Suomen muslimit

Joka viides maailman asukas on muslimi. Noin 30 000 heistä asuu Suomessa. Miten he pärjäävät maassa, jossa dokaaminen on kansanhuvia ja naiset puolialastomia? Entä missä Mekka on Helsingistä katsoen?

Jumalan, Armeliaan Armahtajan nimeen.

Näillä sanoilla alkoi tänäänkin 20-vuotiaan Zeinab Aidiidin päivä, näillä sanoilla alkoi jokaisen maailman 1 314 000 000 muslimin päivä.

Ehkä Zeinabin vanhemmat lausuivat samat sanat myös keväällä 1992, kun perhe aloitti kamalan sisällissodan vuoksi pakomatkan Somaliasta Suomeen.

“En muista siitä mitään”, Zeinab sanoo ja pudistaa hitaasti päätään.

Hän on mallimitoissa, huntujen rajaamat kasvot ovat hienopiirteiset. Ja vakavat. Pitkiä jalkoja verhoaa puhtaan valkoinen pellavahame, joka ulottuu nilkkoihin asti. Minihameen ikuinen kiertokulku muodin maailmassa ei hetkauta Zeinabia. Tiukat tai paljastavat vaatteet eivät kuulu musliminaisen vaatekaappiin – toppi, mikroshortsit tai stretch-farkut ovat musliminaiselle alastomuuteen verrattavaa niukkuutta. Zeinab on nuori, mutta hänestä huokuu arvokkuutta, josta historiallisten romaanien naishahmot on valettu.

On painostavan kuuma, mutta haluaisin yhtäkkiä napittaa paitaani tiukemmaksi, pidentää caprien lahkeita.

Mekkaan päin

Klops. Asetan kenkäni lokeroon 38, ja astelen Abdi-Hakim Yasin Ararsen perässä Suomen toiseksi suurimpaan moskeijaan Lönnrotinkadulla.

Moskeija on yllättävän arkisen näköinen, vaikka lattia on vuorattu ylellisen upottavalla rukousmatolla. Muuten tila on koruton. Ei kirkkojen lasimaalauksia tai pyhiä kuvia, kristallikruunuja tai arvotekstiilejä.

Huoneen päädyssä on istuin, josta käsin imaami lukee pyhiä tekstejä. Vinottain istuimen yläpuolella on digitaalinen taulu, joka ilmoittaa oikeat rukousajat sekä Mekan sijainnin, jonne suuntaan muslimin pitää aina rukoilla.

Jos muslimi ei ehdi tai pääse moskeijaan, GPS-paikantimien aikana Mekan suunnan voi katsoa kännykästä. Markkinoilla on myös erityisiä qiblakompasseja, joiden avulla Mekan suunta selviää yhdellä painalluksella.

Rukous on yksi islamin viidestä peruspilareista ja sitä pidetään uskonnon perusasiana.

“Rukoukset puhdistavat sydämen sekä hillitsevät mielihaluja ja kiusauksia toimia väärin ja tehdä pahaa”, islam-oppaassa sanotaan.

Rukoukset pitäisi suorittaa tiettyinä auringonkiertoon liittyvinä hetkinä, kuten ennen auringonnousua tai myöhäisiltapäivänä.

Tammikuussa 1991 Suomeen tullut Abdi-Hakim kertoo, että kaamoksessa oli vaikea tietää, millaisiin aikoihin rukoushetket pitäisi järjestää. Erityisten laskentakaavioiden mukaan laadittu minuutin tarkka rukousaikataulu näkyy nyt moskeijan seinältä ja netistä.

Moskeijan takaosassa on verhottu osasto. Se on tarkoitettu naisille. Naiset kuulevat imaamin puheen kaiuttimista, mutta verhoja ei avata kuin koulutustilaisuuksissa ja seminaareissa.

“Se on helpompaa näin”, Abdil sanoo.

Miten pitää tehdä

Myyrmäessä siskonsa kanssa asuva Zeinab kirjoitti keväällä ylioppilaaksi, ja haluaa nyt lukemaan liiketaloutta.

Rukoukset ovat hänelle – kuten kaikille muslimeille – yhtä itsestään selvä osa päivää kuin syöminen tai juominen.

“Rukouksesta tulee hyvä mieli”, Zeinab sanoo.

“Silloin on tehnyt kuten pitääkin”, hän jatkaa ja hymyilee ihan vähän. Vähän ironisesti? Mahdotonta tietää. Säästeliäästi puhuva Zeinab ei kyseenalaista uskonsa oppeja eikä hän kaipaa miss sixty-meininkejä. Hän haluaa olla hyvä muslimi ja noudattaa sääntöjä, vaikka “kaikki tekevät virheitä.”

Zeinab myöntää auliisti, että hän on uskovainen. Se helpottaa elämää. Opinkappaleet amputoivat elämästä paljon houkutuksia pois. On joukko asioita, joita hyvä muslimi ei yksinkertaisesti tee. Zeinabin ei tarvitse miettiä ottaako viikonloppukännit vai ei tai suostuako yhden illan juttuun vai ei, sillä Allah on jo päättänyt ne asiat hänen puolestaan. Ei.

“Tiedän mitä pitää tehdä, tai ainakin minun pitäisi tietää”, Zeinab sanoo ja hymyilee taas.

Hän ei aina ymmärrä suomalaisia ikätovereitaan, jotka aloittavat dokaamisen 14-vuotiaana ja vaihtavat seurustelukumppania kuin napapaitaa.

“Mutta jos se kuuluu kulttuuriin, niin mitäpä siitä sitten”, Zeinab sanoo ja kohauttaa olkapäitään. Hän tietää, että pärjätäkseen suomalaisessa yhteiskunnassa pitää sopeutua, sopeutua ja sopeutua.

Tunteeko Zeinab menettävänsä jotain, koska hän ei ole yhtä vapaa kuin suomalaistytöt?

“En”, hän sanoo ja hymyilee epäuskoisen kohteliaasti kuin sanoakseen, etteivät lehmät lennä, pitäisihän se tietää.

Vapaa-aikaansa Zeinab viettää hengailemalla kavereiden kanssa, katselemalla telkkaria ja lukemalla dekkareita. Hän käy varmasti myös shoppailemassa. Valkoinen vakosamettijakku ja sitä koristava kukkanen ovat viimeisimmän muodin mukaisia.

Vasemmassa nimettömässä on sormus, mutta Zeinab ei ole kihloissa eikä omien sanojensa mukaan myöskään seurustele. “Seurusteleminen” ei muutenkaan tarkoita islaminuskoisten kesken samaa kuin suomalaisessa kulttuurissa.

Muslimipiireissä vanhemmat saattavat edelleen valita lapselleen sopivaksi ajattelemansa kumppanin. Sitten nuoret tapaavat tytön perheen talossa, ja saavat tutustua toisiinsa jutellen kahdestaan jossain huoneessa. Pian sen jälkeen pitäisi tehdä päätös: tahdotko?

Zeinab haaveilee omasta perheestä, mutta ensin hän haluaa opiskella ja saada työpaikan.

Adam ja Steve – so not

“Millainen mielikuva sinulla on naisten asemasta islamissa?”, kysyy Ahmed Abdul Karim hiukan ärtyneenä.

Änkytän jotain paheksuvaa afganistanilaisista, kun Ahmed keskeyttää lauseen siteeraamalla Koraania. Sen mukaan naisia pitää arvostaa, ja heillä tulee olla tyystin samat oikeudet ilmaista itseään kuin miehilläkin.

“Koulutus, töissä käyminen, avioero – kaikki sallittuja”, Ahmed sanoo oikoen vielä läjän muita ennakkoluuloja.

Ahmed sanoo naisia koskevien uskonnollisten sääntöjen johtuvan naisen suuresta kunnioittamisesta.

“Islam on tasa-arvoinen uskonto”, hän sanoo ja kaivaa vakuudeksi repustaan kirjasen, josta hän lukee tämän käsityksen vahvistavan Koraanin säkeen.

Naisten huono asema monissa islamistisissa maissa liittyykin kulttuuriin ja valeuskonnollisuuteen, eikä Koraanin oppeihin sinänsä. Islamilaisen tiedotuskeskuksen painattamat kirjaset myöntävät suoraan, että naista alistetaan törkeästi monissa islamistisissa maissa. Toisaalta oppineet huomauttavat, että islamissa naisten oikeudet ja tasa-arvo ovat suoraan Jumalalta saatuja lahjoja – islaminuskon mukaan Eevaa ei väsätty Aatamin kylkiluusta vaan samasta sielusta. Siksi naisilla on aikojen alusta ollut Jumalan edessä samat oikeudet kuin miehelläkin, mutta patriarkaalinen kulttuuri, mustasukkaisuus ja pikkusieluisuus ovat tehneet tehtävänsä perusteellisesti vieden naisilta joissakin islamistisissa maissa ihmisarvon kokonaan.

Seksuaalisuus on islamissa näkymätöntä, tabu. Naisten pukeutumissääntöjä, huivia ja peittäviä vaatteita, perustellaan sillä, että kangaskerroksiin verhottu vartalo ei herätä miehissä himoja, vaan tuo naista esille ensisijaisesti “ajattelevana olentona.”

Lontoon terrori-iskujen jälkeen Helsingin Sanomissa haastateltu tutkija sanoi, että ahdas suhtautuminen seksuaalisuuteen voi osittain selittää itsemurhapommittajien käytöstä. Paratiisissa miehiä odottavat tummasilmäiset neidot, joita jotkut Koraanin tulkitsijat tosin pitävät vertauskuvina henkisille nautinnoille.

Homoseksuaalisuutta ei muslimien piirissä virallisesti ole.

“Aluksi olivat Adam ja Eve, eivätkä Adam ja Steve”, Ahmed sanoo.

”Elämäni on parempaa kuin muilla”

Ahmed on 21-vuotias, mutta hän vaikuttaa ikäistään huomattavasti vanhemmalta. Hänessä on samanlaista seesteisyyttä kuin Zeinabissa, ehkä vahvan uskon mukanaan tuomaa järkähtämättömyyttä. Ankaruutta.

Liiketaloutta Malmilla opiskeleva Ahmed on harras muslimi. Hän käy moskeijassa joka päivä, ja hän pitää rukoushetkistä tiukasti kiinni.

“Lukiossa oli muutama opettaja, jotka eivät tykänneet siitä kun pyysin lupaa mennä vessaan vaikka oikeasti menin rukoilemaan”, Ahmed sanoo. Muuten hän ei ole kokenut minkäänlaista syrjintää uskontonsa vuoksi.

“Ihonväristä tulee joskus huutelua”, Ahmed sanoo.

Ahmed on hyvin omistautunut uskonnolleen. Hän on myös mukana ryhmässä, joka edistää muslimien ja kristittyjen suhteita. Itse asiassa ne ovat perinteisesti hyvät, onhan Jeesus yksi Koraanin tunnustamista profeetoista.

Kun puhumme tapauskovaisuudesta, Ahmed hymähtää koko käsitteelle kuin koittaen ilmentää, ettei häntä kiinnosta mikään niin maallinen, mikään niin typerä elämän tuhlaaminen.

Ahmedille uskonto on elimellinen osa elämää. Laadukkaampaa elämää, niin Ahmed sanoo.

“Elämäni on parempaa kuin muilla”, hän toteaa lakonisesti.

“Olen terveempi, koska en juo tai polta, en joudu tappeluihin ja olen myös henkisesti maallisia ihmisiä ylempänä.”

Mutta ei Ahmedkaan ole täydellinen. Saatana kuiskii korvaan tämän tästä, etenkin nyt, kun puolialastomat kesäkissat kävelevät melkein kadulta suuhun. Jalon näköisen Ahmedin kohdalla tämä on erityisen helppo uskoa.

“Siinä tulee kaikenlaisia ajatuksia mieleen”, Ahmed myöntää. Onneksi Jumala on armollinen islamissakin, armo on koko uskon perusta.

Ikkunasta leijuu sisään savukkeen tuoksua.

“Pysyä hyvänä ja palvella Jumalaa”, Ahmed toistaa Koraanin ohjenuoraa.

“En ymmärrä miten kaikki eivät ymmärrä totuutta.”

Sopeudu, älä sula

Suomen Islamilaisen Yhdyskunnan toimistohuoneen kalustus on töksähtelevä sekoitus kruusattuja, kultakirjailtuja tauluja, itämaisia tekstiilejä ja karuja, muodista poistuneita toimistohuonekaluja. Ilma tuoksuu heikosti jollekin mausteseokselle. Toimistohuoneen takana ovat ATK-tilat, huone, jossa on muutama tietokone netin selailua varten.

Toisen polven siirtolaismuslimeilla – yhteensä islaminuskoisia on Suomessa noin 30 000, joka tekee islamista kristinuskon jälkeen Suomen toiseksi suurimman uskonnon – on omat vaikeutensa uuden ja vanhan maailman välissä.

Pakolaisina Suomeen tulleet vanhemmat ovat kasvaneet maassa, jossa islam on valtauskonto ja tavat sen mukaiset. Heidän jälkeläisensä, Suomessa syntyneet tai tänne lapsina tulleet zeinabit ja ahmedit kasvavat kulttuurissa, joka poikkeaa vanhempien maailmasta yhtä paljon kuin örinähevi klassisesta musiikista.

Sopeutuminen ilman oman uskonnollisen ja kulttuurillisen identiteetin hajoamista on yksi länsimaissa toimivien islam-yhteisöjen keskeisimpiä ongelmia.

Esimerkiksi tyttöjen turvakodeissa on runsaasti muslimiperheiden tyttöjä, jotka ovat ajautuneet ylitsepääsemättömiin välienselvittelyihin vanhempiensa kanssa uskonnollisten tapojen noudattamisessa. Miksi käyttää huntua, kun Minna ja Sannakaan eivät käytä? Mitä muslimiäiti ajattelee, jos tyttärestä tuleekin pissis?

Räikeimmissä tapauksissa nuoria lähetetään entiseen kotimaahan oppimaan tavoille. Tai sitten tapahtuu jotain vielä kauheampaa, niin kuin Fadimen tapaus.

Suomalaisessa yhteisössä musliminuorille koetetaan tarjota yhteistä tekemistä, leirejä ja tapahtumia, joissa islamilaista identiteettiä vahvistetaan. Identiteetin löytyminen on yksi oleellisimmista asioista, jotta kestämättömät ristiriidat oman ja valtakulttuurin välillä voitaisiin välttää.

“Ensin pitäisi selvittää itselle kuka ylipäätään on”, 17-vuotiaana Suomeen tullut Nokian insinööri Abdil sanoo.

Se ei ole kenellekään 15-vuotiaalle helppoa.

Islam on oma valinta

”Mikä sun kasvatuksessa oikein on mennyt pieleen”, kysyi Fiza Zamanin isä. Fiza on nimestään huolimatta supisuomalainen sairaanhoitajaopiskelija, joka kuului kirkkoon ja kävi koulun uskontotunneilla.

Sitten Fiza innostui opiskelemaan arabiaa työväenopistossa, tutustui Koraaniin ja muslimitermin mukaan palasi islamiin.

“Sitten mä vaan paukahdin huntu päässä himaan.”

Alkujärkytyksen jälkeen isä, äiti ja lähimmät sukulaiset ja ystävät hyväksyivät Fizan ratkaisun.

“Viiden kaverin kanssa meni välit poikki, ja muutamien kaukaisempien sukulaisten”, Fiza kertoo.

Hän on naimisissa pakistanilaisen muslimimiehen kanssa, mutta:

“Ärsyttää, kun aina luullaan, että suomalaisnaiset kääntyvät muslimiksi vain sen vuoksi, että menee muslimin kanssa naimisiin. Jos usko ei olisi aitoa, niin kuka sitä päällesyljeskelyä ja huutelua jaksaisi?”

Fizalle usko on elämässä klisheinen “kantava voima”, josta on kaikissa elämän käänteissä aivan konkreettistakin apua. Duaa, muslimien pyyntörukousta, toistelemalla Fiza sai esimerkiksi asunnon toivottomassa tilanteessa.

“Mutta erotuksena kristinukosta me emme käy Jumalan kanssa kauppaa erinäisistä palveluista, vaan olemme hänen kanssaan jatkuvassa kanssakäymisessä. Jumala antaa apua, mutta se vaatii myös uhrauksia.”

Fiza sanoo, että joskus hyvänä muslimina eläminen on työlästä, etenkin kun ympäröivä kulttuuri ei tue uskontoa. Mutta kaikesta huolimatta uskonto tekee Fizankin elämästä helpompaa. Uskonto vähentää automaattisesti houkutusten määrää, ja rukoileminen ja Koraanin tutkiminen osoittavat, mikä elämässä on oikeasti tärkeää.

“Mulle on ihan sama, vaikka joku kulkisi kadulla alasti, eikä mua hämää myöskään kavereiden baarireissut. Mutta ne jutut tuntuu niin lapsellisilta: olin niin paljon kännissä, menin sen ja sen luo yöksi. Tyhmää, niin pinnallista.”

Hyvä paha uskonto

New York, Madrid, Lontoo. Pommeja, kärsimystä, kuolemaa. Al-Qaida. Äärimuslimit. Sana islam tuo tavallisen länsimaisen kaduntallaajan mieleen vain negatiivisia, pelottavia asioita.

Ahmed nojautuu kiivaasti eteenpäin, kun mainitsen sanan terrorismi.

“Kysymys on siitä, että poliittiset intressit peitetään uskonnolla”, Ahmed sanoo. Hän kertoo, että itsemurha on Koraanissa yhtä suuri synti kuin kristinuskossakin.

“Iskut mustamaalaavat meidät, koska uutisoinnissa mainitaan aina islam ja terrorismi samassa lauseessa.”

Ja tähän juuri terroristiryhmät pyrkivät: he haluavat vahvistaa vastakkainasettelua länsimaiden ja islamilaisten maiden välillä onnistuen siinä valitettavan hyvin. Vallantavoittelijat ja alistajat tarvitsevat milloin islamia, milloin kommunismia, milloin jotain muuta aatetta tavoitteidensa saavuttamiseen.

Muslimit, joista suurin osa tuomitsee uskontonsa nimissä tehdyt iskut ja uhkailut, elävät vaikeita aikoja. Koraanissa on ennustettu tulevan päiviä, jolloin muslimia ei haluta naapuriin. Mutta parempia aikoja on luvassa.

“Paratiisissa on lopullinen määränpää.”