”Huonon ruuan voin antaa anteeksi, mutta huonoa palvelua en”, päätti ystäväni tarinansa siitä, kuinka oli saanut luokattoman huonoa palvelua helsinkiläisessä huippuravintolassa. Vanha totuus siitä, että ihminen kertoo hyvästä palvelusta viidelle tutulleen, kun taas huonosta saa kuulla ainakin 50, näytti pitävän taas paikkaansa. Jaloillaan äänestäminen on yksi tehokkaimmista vaikutamisen muodoista, mitä tavallisella kuluttajalla on käytössään. Se, että vaimeasti mutisten poistuu takavasemmalle ei riitä. On tärkeää, että yritys ymmärtää, minkä takia se menetti yhden asiakkaan ja 50 potentiaalista.
Koska suurin osa meistä on kasvatettu käyttäytymään sivistyneesti, tuntuu möykkääminen moukkamaiselta. Moni jättää huomauttamatta räikeistä epäkohdista, koska pelkää vaikuttavansa öykkäriltä. Kohdalleni on viime aikoina sattunut tilastollisesti harvinainen ammattitaidottomien asiakaspalvelijoiden suma. Koska öykkäröinti ei suju minulta selvin päin luonnostaan, olen yrittänyt hoitaa tilanteet keskustelemalla. Turha toivo. Olen joutunut poistumaan raivoa kihisten ja mielessäni kostoa vannoen.
Viikko sitten pääsin seuraamaan, kuinka paljon Venäjällä aikaa viettänyt ystäväni törmäsi vastaavaan tilanteeseen kusipäisen vakuutusyhtiön korvauskäsittelijän muodossa. Yritettyään selittää asiansa muutamaan kertaan kohteliaasti siirtyi ystäväni katteettomiin uhkauksiin sekä verbaalipugilismiin. ”Sä ympäröit huomisen aamun Hesarista työpaikkailmoituksia, jos ei ala tapahtua”, ”Miten sä selität sun vaimolles kun tuut himaan verokortti kädessä?” sekä ehdoton lempparini ”Yks soitto mun asianajajalle ja sä kattelet lärviäs puol yheksän uutisista” saivat päin naamaa vittuilleen mulkvistin vetämään kättä lippaan ja hetki sitten ”mahdottomat” asiat tapahtumaan. Tyylitöntä? Kenties. Naurettavaa? Todennäköisesti. Tehokasta? You bet your ass.
Kirjoittaja on 70-lukulainen etelähelsinkiläinen kirjailija
