuloihin?

Missä vaiheessa Lehtola kääntyi sille tielle, joka johti sille umpikujalle, johon kaadetaan vanhat Eevat, Me Naiset ja Annat?

Alussa Lehtolasta pystyi vielä aistimaan häivähdyksen omanarvontunnetta. Hän pääsi 19-vuotiaana opiskelemaan filosofiaa sekä kirjallisuustiedettä ja kirjoitti Ylioppilaslehteen esseitä ja kirjallisuusarvosteluja luentomuistiinpanoistaan. Opintolainaansa hän tuki toimimalla mm. teatterin näyttämömestarina ja hotellin yöportieerina.

Kaikessa tuossa oli vielä jotakin koomisella tavalla asiaankuuluvan romanttista. Niin kuin siinäkin, että Lehtola yhdessä Markku Eskelisen kanssa yritti tehdä jotain, mitä seuraavat sukupolvet eivät sen koommin ole kokeneet tarpeelliseksi. Eskeliseltä ja Lehtolalta ilmestyi esseekokoelma Jälkisanat – sianhoito-opas (WSOY 1987). Kirjassaan nuorukaiset yrittivät synnyttää kirjasodan voihkimalla, kuinka huonoa suomalainen kirjallisuus on ja kuinka muut ovat niin tyhmiä heihin kahteen verrattuna.

Leikkikirjasodan seurauksena Lehtola päätyi kirjoittelemaan kolumneja, kirjallisuusarvosteluja ja artikkeleita mm. Savon Sanomiin, Aamulehteen ja Kalevaan.

Mitä vikaa tuollaisessa elämässä olisi ollut? Lehtola kirjoitti maaseudun lehtiin tuohtumuksesta, joka syntyy, kun omasta nenästä löytyy herne, joka tuntuu melonilta, ja juuri niin kuuluu tuossa iässä kirjoittaakin. Lehtolan teksteissä paheksuttiin vaikein lauserakentein sitä, että kaikki, mitä Lehtola näki oli niin rajoittunutta, vaikka ongelma oli yksinkertaisesti siinä, ettei Lehtola vaivautunut katsomaan muualle kuin peilikuvaansa.

Itselleen luomiensa rajojen esittelyä Lehtola jatkoi 90-luvulla julkaistuissa kahdessa romaanissaan Tule takaisin, olmi! ja Hällä väliä sekä novellikokoelmassa Happy Days.

Näistä WSOY:n kustantamista teoksista voisi kohteliaasti todeta, että niissä Lehtola tuli vakuuttavasti todistaneeksi, että myös postmoderni muoto tarvitsee tuekseen kirjoitustaitoa, mielikuvitusta ja edes jollakin tasolla relevantin maailman.

Lehtolalla ei niitä ollut. Hän vastasi oman kirjoitustaidottomuutensa hätähuutoon taivuttamalla tietokoneen näytöllä vittu-sanaa ja kutsui lopputulosta postmoderniksi. Riippui lukijan mielenlaadusta, oliko tuollaista itsehäpäisyn kautta tapahtuvaa kasvuyritystä julmaa vai hupaisaa seurata sivusta. Kysymys oli kuitenkin lähinnä akateeminen, sillä Lehtolan kaunokirjallisia teoksia ei myyty ja arvosteluissa ne teilattiin.

Siitä huolimatta Lehtola yrittää ääni vapisten väittää, ettei katkeran kolumnistin sisällä asu pettynyt, katkeroitunut romaanikirjailija.

“Minkä ihmeen takia kritiikki tai satiiri nähdään aina sen läpi, että sen esittäjän sisällä on haava? Sitä paitsi en mä ole katkeroitunut romaanikirjailija, koska mä olen aivan liian laiska kirjoittamaan romaaneja.”

Mutta mikä pakko on kiukutella lehtien palstoilla?

“No eihän sen nyt pitäisi olla niin tavatonta. Se on yhden tason viihdettä, ei mitään syväargumentointia. Brittilehdet ovat täynnä vastaavaa täytettä, mutta Suomen kokoisessa maassa julkisuuden ja median suhde on niin herkkä ja läheinen, että täällä sitä jaksetaan vieläkin paheksua.”

Mutta mitä viihdettä se on, jos teksteistäsi seuraa, että jonkun päivä, jopa viikko, on pilalla?

“Niin, niin, mutta kyllähän se kuuluu tai pitäisi kuulua siihen julkisuuskuvakokonaisuuteen, että jos sä olet kaikkialla rakastamassa itseäsi, on luvallista hieman hymyillä sille tavalle, millä sä olet kaikkialla rakastamassa itseäsi.”

Mutta eihän se ole pelkkää hymyilyä, vaan potkimista. Eikö sinua todellakaan hävetä, että ammattisi on pilkata ihmistä, jolta on kulunut valtavasti aikaa ja vaivaa esimerkiksi romaanin kirjoittamiseen?

“Kaihan se voisi hävettää, mutta onneksi saa aina myöhemmin kuulla, että sieltä vuoti taas sydämestä ihan muut nesteet kuin veri, kun Anna-Leena Härkönen uhkasi Ilta-Sanomiin kirjoitetun kolumnin vuoksi lähteä Imagesta, jos mä jatkan siellä tuottajana tai kuinka Leena Lander uhkasi käsittääkseni lähteä WSOY:ltä ellei mun tekstikokoelmasta olisi poistettu Landeria käsittelevää kolumnia, ja eräältä ihmiseltä mä sain aikoinaan kauhistuneen soiton siitä, kuinka Outi Nyytäjä oli vaahdonnut sen työhuoneessa, kuinka se ‘tuhoaa Lehtolan uran’. ”

Mutta tuohan on vastenmielinen kuvio. Et kai sinä vain oleta, että sinusta tekee suuren se, että vastaat ensin maailman pienuuteen omalla pienuudellasi, johon maailma vastaa omalla pienuudellaan, mihin sinun on vielä raukkamaisesti yritettävä tässä haastattelussa vastata omalla pienuudellasi? Eikö tuo ole kaiken kaikkiaan hirveän nolo kilpailu? Ajattele esimerkiksi nuorempaa, lahjakasta veljeäsi, Juha Lehtolaa, joka näytelmillään ja ohjauksillaan sentään kertoo jotain ajasta ja ihmisestä eikä vain marise.

“No kai se on aika noloa.”

Me puhumme Lehtolan kanssa tietysti siitä, mistä ei pitäisi niin paljon puhua. Lehtolan viikoittain Ilta-Sanomiin kirjoittamista kolumneista.

Eikö muuten tunnu tyhmältä kirjoittaa niitä viikoittain, vuodesta toiseen?

“Mutta ethän sä kysy taidemaalariltakaan, eikö siitä tunnu tyhjältä maalata vuodesta toiseen samoilla haaleilla väreillä. Tai ATK-tuelta, eikö tunnu typerältä korjata koneita, jotka on kaatuneet pornon imurointiin. Se on työ, ei se ole kansanvalistuksellinen projekti tai edes minäkuvallinen manifesti.”

Lehtolan vastaus olisi ehkä juuri ja juuri uskottava, jos hän todella suhtautuisi lehtiteksteihinsä työnä muiden joukossa.

Niin ei kuitenkaan ole, sillä virallinen syy tähän haastatteluun on Lehtolalta kohta ilmestyvä kirja, Teokset I (WSOY). Kirja sisältää yli 700 sivua vanhentuneita, arvonsa menettäneitä lehtitekstejä, joiden merkitys oli jo ilmestyessään kyseenalainen, ja joiden kirjoitustyyli on sellainen, että kuvaavampi nimi kirjalle olisi Maneerit I-III.

Teokset I on Lehtolan minäkuvallinen manifesti, ja sellaisena se kertoo raa’an tarinan nuoren miehen eksymisestä omiin harhoihinsa. Kirjassa on julkaistu Lehtolan vajaan kymmenen vuoden sisällä mm. Ilta-Sanomiin, Aamulehteen, Radio Mafian Kämp-ohjelmaan, Imageen ja Tietoviikkoon kirjoittamia tekstejä. Kirja herättää välittömästi yhden kysymyksen.

Minkä ihmeen takia päätit julkaista tällaisen kirjan, jos et muka näe teksteilläsi sen suurempaa merkitystä?

“Idea tuli kai alun perin WSOY:lta.”

No hei, ei kaikkiin ideoihin täydy vastata myöntävästi.

“Se kirja on vitsi.”

Mutta eihän siinä ole mitään hauskaa. Missä se vitsi on? Ketä sen pitäisi naurattaa?

“Se vitsi on siinä, että noiden tekstien julkaisussa tuollaisessa muodossa ei ole mitään järkeä.”

Mutta eihän tuo ole mikään vitsi.

“No ei se kai olekaan. Mutta saan mä ainakin rahastettua vanhat tekstini kahteen kertaan.”

No herranjestas. Älä nyt ole lapsellinen. Eihän tuosta kirjasta saanut kuin korkeintaan muutaman hassun tonnin.

“Ei kyllä niin.”

Lehtola hymähtää, sytyttää tupakan, ja tunnen oloni pahoinvoivaksi. On kuin katselisi miestä, joka alkaa paukuttaa omia henkseleitään, kunnes huomaa, että on neliraajahalvaantunut ja housutkin ovat olleet jo vuosia nilkoissa.

Ilta-Sanomien kolumneilla Lehtola murtautui freelance-kirjoittelun periferiasta yleisempään tietoisuuteen. Siihenkin tosin kului aikaa, ja me muut saimme vaivaantuneina seurata sivusta, kun Lehtola yritti etsiä maailmasta muitakin vikoja kuin Anja Snellmanin, Paavo Haavikon ja Maarit Tastulan.

90-luvun puoliväliin saakka Lehtola asui vielä Tampereella, eikä hänestä täytynyt välittää kuin kiukuttelevana maalaiskuriositeettina, Heikki Turusen hylättynä, vähälahjaisena veljenä. Lopulta Lehtola muutti Helsinkiin. Juice Leskisen mukaan syy muuttoon oli siinä, että Lehtola oli saanut jo niin monta kertaa turpiinsa Tampereella.

“Mä olen mahdollisesti saanut Tampereella yhden kerran turpiini, mutta siitäkin mulla on vain hämärä mielikuva, koska mä olin silloin niin jurrissa. Toi nyt on vain tyypillistä Juice Leskistä, jossa luullaan, että osumatarkkuus voidaan korvata sillä, että ohiampujana on Juice Leskinen.”

Lehtolaa käy sääliksi. Millainen mies tuhlaa enää tähän maailman aikaan voimia argumentoidakseen jotakin niin yhdentekevää kuin Juice Leskistä vastaan? Seuraavaksi Lehtola hyökkää varmaankin Meiju Suvaksen kimppuun.

Lehtola muutti Helsinkiin, koska hänen sekä hänen edesmenneen isänsä kaveri Matti Apunen oli tuolloin Imagen päätoimittaja. Apunen palkkasi Lehtolan Imagen vt. toimituspäälliköksi. Vt. toimituspäällikkyyden jälkeen Lehtola toimi vielä pari vuotta Imagen tuottajana, kunnes tiet erkaantuivat.

Lehtolalla on teiden erkaantumisesta tietysti oma versionsa, mutta uskottavampi lienee Lehtolan ystävän ja Imagen tuolloisen toimitussihteerin Virpi Salmen huokaus: “Hyvä kun lähti. Se lössöprinsessa ei tehnyt siellä muuta kuin kirjoitti juttuja muihin lehtiin ja kävi vaateostoksilla.”

Imagen aikoinaan Lehtola keskittyi aiheisiin, joita todennäköisesti luuli itsensä kokoisiksi. Hän ei vaivaantunut kirjoittamaan lupaavasta designerista, kiinnostavasta kokista, tulevasta pukeutumistrendistä tai uuden talouden gurusta, vaan hän kirjoitti siitä, mitä mieltä hän, entinen tamperelaisopiskelija, oli designista, ruuasta, pukeutumisesta tai rahasta. Lehtola kirjoitti Imageen tekstejä hampaat irvessä kuin yrittäen todistaa, että jostakin vielä löytyy juna, josta hän ei ole myöhästynyt siksi, että on jäänyt lehtikioskille selaamaan uusinta Annaa.

Imagen jälkeen Lehtola jäi Helsinkiin. Tampere ei kuitenkaan jättänyt miestä, ja Lehtolan puheen seasta aistii selkeästi Helsinkiin muuttaneille maalaisille tyypillisen tarpeen sekä halventaa vanhaa kotikaupunkiaan että tuoda esille omaa jykevää integroitumistaan Helsinkiin, Lehtolan tapauksessa Punavuoreen.

Todennäköisesti siksi Lehtola on valinnut tapaamispaikaksemme Liekin, yhden kantaravintoloistaan. Liekissä hän yrittää tervehtiä vaivaantuneilta tarjoilijoilta niskat kipeäksi ja pudotella helsinkiläisiä nimiä ja sanoja, jotta kukaan ei huomaisi, että tuon miehen sielusta ei johda tie muualle kuin tamperelaisen lähiöyksiön televisiotuoliin juomaan alushoususillaan keskiolutta.

Jopa maalaisuuden mittapuissa Lehtola alentuu hämmentävään pätemisyritykseen näyttäessään toimittajalle Lostarin vip-korttiaan keskellä suomalaisen kirjallisuuden tasoa käsittelevää keskustelua. Sen päälle hän vielä kolmeen kertaan selittelee hölmöyttään väsymyksellään, koska on ollut edellisiltana kavereiden kanssa “radalla” . Kun asiaa tiedustelee Lehtolan edellisiltaiselta ravintolaseuralta, Klak Oy:n markkinointi- ja kontaktijohtaja Sami Kuuselalta, tämä kuulostaa kiusaantuneelta: “Ainiin joo, kyl mä taisin taas hävetä sivussa, kun se osti nuorilta seuraa valkovenäläisillä kunnes jurrisinkin nuori kyllästy sen “raisuihin” höpinöihin. Oliks se jopa yhdeltä yöllä kun vaivaantunu baarimikko ohjas sen taksiin?”

Kun katselen edessäni istuvaa narisevaa vanhusta, en voi kuin hävetä hänen puolestaan. Miltä tuntuu päättää viikoittain, kenestä nyt tehdä pilaa? Miltä tuntuu ansaita elantonsa kirjoittamalla kolumneja Hannele Laurista, näyttelijästä, joka ei ole tehnyt pahaa kuin korkeintaan itselleen? Miltä tuntuu arvottaa maailmaa sen mukaan, että taas siellä on ollut joku aika tyhmä? Totta kai siellä on ollut taas joku tyhmä, ja Lehtola on kuin koe siitä, kuinka uncool ihminen voi olla hämmästellessään asiantilaa.

Pahinta kaikessa lienee se, että Lehtola itse luulee olevansa cool.

Meillähän on nyt se pulma, että olet tässä haastattelussa itse saanut valita itseesi kohdistuvan kritiikin sisällöt, ja luulet niiden riittävän. Eivät ne riitä alkuunkaan.

“Häpäisenhän mä itseni tässä haastattelussa kahdessa roolissa.”

Älä yritä. Sinä leikit häpäiseväsi itsesi kahdessa roolissa, ja luulet et-tet häpäise. Kyllä sinä häpäiset.

“Niin mä taidan häpäistäkin. ”

Lehtola jää vielä istumaan yksin pöytään poistuessani Liekistä. Laskua maksaessani huomaan, kuinka hän tervehtii ohikulkijaa, joka kääntää katseensa kavahtaen pois. Yrittäessään puhutella viereistä pöytää pyyhkivää tarjoilijaa Lehtola ei huomaa tarjoilijan pyörittelevän pilkallisesti silmiään baaritiskin takana seisovalle kollegalleen.

File: Jyrki Lehtola

Koti: 3 h+k, Töölö
Juoma: Jallu
Intohimo: Kirjallisuus
Auto: Ei
Tuoksu: Jallu
Kello: Useita
Kengät: Boss

12 kommenttia

Demus

25.10.2001 12:16

Tarjoan kolme vaihtoehtoa:

1. Juttu on tosissaan tehty naljailu.
2. Juttu on näennäisvitsikäs naljailu.
3. Juttu on ei ole kumpaakaan, vaan PR-isku kirjan promovoimiseksi.

Kaikki kolme johtavat samaan loppupäätelmään. Turhempaa aihetta tuhlata bittejä ja kaistanleveyttä kuin kaiken maailman jyrkilehtolat on vaikea löytää. Lisäänkö ympäristön voimavarojen tuhlasta, jos pyydän, että lähettämäni kommentti postetaan listalta saman tien tarpeettomana?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

niin3

15.4.2005 14:26

Mielestäni Jyrki Lehtola on valtavan karismaattinen hahmo ja ylettömän älykäs kirjoittaja, jolla on sykähdyttävä itsetunto.
Kyllä.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

LSA

4.7.2005 17:51

Siis täähän on Jyrki Lehtolan itsestään kirjoittama juttu, eikö niin? Minusta tämä on nerokas.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

--Superior--

7.8.2006 18:25

Jyrki Lehtolan Teokset I -kokoelma on kotiraamattuni.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

jyrki lehtola

14.10.2006 14:05

kaimani on loistava persoona ja hyvä jutun mättäjä.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kielonkukka

19.12.2006 19:35

Jyrki Lehtola on mun ehdoton idolini,
ennenvanhaan ostin iltikseni vai sen takia kun oli niin kiva lukea kuka taas on hampaissa.

Nykyään ajattelen samalla tavalla itsekkin, antakaa vaan kaikenmaailman pikku julkut juttuja niin saa köyhä kansa nauraa, ensin Kuronen ja nyt Anssi ja Miia, voi helvattu kun jotakuta vedetään höplästä....

Mutta itse ne sitä kerjää, se pitää aina muistaa,
pidä pääs kiinni, niin ei sun sanomiset ole lehdissä, so simple is that...

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

nonymous

16.3.2007 08:47

Melkoinen muthafuka koko jätkä, siltä ainakin vaikuttaa ja samalla huonolta häviäjältä.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Nääs

13.6.2007 11:46

hm, Jyrkille on tapahtunut kuin niin monille muillekin parhaimmillaankin vain keskinkertaisille kirjoittajille, eli tyyli on kulutettu loppuun jo aikoja sitten. Olettaisin kolumnistilla olevan sen verran itsekritiikkiä, tajutakseen jo kymmenen vuotta jatkuneen toisto-toisto-teininaljailu -tyylisen hölmöilyn olevan jo ns. passe ja uudistumisen olevan enemmän kuin välttämätöntä.
Voisin kuvitella tämän johtuvan Erkka-isän maineesta johtuvasta betonoidusta itsetunnosta sekä tietysti kyvyttömyydestä oikeaan itsekritiikkiin, mutta toivoa kuitenkin sopii parannusta kirjoituksiin tulevan.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Lukijan ääni uusittuna

24.11.2007 16:14

Jyrki Lehtola on hyvä. Totta helvetissä hänellä on maneeri, mutta entäs sitten. Parempi maneeri kuin monella muulla, vaikkapa Loka-Laitisella.

Ostan Ilta-Sanomani kyllä Bisquitin takia, 2 kertaa viikossa (ti ja to) ja muina päivinä vanhasta tottumuksesta. Bisquit on nero. Jyrki ei ole. Mutta Jyrkikin on tarpeeksi hyvä.

Ja mieluummin Armaniin ja Bossiin (joka oli kyllä SS-hoviräätäli) pukeutuva kolumnisti kuin joku villapaitaluuseri pitkätukka risuparta.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Mää vain

5.10.2009 21:31

No helvetti, ei multa kahta vuotta mennyt sen tajuamiseen, mutta ko tää artikkeli osu silmien eteen vasta nyt; eikö noi edelliset torellakaan tajunnu, et Lehtolalla on jakomiälitauti ja se on haastatellu itteään.

Ei mul muuta: Moikka!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Talon

2.8.2010 17:11

Narsismia, eikä enään tervettä ; )

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

teppoteponpoika

4.9.2010 03:45

Pirun hyvää juttua Jykä, siis jos tuo alla oleva tyyppi olet sinä.

Näitä peelejä on maa täynnä .. mihin kategoriaan sinut laittaisin, en tiedä, vielä.

But, kuten sanoin, mukavaa viihdettä tosiasioiden höystämänä näin alkuun ja siitähän me pidämme .. minäkin :)
.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi