Lamakausi Go-Go

Tallinna on vain parin tunnin laivamatkan päässä. Ja siellä on halpaa, siistiä ja kaunista

Lai-kadulla tapahtuu öisin.
Lai-kadulla tapahtuu öisin.
Viron hurja, lainarahalla pumpattu talouskasvu kääntyi jyrkkään laskuun huippuvuoden 1997 jälkeen. Tästä vuodesta ennustetaan jo miinusmerkkistä. Talouden tuupertuminen on heijastunut niin Tallinnan kaupunkikuvaan kuin kaupunkilaisten mielialaankin. Uudisrakentamisen ja vanhan saneeraamisen vauhti on hiipunut. Yltiöoptimismin vallitessa kyhätyt luksusasuintalot, pankkipalatsit sekä suureelliset toimistorakennukset ammottavat puolityhjinä.

Rahaa ei Virossa kerta kaikkiaan ole ja lähes kaikki ostamisen arvoinen valuu ulkomaiseen (= pohjoismaalaiseen) omistukseen. Tämä herättää virolaisissa katkeruutta. Talouden pelastajaksi etsitään "Viron Nokiaa", mutta toistaiseksi on tyydyttävä puurtamaan halpahintaista matalan ammattitaidon alihankintakrääsää ulkomaille. Piraattibisnes - cd:t, videot jne - on Viron talouden kiistattomia kivijalkoja. Palkat Virossa nousivat usean vuoden ajan jopa kymmenillä prosenteilla vuodessa, mutta keskikuukausipalkka on nyt jämähtänyt 1 500 markkaan.

Työttömyyslukemat ovat nousseet10-20 prosenttiin. Rikostilastot rumenivat viimekin vuonna yli 10 prosentilla. Rahahanojen kuivuminen näkyy myös Tallinnan yössä. Tallinnan ylpeys, Baltian giganttisin megadisko Dekoltee on syöksynyt konkurssin partaalle ja on Viron lehdistön tietojen mukaan jäänyt nyt kiinni miljoonaluokan verovilpistä. Tallinnan keskustaan kaavailtu yökerho/undergroundklubikompleksi Titanic ehti upota jo ennen avajaisiaan.

Tavalliselle virolaisnuorelle on piipahtaminen yöelämässä suur investeering. Klubien ja diskojen pääsyliput ovat yhtä kalliit kuin Helsingissä, mutta nuorison tulolähteet ovat huomattavasti niukemmat. Opintotukijärjestelmää ei Virossa tunneta, työttömyyskorvaus on 130 markkaa kuukaudessa puolen vuoden ajan ja opiskelijoille tarjottujen työpaikkojen palkat ovat lähinnä symbolisia.

Lisää epäreilua vertailua: 1,5 miljoonan asukkaan Viron pankkimarkkinat ovat samankokoiset kuin n. 80 000 asukkaan Jyväskylän.Leffasaleja Tallinnassa (asukkaita n. 0,5 miljoonaa) on neljä, Jyväskylässä kahdeksan.

Nuo olivat huonot uutiset Tallinnasta. Hyvä uutinen on se, että Tallinna on yhä lähes täydellinen kohde päivän tai parin kaupunkilomalle. Hintataso on suomalaisittain houkutteleva, ja nuoriso on omaksunut rennon eteläeurooppalaisen käytöskulttuurin. Rennon eteläeurooppalainen (= niukka) pukeutumiskulttuuri Virossa onkin ollut vallalla jo pitkään, etenkin naisilla. Mikrohameet ovat in ja pop kesät talvet.

Nähdä Tallinna ja...

Nähtävyyksiä Tallinnassa riittää joka lähtöön. Shokki- ja kauhuturismin ystävät kiertävät läpi neukkuarmeijan aikoinaan asuttamat kaupunginosat kuten Tondin ja piipahtavat tutustumassa Lasnamäen ja muiden lähiöiden kuunmaisemiin. Kaunista merenrantamaisemaa on tarjolla Tallinnan venäläisväestön kansoittamalla uimarannalla Piritalla (bussit 1 ja 8 keskustasta).

Huikeat näköalat avautuvat Toompean kukkulalta. Vanhakaupunki on ainutlaatuinen keskiaikainen kokonaisuus ja Unescon suojelukohde. Myös suuressa ja hurmaavalla tavalla neuvostohenkisessä Tallinnan eläintarhassa kannattaa käydä. Pieni osa eläimistä on lievästi pahoinvoivan näköisiä. Paldski maantiellä, pari kilometriä Tallinnasta länteen Vabaohumuuseum eli Rocca al Maren ulkoilmamuseo. Neukkuaikana valokuvaaminen oli kielletty, taustalla häämötti ydinsukelleusveneiden parkkipaikka.

Ostokset

Pakollisten tuliaisten - viinan, tupakan, kristallin ja villapaitojen - lisäksi ovat monet muutkin tuotteet ja palvelut Tallinnassa hamstraushinnoissa. Aidon cd-levyn saa alle satasella ja merkkifarkut (Levi´s, Diesel) kolmella sadalla. Valikoimat tosin ovat niukat. Vaatteet ovat Tallinnassa yleensä hintavia ja valikoimat pieniä. Kaubamajassa (Gonsiori 2) on vaatteita, kenkiä ja muunmuassa astioita. Hinnat keskimäärin 20 prosenttia matalammat kuin Suomessa, paikka paikoin jopa korkeammat.

Stockmannin (Liivalaia 53) vaatevalikoimat ovat myös vaatimattomat. Tilanne muuttunee, kun tavaratalo saa rakenteilla olevat lisäkerroksensa. ABC King (Tartu maantie 14) on suomalainen kenkäkauppaketju, joita on useita Tallinnassa. Soliid (Virukatu) taas on kenkäkauppa kahdessa kerroksessa vanhassa kaupungissa. Myös Benetton (nro 24) on Viru-kadulla. Hinnat ovat samat kuin Suomessa.

Syö ja juo

Tallinnan ravintolat ovat hakeneet oppia ja rekrytoineet ravintolapäälliköitä ulkomailta, mikä on nostanut laatutason Helsingin tasolle ja joissain tapauksissa ehkä ohikin. Tex Mex-ravintola Cantina Carramba (Weizenbergi 20), on menestyvien pari-kolmekymppisten suosiossa. Päivän keitto 7 markkaa, päivän pihvi 15 markkaa. Gnoon on perinteinen suomalaiskahvila Viru-kadulla. Kokeile juustorinkeleitä, 2,50 markkaa kappale. Varo taskuvarkaita!

Danhammer (Voorimehe-katu) on Tallinnan kuuluisimman suomalaisen Carl Danhammerin pyörittämä ravintola vanhassakaupungissa. Energia (Kaubamaja-katu), on taas nostalgiahenkinen kahvila, jossa erinomainen palvelu. Neukkuherkku - keitetyt kananmunat - on yhä listalla. Anna Piritan kaupunginosassaon hyvinkäyttäytyvien suomalaisten ja venäläisten kahvila, jossa on merinäköalat ja mainio salaattipöytä.

Par-tee

Kiinnostavin uusi tulokas Tallinnan ravintolamaastossa on entisen kirjakaupan tiloihin, Pärnu maantielle avattu Voitlev Sona (Taisteleva Sana), kolmikerroksinen ravintola-tanssiklubi-baari-kahvila (sulkee jo kello 24). Keittiöpäällikkö on Helsingistä ja häntä on virolaislehdissä kuvailtu sekopääksi, positiivisessa hengessä. Miehen projekteihin kuuluu absintin (= kielletty, hulluksi tekevä koiruoholikööri) valmistaminen.

Pilkku tulee yleensä vasta silloin, kun viimeisetkin maksavat asiakkaat - etenkin viikonloppuisin suomalaisia - ovat saaneet tyränsä täyteen. Ennen kello viittä ei tarvitse poistua kylmään ulkomaailmaan.

Tallinnan parhaat bileet ja suomalaisille myötämielistä palvelua on Club Hollywoodissa (Muurivahe- ja Vana-Posti-katujen kulmassa), neukkuaikaiseen leffateatteriin punotussa tanssiklubissa. Hollywoodin pikanttina vetonaulana ovat katonrajaan rakennetut kalterihäkit, joista käsin puolialastomat tytöt lietsovat klubikansaa transsiin. Helsingin Eerikinkatua vastaava, mutta rankempi "erotiikkakatu" Tallinnaan on syntymässä Lai -kadulle vanhaankaupunkiin. Lai -kadun klubeissa on X-rated adult entertainment. Näistä klubeista on kiinnostunut poliisikin.

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi