Teiden terroristit

Bomberit ovat liikenteen pahimpia reikäpäitä, teiden terroristeja ja hullunrohkeita huligaaneja, liikennepoliisin ykkösvihollisia, adrenaliininarkomaaneja, joiden olemuksesta huokuu ylimielisyys sovittuja sääntöjä ja maanteiden turvallisuutta kohtaan. Näin me heidät tunnemme, mutta tunnemmeko heidät? Toimittaja Kim Finn istuu pelkääjän paikalle.

Vaikka Bomber-kerhosta kiertää toinen toistaan pöyristyttävämpiä tarinoita, bomberit itse luokittelevat pakkomielteensä pikemminkin asennevammaksi kuin järjestäytyneeksi moottoripyöräkerhotoiminnaksi. Mutta vaikkei virallista jäsenrekisteriä olekaan, kielivät satapäisiä motoristijoukkoja keräävät kaahausiltamat kerhon aatteiden kannatuksen olevan vakaalla pohjalla. Asennekasvattajat ovat kauhuissaan, mutta milläpä sitä ihmisten yhteen kerääntymistä estäisikään, maassa, jossa on voimassa kokoontumisvapaus.

Koko kansan tietoisuuteen bomberit nousivat, kun heinäkuussa 2002 Kampissa autopommin räjäyttänyt William Engström sattui pitämään rikoksentekohetkellä päällään vitsikkäästi Bomber-hupparia. Vaikka ryhmittymän toiminnassa mukana olleet sinnikkäästi vakuuttivat, ettei kaveri ollut kellekään edes puolituttu, sai kaahauskerho asian yhteydessä paljon julkisuutta. Tosin aiemminkin samana vuonna oli jo kohistu.

”Suruajo muuttui surmanajoksi.” huusi iltapäivälehti lehmän kokoisin kirjaimin, kun ajoturmassa kuolleen bomberin surusaattuetta kuvannut toimittaja sattui bongaamaan letkan jälkimainingeissa yhdellä pyörällä kikkailevia motoristeja.

Toinen vähemmän mairitteleva mediahuomiointi oli Bomber-illassa sattunut onnettomuus, jossa kaksi pyörää ajoi yhteen, toisen kuljettajan jalat rapsahtivat poikki ja kaiken kukkuraksi toinen pyöristä räjähti liekkeihin ikävin seurauksin. Edes ATV:n reportaasi Bomber-illasta ei enää kyennyt hälventämään negatiivista mielikuvaa. Aurinkolasit päässä murisevat miehenköriläät vahvistivat kansan keskuudessa syntynyttä mielikuvaa kaistapäiden kaahauskerhosta, jonka tarkoitus on vain sabotoida liikennettä ja tahallaan vaarantaa kanssaihmisten henki ja elämä.

Bombereiden ideologiaa valottavat epäviralliset 10 käskyäkin tukevat ainakin huolimattomasti tarkasteltuna tätä mielikuvaa. Pyörä- ja moottorifetisismiin vihkiytymisen lisäksi bombereiden kerrotaan järkyttävän liikenteessä ajotyylillään muita, joutuvan tahtomattaan usein virkavallan kanssa tekemisiin, pitävän itseään maailman parhaana kuskina ja viihtyvän parhaiten yhdellä pyörällä. Tarkkasilmäinen huomaa, että ohjeistuksessa neuvotaan myös käyttämään päätään ja ottamaan itse vastuu teoistaan sekä korostetaan bombereiden olevan pohjimmiltaan iloisia heppuja.

Bomber-ilmiö on suomalaista tuotekehittelyä puhtaimmillaan. Ilmiö sai alkunsa syyskuussa 1999, kun tarinan kertojasta riippuen joko yhdeksän tai 13 japanilaisiin ja jatkojalostettuihin Streetfighter-pyöriin hurahtanutta kollia päätti lähteä testailemaan taitojaan Eläintarhan Vauhtitielle. Pian kokoontumiset sovittiin kesäajan jokaisen kuukauden viimeiselle perjantaille, ja porukka pisti pystyyn asiaa valottavan nettisaitinkin. Ensimmäinen nimiehdotus järjestäytymättömälle seuralle oli Katupommittajat, mutta se kääntyi lähes saman tien kansainvälisempään muotoonsa.

Seuraavassa kokoontumisessa paikalle löysi asiasta innostuneita jo tuplamäärä, ja suosio jatkoi tasaista kasvuaan aina vuoden 2002 syksyyn, jolloin parhaimmillaan paikalle oli kerääntynyt liki 2000 ihmistä ja pyöriäkin silmämääräisesti arvioiden satoja, ellei tuhat.

Virkavalta alkoi olla jo toivoton, sillä nyt myös moponuoriso alkoi valua sankoin joukoin paikan päälle oppimaan näiden kaistapäiden kaahaustapoja. Kun syrjäisellä tienpätkällä opetellut temput viedään liikenteen sekaan, on tuloksena mitä todennäköisimmin kauhua ja kaaosta. Asiaa ei helpota tippaakaan se, että innokkaimmat harrastajat olivat alkaneet julkaista Bomber Magazinea, joka julisti liian kovaa ajamisen ilosanomaa pääkaupunkiseudun ulkopuolellekin.

Jeppe – veteraanipommittaja

Moottoripyörämaalaamoa pyörittävä Jeppe on yksi Bomber-toiminnan veteraaneja ja hän oli paikalla jo ensimmäisessä Bomber-illassa vuonna 1999. Hän oli jopa mukana laatimassa pahamaineisia kymmentä käskyä, joiden piti olla alun perin vain hyväntuulisessa hiprakassa laadittu läppä.

”Mutta kun ne oli kopioitu sellaisenaan jonkun vihaisen jutun yhteyteen iltapäivälehden sivuille, niin kyllä niistä moni saattoi saada aika vääränlaisen käsityksen. Kyllähän tässä hommassa on kuitenkin huumori aika tärkeässä asemassa”.

Alun perin Bomber-iltamien piti olla tutun kaveriporukan epävirallisia kokoontumisia, jossa pystyisi paitsi leikkimään pyörillä myös vaihtamaan ajatuksia ja vinkkejä niiden rakentamisesta. Suosion kasvaessa mukaan alkoi tulla niin monenlaista viheltäjää, että tyypillisen bomberin määritteleminen alkaa olla miltei mahdotonta.

”Ikähaarukka on viidestätoista viiteenkymmeneen ja aika monella tuntuu olevan muitakin extreme-harrastuksia, niin kuin nyt lautailu, laskuvarjohyppääminen tai nämä base-hypyt. Lopulta tätä jengiä yhdistää oikeastaan vaan intohimo pyöriin. Suurin osa on miehiä, mutta aika monilla on kyllä muijat mukana.”

Iltamissa ainoa järjestyshäiriöitä aiheuttava kansanosa ovat pussikaljaa kittaavat alaikäiset wannabe-bomberit, mutta niidenkin kohdalla kyse on ollut Jepen mukaan pääasiassa vain kännisestä mekkaloinnista. Vesiselvin päin paikalle kokoontunut bomber-kansa ei rähise. Ainakaan keskenään.

Jeppeen moottorikärpänen puri jo pojankoltiaisena ja harrastuksen alalajikin on ollut aina selkeä.

”Motoristit voi jakaa karkeasti kolmeen kastiin: on näitä HD-äijiä, matkamotoristeja ja sitten meitä japanilaisiin katupyöriin hurahtaneita. Itse en noista jenkkipaskoista lämpene, enkä kyllä katetuista matkalaitteistakaan, kun harvemmin sitä haluaa pitkiä matkoja pyörällä edes liikkua. Ja näillä vehkeillä toi kehä kolmonen alkaa olla ehdoton maksimi.”

Mikä ajaa aikuisen miehen viuhtomaan menopelillään kuin viimeistä päivää, vaikka perille pääsisi jopa varmemmin hieman hillitymmällä tyylillä? Sitä Jeppe kertoo ihmettelevänsä usein itsekin. Vauhdin huuma, vapaus ja modernisoidut sankarimyytit ovat sosiologien tarjoamat selitykset, mutta Jeppe puhuu mieluummin hieman vinksahtaneesta elämäntavasta.

”Kyllä mä oon vähän semmonen, että kun töistä loirottelee Keravan kautta kotio, niin kyllä siinä matkalla tulee aina vähän päästeltyä. Tää on tämmöstä pikkupoikien meininkiä”, nauraa Jeppe, mutta toteaa heti perään hieman vähemmän huvittuneena, että hurjastelulla on myös hintansa.

”Kyllähän sitä joka kesä kortti lähtee ja sakkojakin rapsahtaa useita satoja. Mutta ainahan harrastukset maksavat”.

Nykykäytännön mukaan esimerkiksi keulimisesta eli virallisesti ”ajamisesta etupyörä ylösnostettuna” lähtee kortti kuivumaan lähes automaattisesti. Toiminnan alkaessa vuonna 1999 moisesta sai useimmiten vain varoituksen.

Ongelmia tulee silloin tällöin myös pyörän rakentelusta, ja tarina kertoo kilpien lähteneen jopa siitä, että vilkut ovat olleet pari senttiä liian lähellä toisiaan. Erityistä levottomuutta viime aikoina on herättänyt poliisin innokas tapa valokuvata bombereita ennen kuin nämä ovat ehtineet edes syyllistyä mihinkään liikennerikkomukseen.

”Ei mulla ole mitään sitä vastaan, että ne puuttuvat ylinopeuksiin sun muihin, mutta nyt vaikuttaa vähän siltä, että ne on keräämässä meistä jonkinlaista rekisteriä ja sehän on sitä paitsi laitontakin.”

Toiminnan alkaessa muutama vuosi sitten virkavallan suhtautuminen oli huomattavasti ymmärtäväisempää, ja joskus illoissa ajettiin kadunpätkää edestakaisin jopa puolivirallisen luvan kanssa. Mutta kun bombereista tuli yhtäkkiä liikennekasvatuksen vihollinen numero yksi, muuttui ääni kellossa. Nyt kokoontumisia saatetaan tulla hajottamaan kuuden partion voimin, ja kun Jeppe oli mukana yrityksessä järjestää makasiineilla pidetyn tapahtuman yhteyteen moottoripyörätemppushowta, olivat virkavallan vaatimukset saaneet jo surrealistisia mittakaavoja. Perusvaatimusten, kuten ambulanssien, lisäksi vaadittiin yleisön ja esiintyjien väliin vähintään kahden metrin betoniaitaa.

”Suurella osalla bombereista on ihan oikeastikin pyöränkäsittely-taitoja enemmän kuin motoristeilla yleensä”, Jeppe sanoo.

Itse hän on jalostanut pyörällä kikkailusta jopa osa-aikaisen ammatin, sillä jeppe vaikuttaa kansainvälisessä pyöräilylehdistössäkin noteeratussa Plan Bee –stuntryhmässä, joka on yleisöesitysten lisäksi avustanut niin televisio-ohjelmien teossa kuin vilahtanut Kemopetrolin musavideollakin. Myynnissä on jopa ryhmän toilailuja kartoittava DVD.

Kissat ja hiiret

Johnny ja Kessu istuskelevat Mutteri-kioskin kulmalla motoristikaakaota siemaillen ja vuoden ensimmäistä virallista Bomber-iltaa innolla odotellen. Pariskuntaan Bomber-vimma iski heti pyörän hankkimisen jälkeen kolmisen vuotta sitten, mutta pari ei päällepäin vaikuta lainkaan vauhtipaholaisen riivaamilta teiden terroristeilta. Heiltä saan kuulla jo ennakkoon illan kulun.

”Ensin kokoonnutaan sovittuna aikana sovittuun paikkaan, jossa turistaan ja tupakoidaan jonkin aikaa. Siitä siirrytään jossain vaiheessa syrjemmälle teollisuusalueitten suorille kikkailemaan ja yleensä ehditään olla uudessa paikassa vartin verran ennen kuin virkavalta tulee puhaltamaan pelin poikki. Siitä alkaa hirveä säpinä ja soittelu, kun jengi selvittää, mihin siirrytään seuraavaksi. Ja kun pyörät on saatu liikenteeseen, usein vielä matkalla hajaannutaan hämäykseksi, ja vasta kun kaikki epäilyttävät perässäroikkujat on karkotettu kintereiltä, kokoonnutaan taas yhteen. Tätä jatketaan niin kauan kuin jengillä riittää innostusta. Yleensä se paras ja rennoin meininki on silloin, kun väki on vähän vähentynyt ja paikalla on enää kymmenkunta pyörää.”

Kun huomautan, että Bomberithan ovat siis käytännössä valjastaneet virkavallan omaksi leikkikalukseen puolivakavaan kissa ja hiiri –leikkiinsä, molemmat nyökyttelevät päitään hymyillen. Tietenkin tuossa takaa-ajoasetelmassa on suuri osa koko homman viehätystä. Vaikka joskus, kun letkat ovat pitkiä, lähtee häntä vasta liikenteeseen, kun alkupää on jo perillä.

Puhe kääntyy nopeasti vuosittaiseen Bomber Weekend –tapahtumaan, jota kumpikin odottaa jo kuumeisesti. Luvassa on kesäkuun lopulla vapaamuotoisen kikkailun lisäksi jälleen stunt-ajon pohjoismaidenmestaruuskisa sekä kiihdytysajokisat. Kessu kuiskaa vielä, että yrittää parhaillaan houkutella tapahtumaan esiintymään itseään Maukka Perusjätkää. Sillä kaikesta kaahailusta huolimatta juovuspäissään tenuaminen samanhenkisten ihmisten kanssa on asia, joka tekee juhlasta juhlan.

Kun kerron, etten itse ole koskaan edes istunut pyörän päällä, lupaa Johnny antaa näytösluontoisesti kierroksen kaupungilla. Kiipeän Kessun kypärä päätä puristaen matkustajan penkille, ja aluksi tuntuu hieman kiusalliselta syleillä tuntematonta nahkaan pukeutunutta miestä takaapäin vain muutan minuutin tuttavuuden jälkeen. Kahden kaarteen jälkeen kiusaantuminen muuttuu kuitenkin puhtaaksi pakokauhuksi. Vaikka periaatteessa pyörä kulkee kai juuri niin kuin pitääkin, olen hetken täysin vakuuttunut, että joko putoan kyydistä ja murskaannun takaa tulevan auton alle tai lennämme seuraavassa tiukassa kurvissa molemmat pää edeltä betoniin. Kun menoon tottuu, puikkelehtiminen ruuhkaliikenteen seassa alkaa kuitenkin tuntua jopa mielekkäältä tavalta matkustaa, ja kyydin päättyessä miltei harmittaa hypätä pyörän päältä.

Lähtölaskenta

Bombereiden nettifoorumissa shamaanina tunnettu ja kuvien perusteella pyöräilyn lisäksi ilmeisesti nudismista kiinnostunut bomberi oli uhannut piestä sekä kamerat että niiden varressa roikkuvat kuvaajat rautakangella tuusan päreiksi, joten lähestymme kuvaajan virkaa tekevän Käkkiksen kanssa bomber-illan tapahtumapaikaksi ilmoitettua Hietsun suoraa varovaisin askelein. Paikalla on jo kymmeniä pyöriä kauniissa rivissä ja niiden ympärillä norkoilee suurehko joukko sekalaista seurakuntaa. Nahka tuntuu olevan muodissa, mutta vapunaatto on innostanut osan joukosta myös hieman vapaamuotoisempaan pukeutumiseen. Silmämääräisesti keski-ikä on lähempänä neljää- kuin kahtakymmentä, mutta kypärän muotoilemat kampaukset ja ajelemattomat karvat naamoissa saattavat vääristää arviota yläkanttiin.

Siihen nähden, että kyseessä pitäisi olla yhden maamme vaarallisimpien joukkoon kuuluvan rikollisjärjestön kokoontumisajot, on tunnelma hämmentävän seesteinen ja paikalleen pysähtynyt. Jopa se pahamaineinen pussikaljakansanosa loistaa poissaolollaan ja vapunaatosta huolimatta päihdevalikoima näyttää rajoittuneen pelkkään nikotiiniin.

Kawabata-nimeä käyttänyt hurjemmanpuoleisen oloinen setä-ihminen esittelee Käkkikselle Kärpiö-nimistä moottoripyöräänsä ja ainoan tehokkaan keskeytyksen tasaiseen puheensorinaan tuo paikalle pysähtyvä harvahampainen laitapuolenkulkija, joka alkaa pahanpäiväisesti räjähtäneen polkupyöränsä selästä tivata pyörien hintoja. Tarjoukset liikkuvat kymmenen- ja kahdentoistatuhannen välillä, ja hetken miekkonen pähkäilee ääneen hankkisiko pyörän vaiko sittenkin urheiluauton. Hän päättää lopulta pitää käytännöllisen polkupyöränsä, vaikka virkavalta oli ehtinyt illan aikana kieltää jo silläkin liikkumisen.

Vaikka meno on siis pikemminkin rauhallista, partioivat poliisit paikalla enemmän kuin aktiivisesti. Autot lipuvat tasaisin väliajoin ohi sauvakävelyvauhtia ja tuiman näköiset järjestyksenvalvojat tavaavat moottoripyörien rekisterinumeroita huulet keskittyneesti kirjaimia ja numeroita muodostaen, mutta peittävät kuvaajan sattuessa kohdalle kasvonsa kuin olisivat pahanteossa.

”Onhan tämä poliiseille vappunakin parempaa bisnestä kuin noiden humalaisten vahtaaminen. Ne voi saada jostain virheellisestä virtsaamisesta jonkun kolmenkympin sakon, mutta täällä voi tienata laakista kolme tonnia”, analysoi Johnny virkavallan innokkuutta pyörien ja kuljettajien jatkuvaan ratsaamiseen, joka on bombereitten näkökulmasta saanut jo vainoamisen piirteitä.

”Pahimpiahan ovat nämä siviilipoliisit, joita täällä on joka kerta. Ne tulevat omilla pyörillään, mutta videokuvaavat sitten salaa jostain pöpeliköstä kaiken. Ja sitten saattaa tulla jälkeenpäin pyyntö asemalle ja sakot tehdyistä tempuista”, selittää Kessu ja yrittää paikallistaa potentiaalista sivaria ympäristöstä siinä kuitenkaan onnistumatta. Näiden konemusiikkitapahtumien vakioesiintyjinä viime vuosina parveilleitten keski-ikäisten viiksekkäiden miesten on luonnollisesti huomattavasti helpompi sulautua tähän porukkaan kuin itseään 30 vuotta nuorempien ja 60 kiloa kevyempien riikinkukkojen parveen.

”Saa nähdä kuinka kauan porukan hermot kestää tätä tylsyyttä”, hihittää aidalla tupakkaa röyhyttävä Kessu, mutta samassa alkaakin jo tapahtua. Yhtäkkiä, kuin jostain yhteisestä sovitusta merkistä, kaikki ovatkin pyöriensä päällä, kumi käryää ja moottorit karjahtelevat.

Johnny kehottaa meitä pysyttelemään perässä ja kaahaamme nopeasti liikekannalle lähtevän letkan matkaan.

Takaa-ajo alkaa

Moottoripyöräkulkueessa ajamisessa on oma kiistämätön viehätyksensä. Pakokaasun kirpeä katku täyttää keuhkot, koneiden yhteismylvintä on huumaavaa musiikkia ja pitkän letkan keskellä sekä edessä että takana symmetrisesti ryhmittyneet riemunkirjavat pyörät muodostavat kertakaikkisen vaikuttavan näkymän. Fiilis olisi varmasti vielä merkittävästi hienompi, jos alla olisi moottoripyörä eikä Keimo Hansion kermanvärinen heippalappu-Lada.

Pikatiellä massiivinen kulkue kiemurtelee sen verran sutjakkaasti, että perässä pysyminen tuottaa huomattavia vaikeuksia varsinkin kun päämäärättömästi poukkoilevat perheautoilijat yrittävät kuin väkisin survoa letkan ja Ladamme väliin. Löydämme kuitenkin syrjäiselle teollisuusalueelle, jossa pyörät ovat taas kauniissa rivistössä.

Jengi on jo hieman harventunut, mutta jatkaa sosiaalisia touhujaan suurin piirtein siitä, mihin edellisessä paikassa jäätiin. Koska matkalla oli vastaan tullut kolme poliisia, ei kukaan lähde suin päin raivottamaan tienpätkällä, mutta kun välittömin vaara näyttää olevan ohi, innostuu joku silloin tällöin nostamaan eturenkaansa suoralla ilmaan. Temppuja tehdään mitä ilmeisimmin useampaakin sorttia, mutta maallikon silmiin ne näyttävät kaikki suhteellisen samalta. Vauhdikkaimman shown järjestää kuitenkin Käkkis, joka onnistuu kipittämään kuvausasemiin aina vasta muutaman sekunnin kerrallaan kestäneiden esitysten ollessa jo hyvän aikaa ohi ja temppujen päätteeksi kuullaankin ablodien sijaan äänekästä kiroilua. Pisimmät keulimiset esittävät 10-vuotiaat polkupyöräilijät, jotka kärkkyvät uteliaina isojen poikien leikkejä.

Kohdalle osuva ja Teroksi itsensä esittelevä salskea nuorimies kertoilee innostuneeseen sävyyn kevään ensimmäisistä sakoistaan ja päivittelee, ettei rohkene tällaisen yleisön edessä tehdä pyöränsä kanssa juuri mitään. Kessu laskee ylilentäviä lentokoneita ja kertoo aloittaneensa tupakoinninkin uudelleen juuri näiden Bomber-iltojen hiljaisten hetkien vuoksi. Seisoskelun lomassa on hyvä olla edes jotain tekemistä.

Äkkiarvaamatta tulee taas lähdön aika ja kaasutamme pyöräletkan perään yrittäen seurata jälleen Kessun keltaista kypärää. Pariskunta kaahaa kuitenkin kuin kaistapäät ja Ladan kaasupoljin on pidettävä pysyvästi lattiaan liimattuna, jotta olisi ylipäätään mitään mahdollisuuksia pysyä vinhasti puikkelehtivan pyörän perässä. Hetken olemme varmoja, että meitä yritetään tahallisesti eksyttää, ja kun saamme pyörän kiinni läheisellä huoltoasemalla asiaan tulee yllättävä selvennys. Pyöräilijöiden pääjoukko on mennyt menojaan ja puhelimet alkavat käydä kuumina uuden kohtaamispaikan selvittämiseksi. Paikalle pärähtää muutama muukin joukosta eksynyt lammas ja hetken tuumailun jälkeen seuraavan kohtaamispaikan sijainti saadaan sovittua.

Wheeliet ja endot

Nyt on Käkkiksen vuoro päästä pyörän kyytiin ja Kessun muutamaa numeroa liian pieniin ajotamineisiin tälläytynyt miekkonen vaatii äänekkäästi remuten kunnon kyytiä, nyt kun tälle tielle on kerran lähdetty. Varmuudeksi ennen lähtöä Käkkis käy vielä supattamassa korvaani asuntonsa vara-avaimen sijainnin ja ohjeet, mitä kaikkea kämpästä pitää pikimmiten käydä takavarikoimassa, mikäli hän sattuu reissulla heittämään henkensä.

Kaahailun päätteeksi uudeksi kokoontumispaikaksi valitulla suoralla Käkkis hyppää kuitenkin pyörän kyydistä ainakin fyysisesti vahingoittumattomana ja jalkaa maahan polkien hän vaatii lisää.

”Mä haluun päästä lujempaa. Ei me menty edes kahtasataa! Vittu ne vitun tietyöt hidasti ihan turhaan ajamista!”

Paikalle kaahaa uusi pyörä, joka keulii miehekkään rohkean venkurassa tanassa yhtäkkiä meluisaksi ralliradaksi muuttunutta syrjäistä suoraa koneen ulvoessa tuskasta. Aggressiivisesta esityksestä silminnähden haltioitunut Käkkis toikkaroi kameransa kanssa keskellä ajorataa ja pahimmillaan menopeli hurahtaa ohi vain 30 sentin päästä. Kuljettajalla näyttää kuitenkin olevan homma suhteellisen hyvin hallussa ja varsinaista vaaran kihelmöintiä ei kenenkään vatsassa tunnu. Vimmaista menoa seuratessa hetken aikaa luulen miltei ymmärtäväni, mikä tässä tähän asti melkoisen päämäärättömältä ja absurdilta vaikuttaneessa puuhailussa on ideana.

Muutaman minuutin sooloesityksen jälkeen pyörä pysähtyy ja kypärän alta kuoriutuukin leveästi hymyilevä enkelinkasvoinen poika, joka esittelee itsensä Nätti-Peteksi. Yritämme yllyttää Peteä burnaamaan eli kärventämään näyttävästi takarengastaan, mutta poika kieltäytyy ujosti hymyillen. Renkaat maksavat liikaa, eikä budjetti anna myöten edes mediajulkisuuden toivossa.

Sivusta näyttävän esityksen saamaa huomiota silminnähden mustasukkaisena seurannut Juho saa sentään kipinän ja lähtee esittelemään eturenkaalla liukumisen taitojaan eli tekemään endoja. Spontaaneja ihastuksen huokauksia yleisössä aiheuttavien temppujen välillä poika käy tarkistamassa digikameraan tallentuneet kuvat, ja kun takapyörä ei näytä yhdessäkään kuvassa töröttävän tarpeeksi uhkarohkeassa kulmassa kohti yötaivasta, syöksyy poika uudestaan ja uudestaan takaisin pyörän selkään. Sekaan mahtuu pari stoppietakin, eli aktia, jossa pyörä jää osin painovoimalakien vastaisesti töröttämään etupyörän varassa pystyasentoon.

”Tää on monelle just tällänen itsetuntojuttu. Sikshän tuolla edellisessä paikassa ei moni uskaltanut lähteä edes tekemään mitään trickejä, kun paikalla oli Jeppeä ja muita ammattikikkailijoita”, selittää Kessu, mutta lauseen katkaisee ihastuksen huokaus, kun Juho liukuu jälleen kerran eturenkaalla tukevasti tönöttäen suoraan silmiemme eteen. Eikä virkavaltaa näy missään. Nyt kun sitä ilmeisesti kipeimmin tarvittaisiin.

Vähitellen puolenyön lähestyessä ilta päättyy ja motoristit vetäytyvät vapun juhlintaan. Käteen jää hölmistynyt ja kusetettu olo. Oliko tässä todella suomalaisen liikennerikollisuuden karmivin kärki? Holoploing. Missä ovat veriset onnettomuudet, yhteenotot virkavallan kanssa ja karmiva oheisrikollisuus? Vai oliko tiedotusvälineitä varten tästä pahamaineisesta toiminnasta kehitelty koko perheen versio, jossa asiasta mitään ymmärtämätön toimittajakin pysyy mukana ilman moraalisen närkästyksen vaaraa? Vai oliko sitten illan aikana se paljon puhuttu asennevamma tarttunut niin pahasti, ettei enää osannut nähdä tyhjällä tiellä temppuilun päätähuimaavaa hengenvaarallisuutta? Tiedä häntä.

Trikkiopas

• Wheelie – Ajetaan moottoripyörällä eturengas ilmaan nostettuna.
• Stoppie – Kuski jarruttaa etujarrulla niin voimakkaasti, että pyörä pysähtyy pelkän etupyörän varaan ja takarengas on korkealla ilmassa.
• Endo – Kuski jarruttaa etujarrulla niin voimakkaasti, että prätkä nousee vauhdissa pelkän etupyörän varaan ja takarengas nousee korkealle ilmaan. Prätkä ja kuljettaja rullaavat tässä asennossa useita, joskus jopa kymmeniä metrejä.
• Christ – Kuski nousee seisomaan liikkuvan prätkänsä päälle, yleensä tankille tai satulalle ja levittää kätensä sivuille.
• Highchair Wheelie – Kuski nousee tankin päälle istumaan ja heittää jalat tangon tai etukatteen päälle. Kuski istuu kuin korkealla tuolilla. Tämän jälkeen hän nostaa etupyörän ilmaan ja keulii pitkän matkan korkealla istuen.
• Handstand – Ajetaan moottoripyörällä siten, että samalla kun prätkä rullaa eteenpäin, kuljettaja nousee tankin päälle käsienvaraan seisomaan.
• Leap Of Death – Prätkän liikkuessa, kuski seisoo matkustajan satulalla ja hyppää siitä tankin päälle seisomaan.
• Nac-Nac – Seisaalteen tehtävä wheelie, jossa toinen jalka siirretään samalle puolelle prätkää toisen jalan taakse ja takaisin.
• Elevator – Kuljettaja seisoo jalkatapeillaan ja hyppää siitä satulalle, sekä ehkä vielä takaisin jalkatapeille.
• Skitching – Prätkän liikkuessa, kuski hyppää prätkän taakse tai vierelle ja liukuu prätkästä kiinni pitäen kengät savuten.
• Suicide Burnout – Kuljettaja seisoo prätkänsä edessä jalat maassa seisten ja tekee samalla Burnouttia. Nimi tulee siitä, että jos kuljettajalla menee trikki perseelleen niin prätkä syöksyy täysillä kuskia päin.
• Superman – Kuski käy makaamaan pyörän päälle ja jalat menevät pyörän takaosan ylitse. Tämän jälkeen kuski nostaa etupyörän ilmaan ja näyttää silti kun olisi lähdössä lentoon kohti taivasta.
• Switchback – Samalla kun kuljettaja ajaa prätkällänsä eteenpäin, kääntyy hän nopeasti pyörän päällä ympäri ja jatkaa matkaa takaperin ajaen.

(Lähde: Bomber Magazine)

10 KÄSKYÄ

1. Bomber on henkeen ja vereen tehokkaiden ja rakennettujen pyörien palvoja!
2. Bomber rakastaa kumin polttoa ja keulintaa ajasta tai paikasta riippumatta!
3. Bomber joutuu tahtomattaan usein virkavallan kanssa tekemisiin!
4. Bomber järkyttää usein liikenteessä ajotyylillään muita!
5. Bomber sijoittaa mielummin viimeiset rahansa esim. tehoputkistoon, kuin uusiin vaatteisiin tai ruokaan!
6. Bomberille ei ole niin tärkeää pyörän merkki tai ikä, vain sen teho merkitsee jotain!
7. Bomber ajaa mielummin taka-tai etupyörä ilmassa!
8. Bomber pitää itseään yleensä maailman parhaana kuskina! (ja kauneimpana)
9. Bomber ei ole tyhmä tyyppi vaan aina ajaessaan käyttää myös päätään sekä ottaa vastuun omaan piikkiinsä!
10. BOMBER EI OLE VAKAVA HENKILÖ, VAAN ILOINEN HEPPU!

(Lähde: http://www.bomber.fi )