Läskit liikkeellä

Kolumni

Joulu meni jo ja nyt tämän kansallisen itsepetoksen rasvoja sulatellaan juhannukseen. Valitettavasti elämäntapalupaukset on petetty jo kauan ennen ensimmäisen lenkin päätymistä karkkikauppaan. Miksi vaivautua? Varsinkin, kun erilaiset sulattelukonstit kilpailevat hyödyllisyytensä sijaan ainoastaan idiotismillaan.

  1. Juoksu
    Helvetin tylsää, eikä mielenkiintoa yhtään lisää mikään sykemittari. Tuliko yllätyksenä, trikoopelle, että sun sydän lyö?
  2. Koiran kanssa lenkkeily
    Turha kuvitella, että korttelin kiertäminen kaksi kertaa päivässä auttaisi! Entä oletko miettinyt, mitä tekee koiran itsetunnolle se, että se joutuu näyttäytymään tuollaisen punkeron kanssa?
  3. Laskettelu
    Eikös sun pitänyt tehdä jotakin, ei painovoiman? No, aina voi imeä tuotetta rinnebaarissa. Etelä-Suomen laskettelukeskuksissa se on jopa ainoa vaihtoehto, sillä ei siellä lunta ole. Saati rinteitä.
  4. Hyötyliikunta
    Kolme porrasta voi nousta ilman, että kusettaa itselleen sen olevan kuntoilua. Hyödyllistä olisikin, jos liikkusit täältä vittuun! NYT.
  5. Uinti
    Todella miellyttävää uida kylmässä kusivedessä ja törmäillä lilluviin mummoihin!
  6. Hiihto
    Jopa hiihtäjät itse myöntävät, ettei ole typerämpää kun tarpoa lankut jalassa korvessa, joten miten vitussa joku vielä harrastaa sitä?
  7. Kuntoklubit
    Vittumaiset jäsenehdot ja vielä vittumaisemmat hinnat. Ota vuoden jäsenyys, käy ähisemässä kaksi kertaa ja kiroa loppuvuosi menetettyjä rahoja. Kätevää.
  8. Ryhmäliikunta
    Hieno katsoa, kun löysät perunasäkit pomppivat ylös ja alas porukalla. Hei jysärit, olisiko sittenkin kannattanut jättää 11. suklaarasia syömättä?
  9. Kaikki turha puhina
    Lopeta itsesi kusettaminen ja ala tirpoa keimoa. Sen kansa ei tule repsahduksia, eli juomattomia kausia. Hyvä harrastus!

Lisäksi kirjoittajia vituttaa Koop Arponen - maailman ainoa jätkä, jonka kaadot kasvavat vuodessa nollasta tuhanteen.

5 kommenttia

riiuvei

2.1.2009 16:59

Hiihtäminenhän on ihanaa - ja tehokasta treeniä!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

dollarimäki

3.1.2009 19:46

Kertakaikkisen virkistävää luettavaa. Ja niin asiaa. Varsinkin se ryhmäliikunta; juuri tuon takia olenkin luopunut moisesta hapatuksesta iäksi.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Mielenterveyskuntoutuja

13.1.2009 22:50

Paino on melko arka aihe, kun lihoin psykoosilääkkeen sivuvaikutuksena. Viime vuonna kuntoilua satoja tunteja ja 6 kiloa lähti.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

budum

22.1.2009 15:16

Tää oli kyllä todella hauskaa luettavaa :D En noita asioita ihan noin ole ajatellut vaikka pidänkin esim. lenkkeilyä/juoksemista tylsänä :DD

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

ylivoimaisestiparaskaikista

25.5.2009 18:02

Jessss!!!

Olen täysin sitä mieltä, että Läskimoosekset ovat ANSAINNEET sen että heille vittuillaan. OIKEINNN!!

Ja lentokoneisiin tulevaisuudessa vaa-an kautta. HAHAAAAAA!!!!!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi