Etelähelsinkiläinen herrasmiessatanisti tervehtii kolmannen vuosituhannen myötä rantautunutta hedonismin uutta aaltoa käsi lipassa ja kyynel silmäkulmassa. Puunhalaajien ja trendivegaanien hirmuvalta on vihdoin kukistettu, ja epikurolaisen elämäntavan ulkoiset merkit sosiaalisesti laillistettuja.
Enää ei tarvitse tuntea itseään juudakseksi tilatessaan karhunkäpälää ravintolassa, eikä varoa täyspitkää susiturkkia väijyviä, spraypurkeilla aseistautuneita kettutyttöjä Stockmannin kellon alla. Rahalla on taas lupa näkyä ja maistua.
1990-luvulla syntynyt teennäinen muotivillitys sai levitessään yhä poskettomampia muotoja. Omnivoorisen ihmisen luonnollinen ravintoaineiden sekakäyttö koettiin raakalaismaiseksi. Tofua mussuttava, paljain jaloin kulkeva ja talvet Intiassa viettävä dreadipäinen sosiaalitukihuijauksilla elävä elämäntapaintiaani nostettiin ihanteeksi.
Vaatteiden piti olla hampusta, sapuskan kotimaisella pientilalla biodynaamisesti tuotettua ja kuukautissienten katusoitolla ansaitulla rahalla Ruohonjuuresta ostetut.
Uusi muotisuuntaus on havaittavissa. Ei tarvitse kuin avata sattumanvarainen naistenlehti tai kävellä arki-iltapäivänä Aleksanterinkatu päästä päähän.
Aikaisemmin eläimiin kohdistettua julmuutta alasti vastustanut Cindy Crawford esiintyy kauniissa mustassa minkkiturkissa Blackglaman mainoksissa. Entiset kasvissyöjät keskustelevat illanistujaisissa asiantuntevasti metsästysfasaanin marinoinnista.
Kenenkään ei tarvitse enää tuntea huonoa omaatuntoa flaneeratessaan kaupungilla uusissa pythonbuutseissaan. Liha on hyvää, minkit pieniin koppeihin kuuluvia pahansisuisia ja -hajuisia lieroja ja käärmeet taas kompastuivat omaan nokkeluuteensa jo Paratiisissa omenan kanssa kikkaillessaan.
Kirjoittaja on 25-vuotias ravintolafriikki ja kirjailija.
