Pian voit maksaa ostoksesi selfiellä

Kiinalainen Alibaba aikoo lanseerata systeemin, jolla nettiostokset voi maksaa hymyilemällä.

Kuva: javiindy / Fotolia

Myönnä pois, sinäkin olet joskus ottanut selfien. Mutta mitä jos sillä voisikin maksaa ostoksia?

Kiinan Amazoniksi tituleerattu nettikauppajätti Alibaba aikoo lanseerata kasvojentunnistukseen perustuvan järjestelmän, jonka avulla ostokset ja maksut voi vahvistaa ottamalla selfien. Alibaban yhteydessä toimii Alipay-maksujärjestelmä, jolla kasvojentunnistusta testataan ja kehitetään. Maksusysteemin toiminta perustuu siihen, että kasvot toimivat salasanan tai tunnuksen tavoin, ja ne skannataan puhelimella ostoksen vahvistamiseksi. Osa yleisöstä on huolissaan systeemin turvallisuudesta, mutta osa kokee kasvojentunnistuksen yhtä luotettavaksi kuin sormenjäljet. 

"Nettimaksut aiheuttavat päänvaivaa. Salasanat unohtuvat ja turvallisuus on vaarassa. Tämä on uusi teknologia", Alibaban johdon Jack Ma kertoi sunnuntaina alan messuilla Saksassa.

Kasvojentunnistus on vielä kehittelyvaiheessa, mutta messuilla Ma onnistui tekemään nettiostoksen lavalla. Hän maksoi ostamansa matkamuiston skannaamalla kasvonsa älypuhelimellaan.

Maksaisitko sinä selfiellä?

Lähde: ComputerWorld

1 kommentti