Pihla Viitala

19-vuotiaana näyttelijä Pihla Viitala sekoitti säveltäjä Kerkko Koskisen pään. Sitten Viitala meni ensi yrittämällä Teatterikorkeakouluun, koska ei jaksanut lukea pääsykokeisiin. Ja ennen kuin todistuksia oli jaettu, hän hurmasi eturivin leffaohjaajat. Seuraavaksi hän lumoaa teidät valkokankaalla. Jaana Rinne tapasi lahjakkaan rouva Viitalan.

Pihla Viitala kalastaa palan pinaattipiirakkaa Tamminiemen kahvilan kakkupalojen joukosta. Palat ovat pelottavan suuria. Tiskin takana häärii puolalainen omistaja. Pihla kertoo olleensa kahvilassa töissä ja saaneensa naiselta potkut kuukauden harjoittelujakson jälkeen.

Nainen ei näytä muistavan sinua?

”Täällä oli paljon harjoittelijoita. He vaihtuivat usein. Olin täällä työskennellessäni 17- tai 18-vuotias. Hoidin kukkia ja tein sekalaisia hommia. Olen viettänyt lapsuuteni näissä maisemissa. Isä ja äiti asuvat lähellä. Meidän talo siirrettiin Kruunuhaasta tänne sata vuotta sitten. Vanhemmat löysivät sen laman aikana. Se oli aika huonossa kunnossa, talossa ei ollut vesijohtoja, mutta vanhemmat peruskorjasivat sen. Pienenä en tykännyt yhtään asua omakotitalossa, koska kaikki kaverit asuivat kerrostaloissa. Vanhempana olen alkanut viihtyä vuosi vuodelta paremmin. Olen muuten lukenut itseni ylioppilaaksi tällä terassilla, eli oikeastaan Meilahden kartanossa. Kahvilarakennus on kartano, ja keltainen talo rakennettiin omistajaperheen lapsille. Vastapäätä on Munkkiniemen kartano.”

”Pihla Viitala, kotimaisen elokuvan uusi lupaus tietää kaiken kartanoista, sillä hän on viettänyt lapsuutensa kartanomiljöössä.”

”Olen itse asiassa syntynyt Ulvilantiellä, Munkkivuoressa. Munkkiniemen ala- ja yläasteen jälkeen kävin ranskalaisen lukion. Sen jälkeen lähdin vuodeksi Reimsiin vaihto-oppilaaksi. Perheessä oli kaksi vuotta minua nuorempi tyttö, Aurelie. Asuttuani vuoden hänen luonaan Aurelie tuli Suomeen ja asui vuoden meillä. Hän on yhä mun paras kaveri.”

Aurelie, la fille dans le lit… Missä vaiheessa päätit hakea Teatterikorkeakouluun?

”Hakemuksenjättöpäivänä. Kävin ottamassa Stockalla passikuvia ja vein paperit koululle viime hetkellä. Halusin pyrkiä jonnekin, mihin ei tarvinnut lukea. Ehkä sekin vaikutti, että isosisko opiskelee dramaturgiaa pari vuosikurssia ylempänä. Opin rakastamaan näyttelemistä vasta päästyäni kouluun. Silti melkein pyörryin pääsykoevaiheen viimeisenä päivänä.”

[AD]

Miksi juuri sinä pääsit ensimmäisellä yrityksellä himoittuun opinahjoon?

”En tiedä. Olen harrastanut paljon liikuntaa ja musiikkia…Tosiasiahan on se, että Teakissa juostaan… Ei ole mikään vitsi, että meidät tunnistaa verkkareista ja villasukista.”

Te juoksette. Voiko näyttelijä olla läski?

”Mun mielestä voi. Teakissa näkee toki varmasti enemmän painontarkkailua kuin muissa korkeakouluissa, mutta ainakin osittain se johtuu siitä, että näyttelemisen opetteleminen on niin fyysistä. Koulussa tutkitaan itseä, pohditaan kuinka ilmaistaisiin asioita. Välillä oikein ärsyttää millaisiin mittasuhteisiin omaan napaan tuijottelu menee. Näytteleminen on kuitenkin kommunikointia. Koulussa puhutaan myös paljon ulkonäköpaineista. Välillä puheet tuntuvat vähän hassulta, koska kukaan oppilas ei ole epäviehättävä.”

Vieläkö siellä oksennellaan bulimian kourissa vessoissa?

”Tytöt tuntuvat laihtuvan ja lihovan aaltoina, samanaikaisesti. Minulle tärkeintä on hyvä kunto. Se auttaa jaksamaan opiskelua. Jos elän epäterveellisesti, alan laihtua enkä pysy skarppina. Minä en kuulu niihin, jotka saavat lisäpotkua laihuudesta. Ulkonäkö ei ole elämässäni ykkösasia. Mulla ei ole sen suhteen suuria traumoja. Ehkä minä-minä-maailma ei ole päässyt käsiksi, koska mulla on kolme siskoa. Niin suuressa perheessä ei ole aikaa keskittyä yhteen ihmiseen kerrallaan.”

Neljäs opiskeluvuosi on alkamassa. Olet ehtinyt tehdä vuoden aikana kaksi elokuvaroolia. Näyttelet naissotilasta Aku Louhimiehen Käsky-elokuvassa, ja sinulla on rooli Remun tyttöystävänä Ganes-leffassa?

”Joo. Olen yksi Remun naisista. Yksi monista… En ole koskaan tavannut Remua enkä kuunnellut Hurriganesia. Tiedän hitit, mutta olen aina ollut huono fani. Ellen olisi päässyt Teakiin, minusta olisi voinut tulla muusikko. Soitin pitkään alttoviulua, ja tykkään vieläkin kuunnella klassista musiikkia. Mut saa itkemään soittamalla tietyn biisin. Keskityn kuuntelemalla musiikkia. Viime aikoina olen kuunnellut Sibeliuksen viulukonserttoa Pekka Kuusiston soittamana. Se on täydellinen. Jossain vaiheessa rakastin Eric Satieta… En pystyisi elämään ilman musiikkia. Isi on aina soittanut kotona pianoa. En osaisi asua talossa, jossa ei ole musiikkia.”

Nyt pianoa soittaa aviomiehesi Kerkko Koskinen, pianisti ja säveltäjä.

”Se on varmaan alitajuista… En ole tietoisesti hakenut itselleni sellaista miestä kuin isä.”

Oletko jollain tavalla vaikuttanut Kerkon uuteen Agatha-levyyn? Andy McCoy tykkäsi siitä kun kuuntelimme sitä Raflassa. Minä myös.

”En. Kerkko on aina haaveillut tekevänsä musiikkia mahdollisimman monelle soittimelle. Se on tosi taitava siinä. Levyllä yhdistyvät Kerkon rakkaus musiikkiin ja sen suuruudenhulluus.”

Kerkko muuten tunnusti, että olet hänen suuri rakkautensa…

”Meillä oli eilen kolmevuotishääpäivä. Meillä on yhteisiä juttuja. Musiikki on yksi tärkeimmistä. Tapasin kesällä tyypin, joka sanoi inhoavansa musiikkia. Tyypillä ei ollut yhtään levyä, stereoita tai soitinta. Se ei ollut koskaan käynyt konsertissa. Meinasin huutaa sille, että: hullu, tajuatko mistä jäät paitsi. On käsittämätöntä, että joku ei pidä musiikista.”

Hitlerkin piti musiikista.

”Jopa hirviöt pitävät musiikista!”

Millaista musiikkia on Käsky-elokuvassa?

”Suomen sisällissota kuuluu Euroopan verisimpiin. Jääkäreille oli järkytys, ettei vastapuoli puhunut venäjää vaan suomea. He tulivat sotaan, jossa parhaat ystävät ja luokkakaverit ampuivat toisiaan. Historia on aina voittajien kirjoittamaa, mutta sitä ei ole mietitty, mistä sota lähti liikkeelle. Nälällä on uskomaton voima. Punaiset ja valkoiset sotilaat ovat muuten menneet tästäkin ohi. Ehkä veli tappoi veljen juuri tuon mukavan suihkulähteen kohdalla. Käskyn kautta kiinnostuin omista juuristani. Meidän suvussa on sekä punaisia että valkoisia. Pari vuotta aikaisemmin toisiaan Tampereen taisteluissa ampuneiden sukujen ilmeet ovat hääkuvissa vähintään mielenkiintoisia.

Ilman tätä roolia en olisi ikinä tutustunut Suomen sisällissotaan enkä oppinut ampumaan pystykorva-aseella. Ase oli painava ja potkaisi kunnolla.”

Ideologia on painava. Se pakottaa raahaamaan pyssyä pitkin metsiä.

”Totta. Ei ajateltu aseen raskautta vaan sitä, mitä oltiin tekemässä… Se oli tärkeää. Nykyään ollaan paljon herkempiä fyysisille kivuille kuin ennen. Silloin pestiin pyykit omin käsin. Silloin ei tarvinnut käydä lenkillä. Ranskalainen ystäväni Aurelie ihmetteli, miksi suomalaiset juoksevat: Ranskassa ei juokse kukaan. Toisaalta, mehän juoksemme, jos meitä huvittaa! Suomalaisuuden häpeä on kiinnostava asia. Häpeä on aika itsekeskeinen tunnetila. Aivan kuin ihmiset välittäisivät muiden tekemisistä. Luokkatoveri oli hiljattain bussipysäkillä. Nainen kysyi mieheltä, onko toi meidän bussi. Älä huua, ollaan Hesas, mies vastasi.”

Hesas ei saa huutaa. Onko jotain, mitä pojat saavat tehdä, mutta tytöt eivät?

”Ei mitään. Meidän perheessä on neljä tyttöä, eikä meitä ole kasvatettu käyttäytymään niinkuin naisen pitäisi oletusarvoisestikäyttäytyä. En tiedä, olivatko äiti ja isä vielä niin hippejä, kun olin pieni, mutta ne tiedostivat niin hyvin sukupuoliroolit, etten saanut barbia. Kuusivuotiaana sain sitten ensimmäisen barbin. Se oli Ken-nukke.”

Me ei saatu Aku Ankkaa…

”Ei mekään. Miksi me ei saatu Aku Ankkaa?? Mummon vintillä oli vanhoja Akuja. Niitä sai lukea, mutta kotiin Aku ei tullut.”

Akuhan on perkeleestä.

”Ehkä akuttomuudessa on se hyvä puoli, että tuli luettua enemmän kirjallisuutta.”

Barbittomuus poiki ehkä vähemmän tyttöjen juttuja. Mihin tarvitaan iltoja, jolloin kokoonnutaan baariin puhumaan miehistä?

”Ne eivät ole mun juttujani. Tyttöjen jutut tulevat kasvatuksesta. Alakoulussa isä teki aina meidän letit. Sitä sitten ihmeteltiin joukolla koulussa, aivan kuin lettien tekeminen olisi jotenkin erityisesti naisten työtä. Ranskassa miesten ja naisten tasa-arvoeron huomasi selvästi. Siellä tytöistä kasvatetaan vieläkin vaimoja. Pohjoismaisille tytöille huomautettiin poikamaisesta pukeutumisesta. Emansipeerattu suku vaikuttaa…Käskyn saarikuvaukset olivat kiinnostavia tutkimusmatkoja naiseuteen. Niitä tehtiin neljä päivää saaressa. Siellä me oltiin paskaisina ja meikittöminä. Kainalokarvat piti kasvattaa, koska siihen aikaan niitä ei ajattu. Tajusin, etten ole katsonut itseäni peilistä moneen päivään. Enkä peseytynyt. Olisinko ilman kuvauksia käynyt tuollaista prosessia läpi? Suomalainen tasa-arvo johtuu köyhyydestä. Sillä aikaa, kun miehet olivat sodassa, naisten piti rahaa saadakseen tehdä miesten duunit ja kouluttaa tyttärensä. Jotain hyvää köyhyydestäkin on siis kummunnut.”

Näyttelijöitä pidetään narsisteina. Mitä mieltä olet?

”Jo ensimmäisellä vuosikurssilla meille sanottiin ikään kuin itsestäänselvyytenä: näyttelijät, te olette kaikki narsisteja. Miten niin. Tekeekö kouluun pääseminen minusta narsistin?

Tuollaista ei pitäisi sanoa, koska joku voi ajatella, ettei hänestä voi tulla hyvää näyttelijää, jos hän ei ole narsisti. Ihmisen on hyvä tykätä itsestään, mutta narsismiin liittyvä epävarmuus, todistelu ja hyväksytyksi tulemisen tarve on sairasta.”

Olisikohan ulkopuolisuus narsismia? Joistakin näyttelijöistä tulee sellainen olo, että he katselevat itseään ulkopuolelta.

”Ulkopuolisuus ei ole hyvää näyttelemistä. Silloin kun joku läheinen ihminen on katsomassa teatteriesitystä, huomaa tarkastelevansa helpommin näyttelemistään toisen silmin. Yritän tottua siihen, että äitini katsoo kun minä tässä tätä…panen. En tiedä, suosittelenko Käsky-elokuvaa ensimmäiseksi mummolleni…”

Olet näytellyt Q-Teatterissa Reken haaremin pissistä. Taidat puhua siitä panemisesta?

”Se on hieno teatteri, ja opin siellä paljon. Narsismista vielä. Ulkonäköfasismi saattaa huonolla itsetunnolla varustettuja ihmisiä narsismiin. Mun mielestä viehättävyys ja seksikkyys ovat korvien välissä. Tietyssä iässä katselee niin sanottuja kauniita ihmisiä, mutta enää ihmisten ulkonäöllä ei ole mitään merkitystä. Voi rakastua johonkin ihmiseen, jonka näköistä on aikaisemmin pitänyt rumana. Rakastuessa vastenmielisyys muuttuu kiinnostavuudeksi.”