Päivä Boratina

Tehtävänanto: Mene Borat-uikkarissa Uimastadionille ja Mäkelänrinteen uimahalliin. Tee juttu reaktioista.

Kello 13, Helsingin uimastadion. Olen kutsunut henkivartijaksi kehonrakentajaystäväni. Tämä tosin kiemurtelee häpeästä jo sovittaessani asua päälle, sillä sen sisään oli vaikeaa saada survottua sekä penis että kivekset.

Uima-alueella pukeutumiseni huomataan heti. Lapsilauma räkättää äänekkäästi ja osoittelee. Muina miehinä hyppään altaaseen tyylipuhtaalla pommilla. Pullahtaessani ylös vedestä huomaan olevani henkeään haukkovien mummojen ympäröimänä, mutta uimavahti ohjaa minut heti pois seniorikansalaisille tarkoitetusta altaasta. En ehdi kauaakaan uiskennella, kun hengenpelastajat ovat jo ilmoittaneet henkivartijalleni, että pukeutumiseni on soveliaisuuden rajoilla. Saamme 30 minuuttia aikaa poistua. Suvaitsevaisemmille vesille, siis.

Stadikalta marssin kohti Kisahallin raitiovaunupysäkkiä. Hetkessä ympärilläni pyörii noin kymmenen hengen teinipoikaryhmä räpsien kännyköillään kuvia ja vaatien erilaisia poseerauksia. Pojat yrittävät ansaita 100 euroa Uutislehti Satasesta.

Raitiovaunupysäkillä yritän houkutella amerikkalaisia eläkeläisiä mukaani seikkailulle, mutta joukko kieltäytyy. Siitä huolimatta tai juuri siksi kerään paljon huomiota: toiset huutelevat hävyttömyyksiä, toiset katsovat hämmennyksen sekaisin ilmein, osa höröttää ja jotkut lukitsevat katseensa kuin kehittäen itselleen henkiset silmälaput.

Eduskuntatalon ovien kohdalla pakotan hysteerisen naurukohtauksen saavan Anni Sinnemäen yhteiskuvaan kanssani, mutta pyrkiessäni sisään alkavat ongelmat. Vartijat toteavat, että asuni on ehdottoman sopimaton, vaikka kohdalle osuva Bjarne Kallis sitä ääneen ihasteleekin ja harmittelee eduskuntatalon pukeutumiskoodia. Kalliksen ilme vääntyy epäuskoiseksi, kun vakuuttelen, ettei meneillään ole polttaripila.

Stockmannille asuni on ilmeisesti sopiva, sillä kukaan henkilökuntaan kuuluva ei siitä huomauta. Miesten vaateosaston myyjä on tosin melkein vihainen vastatessaan kysymykseeni: heillä ei ole Borat-uikkareita saatavilla sinisenä, eikä muunkaan värisenä, eikä tule olemaankaan. 15-henkinen japanilaisturistien ryhmä osoittaa enemmän ymmärrystä ja poseeraan heille erilaisissa eroottisissa asennoissa. Viiksekäs saksalainen herrasmies näyttää peukaloa, huudahtaa ”Das super!”, ja alkaa räpsiä estottomasti kuvia etumuksestani.

Akateemisessa kirjakaupassa yritän tehdä varausta Lenny McLeanin elämäkertakirjasta, mutta ennen kuin ehdin saada asiani esitettyä, kolmen vartijan ryhmä piirittää minut ja ohjaa minut perustelutta ulos. Asiakaskuntakin näyttää järkyttyneeltä lukuun ottamatta näyttelijä Matti Raninia, joka höröttää seuratessaan tapahtumia.

Esplanadin puiston lavalla töröttelee jazzorkesteri ja tepastelen esiintymislavan eteen parhaille paikoille. Orkesterin naissolisti tiedustelee, mistä hän saisi vastaavan luomuksen. Orkesteri aloittaa musisoinnin. Keikuttelen itseäni musiikin tahtiin, mutta jo kappaleen intron loppupuolella järjestysmies ohjaa minut seuraamaan esitystä kauempaa. Mummoyleisö aplodeeraa innokkaasti; vaikeaa päätellä minulleko vai järjestysmiehelle?

Ajan loukkaantuneena pysäkin verran raitiovaunulla. Säätytalon edessä on joukko toimittajia. Hyppään kyydistä. Media odottaa Matti Vanhasta ulos kokouksesta ja päätän itsekin lausua pääministerille muutaman valitun vaatimuksen politiikan avoimuudesta ja läpinäkyvyydestä. Vanhasta ei kuitenkaan kuulu. Oven takana näkyy vain hätääntyneitä ilmeitä. Lopulta paikalle kurvaa poliisiauto ja kaikkien yllätykseksi kaksi karskia koppalakkia ohjaavat minut maijaan. Syy: säädytön pukeutuminen. Selitystä sille, miksi kaikki strategiset paikat peittävä uima-asu on siveetön, en tivaamisesta huolimatta saa. Sen sijaan minua valistetaan, ettei näissä tamineissa voi tehdä laadukasta toimitustyötä.

Pikku-Roban poliisiasemalla joudun putkaan kortitta ajaneen miehen kanssa. Seinän läpi kuulen poliisien keskustelun siitä, onko asuni siveetön, ja pian viriää epäilys siitä, olenko oikeasti toimittaja. Ilmeisesti toimittajien julkiseen pukeutumiseen pätevät väljemmät säännöt kuin muihin ihmisiin, sillä tilanne näyttää uhkaavalta. Kuvaaja onneksi tunnustaa työtoveruutemme ja minut päästetään menemään. Minua tosin varoitetaan enää pukemasta asua päälleni tai vietän putkassa pidemmän aikaa.

Siispä Mäkelänrinteen uimahalliin. Ehdin hädin tuskin hypätä altaaseen, kun huomaan uimavartijoiden rynnivän minua kohti. Yritän pulikoida pakoon, mutta kiusallisen pian uimavahdit saavuttavat minut. Tiedusteltuaan, onko kyseessä polttaripila, he ilmoittavat, että asuni on sopimaton uimiseen. Tilalle he tarjoavat vanhoja uimahousuja. Kieltäydyn ja vaadin päästä puhuttelemaan johtajaa, mutta minulle ei anneta edes tämän puhelinnumeroa vaan ohjataan ulos hallista.