Etelähelsinkiläisessä kantakapakassani notkuessamme heräsi keskustelu tulevista presidentinvaaleista. Koolla oli paikalle tyypillinen remmi: pari taiteilijaa, yksi enemmän tai vähemmän alkoholisoitunut toimittaja, yksi muotisuunnittelija sekä dj. Olin odottanut kaikkien vastauksen olevan tyypillinen stadilainen “Ekalla kierroksella vihreitä periaatteen puolesta, tokalla Halosta, ku se voittaa kuitenkin”.
Sen sijaan sain ällistyksekseni kuulla Kokoomuksen Sauli Niinistön olevan ylivoimaisesti suosituin ehdokas. Taiteilijakapakan boheemeimmassa pöydässä liputettiin porvarin puolesta.
Olen viimeisen viikon ajan jututtanut tuttujani, ja yllätyksekseni olen saanut kuulla tämän 56-vuotiaan Euroopan investointipankin varapääjohtajan olevan monien suosikki. Otanta on tietysti suppea, mutta jostain tällainen asenteenmuutos kielii. Nyt on kuitenkin kyse jengistä, jonka mielestä demarit kuuluvat äärioikeistoon. Niinistön vahvuutena pidetään hänen menestyksellistä valtionvarainhoitoaan. Eräs tuttavani kiteytti asian hyvin sanomalla, että äänestää aina vihreitä, mutta antaa mieluiten kokoomuslaisten huolehtia yhteisistä masseista.
Niinistö toimi Suomen valtionvarainministerinä vuosina 1996–2003. Samoihin aikoihin hän toimi myös puolueensa puheenjohtajana. Hän onnistui molemmissa tehtävissään loistavasti. Vanhana kettuna Sauli ei lähtenyt skabaamaan Halosen kanssa viime vaaleissa, vaan läksi perhesyihin vedoten Luxembourgiin kasvamaan korkoa. Nyt Niinistöllä on erinomainen mahdollisuus ratsastaa paikalle päivänpolitiikassa ryvettymättömänä ja kaapata maassa valta. Ja oli politiikasta mitä mieltä tahansa, on pakko arvostaa miestä ,joka onnistui pokaamaan Tanja Karpelan.
Kirjoittaja on 25-vuotias ravintolafriikki ja kirjailija.
