Totaalikieltäytyjät ovat yleisen asevelvollisuuden rintamakarkureita. He menevät mieluummin puoleksi vuodeksi vankilaan kuin armeijaan tai sivariin. Ovatko he aitoja pasifisteja vai yhteiskunnan vapaamatkustajia? Cityn hippi tekee tilit selviksi menneisyytensä ja armeijan kanssa. Tulta munille!
Neljä vuotta sitten, vuoden 2004 toukokuussa, kävelen sisään Helsingin työsiirtolaan.
Toimistolla vartija kahlaa reppuni läpi ja joudun kusemaan kuppiin huumetestiä varten. Sitten saan erilaisia hyödyllisiä tarvikkeita, kuten ohjeen huumepiikkien puhdistamista varten. Vankilakuvassa kasvoillani on kuulemma iloisin virne, joka siinä lafkassa on nähty.
Vankilataipaleeni on ajoittain kuin ylipitkä rippileiri. Pihalla huojuvat jylhät männyt, grillissä paistuu makkara ja linnut laulavat. Hiekkakentällä pelataan sulkkista ja iltaisin tilataan toimiston kautta pizzaa. Ovet eivät ole lukossa, vaan pihalla saa käyskennellä vapaasti. Vankilan eristää muusta maailmasta vain naurettavan matala verkkoaita, jota tosin ei kannattanut ylittää, jollei halunnut pikalähtöä oikeaan selliin Sörkkaan.
Muut kriminaalit nimittävät totaalikieltäytyjiä kumiluodeiksi. Minua kuulemma kutsutaan selkäni takana kutrieni vuoksi Tytöksi. Yksi militantti vartija haluaa kaikki totaalikieltäytyjät pioneerileirille. Enempää vittuilua en kohtaa. Kerran tosin yksi taposta tuomittu heittää minua tuolilla, kun en tajua pitää suutani kiinni. Hänkin on muutoin hurjan kiva.
Kurjaa, kun vankilassa on mukavaa. On vaikea rakentaa kieltäytymisestään kapinadraamaa, kun rangaistuslaitos kohtelee melkein kuin ihmistä. Opintonikaan eivät hidastu. Aivan kuin yhteiskunta yrittäisi päästää minut helpolla. Ikään kuin en olisikaan vallankumouksen airut.
Miksei hulluksi?
“Miksi menit vankilaan? Oisit ottanut hullun paperit, niin oisit välttynyt koko rumbalta”, sairaanhoitaja Katriina ihmettelee aurinkoisella Espalla, kun kerron hänelle olevani totaalikieltäytyjä.
“Vähän tyhmää mun mielestä”, hän selventää.
“Sivarit ja muut hipit pitkäletit ja vitun luuserit… Vituttaa vastuun pakoilu”, uhoaa Unski-niminen nuori mies. Lievässä humalassa, totta kai.
Juttutoverini ajattelevat, että totaali menee vankilaan lusmuillakseen. Aseistakieltäytyjäliiton Kaj Raninen on toista mieltä. Hänen mukaansa kieltäytyminen on yleensä poliittinen teko.
“Usein totaalikieltäytymisellä halutaan ottaa kantaa siviilipalveluksen epäkohtiin, esimerkiksi kestoon. Osa vastustaa asevelvollisuutta.”
Havaintojeni mukaan sekä Katriina että Kaj ovat oikeilla jäljillä. Totaalikieltäytyminen on poliittista. Kieltäytyjät tuppaavat olemaan yhteiskuntaa vihaavia vasureita, jotka haaveilevat olevansa piikkejä suomalaisessa militaarijärjestelmässä. Haaveilen siitä yhä. Mutta käytännössä lusmuilu on usein tärkeämpi pointti. Vankila on yksi vaihtoehto sivarin, asepalveluksen, hullun papereiden ja maanpaon rinnalla.
Vapun alla vankilasta vapautunut 27-vuotias insinööri Timo on totaalikieltäytyjä, joka päätyi ratkaisuunsa järkiperustein.
“Ihmisoikeuskysymykset mietityttivät, ja valinta oli pitkän ajattelun tulosta. Mutta se oli kuitenkin käytännön ratkaisu. Avovankilassa pystyi jatkamaan siviilityössä. Vaihtoehto houkutteli enemmän kuin yli vuosi siviilipalvelusta.”
Minä vittuilin puolustusvoimille, Timo teki järkivalinnan. Eräs 29-vuotias mies, jota jututan, kieltäytyi uskonnollisista syistä.
“Kristittynä ajattelen, ettei ihminen voi missään tilanteessa päättää toisen elämästä ja kuolemasta. Tappaminen ja tappamisen suunnitteleminen, siis armeijan käyminen, on vastoin kristinuskon sanomaa. Uskon sen olevan rauhan ja anteeksiantamisen sanoma.”
Niin sovinnaista
Siviilipalveluslainsäädäntö määrää totaalikieltäytyjälle ehdottoman vankeusrangaistuksen, jonka pituus on puolet jäljellä olevasta siviilipalvelusajasta. Minä lusin 197 päivää. Vuoden 2008 alussa sivarin kestoaika tippui 12 kuukauteen, joten nykytotaalit istuvat pyöreät puoli vuotta. Viimeisten viidentoista vuoden ajan vankeuteen on tuomittu vuosittain 14–76 totaalia. 2000-luvulla määrät ovat olleet suuria. Silti totaalikieltäytyjiä on erittäin vähän siihen nähden, että vuosittain asepalveluksen suorittaa 25 000 ihmistä ja siviilipalveluksenkin 1700.
Totaalin vankeusrangaistus on monessa suhteessa erikoinen. Se suoritetaan lähes poikkeuksetta ehdottomana ja täysimääräisenä, riippumatta siitä, onko henkilöllä rikosrekisteri. Käytännössä totaalikieltäytymisestä rangaistaan rajummin kuin pahoinpitelystä. Silti kieltäytyjä ei saa merkintää rikosrekisteriin. Työ- ja elinkeinoministeriön Inka Douglas selventää:
“Kyseessä on vakaumukseen perustuva rikos, joka poikkeaa muista rikosmuodoista. Rangaistuksen kestoa ei ole määritelty suhteessa muista rikoksista annettaviin seuraamuksiin, vaan ensisijaisesti tarkoituksena on ollut ennaltaehkäistä tilanne, jossa siviilipalveluksesta kieltäytyminen tulee liian houkuttelevaksi. Tarkoituksena on ollut myös saattaa asevelvollisuuttaan suorittavat yhdenvertaiseen asemaan, sillä kyseessä on laissa säädetty velvollisuus.”
Vankilatuomioni ei siis ollut yhteiskunnallisesti katsoen niinkään rangaistus. Se oli yksi tapa suorittaa kansalaisvelvollisuus. Niinhän se meni. Kävellessäni viimeisenä aamuna ulos vankilasta käteeni iskettiin paperi, joka todisti minun suorittaneen palveluksen loppuun. Ei se ollut vastakulttuuria, se oli yhteiskunnan järjestämä institutionaalinen vaihtoehto asepalvelukselle siinä missä sivarikin. Suomalaista asevelvollisuutta tutkinut Arto Nokkala vahvistaa:
“Aseistakieltäytymisen muodot ovat vakiintuneet yleisen asevelvollisuuden rinnalla. Ilmiöt ovat sidoksissa toisiinsa. Merkittävää muutosta tuskin tapahtuu, jollei yleinen asevelvollisuus ala menettää merkitystään. Tällä hetkellä poliittisesti näyttää olevan ennemmin vallalla sellainen linja, että erikseen oikein korostetaan yleisen asevelvollisuuden arvoa, joten tilanne on aika vakaa.”
Jokainen poliitikko ja virkamies, jota artikkelia tehdessäni jututan, mieltää totaalikieltäytymisen olevan pysyvä ilmiö. Totaalikieltäytymisen ei katsota vaarantavan Suomen puolustuskykyä, eikä se nykyisellään aiheuta poliittista muutospainetta. Ainakaan ei enää, kun uusi sivarilaki on säädetty ja siviilipalveluksen pituutta lyhennetty kuukaudella.
Vain puolustusministeriön lainsäädäntöjohtaja Seppo Kipinoinen näkee tämänhetkisessä tilanteessa jonkinlaisen haasteen.
“Totaalikieltäytyjien vangitsemiseen liittyy ongelmia. Onhan Suomi saanut noottia koskien ihmisoikeussopimuksien noudattamista. Koko ajan mietitään, miten asian voisi ratkaista sujuvasti.”
Hinttejä?
Onko valinnallani mitään arvoa? Välittääkö kukaan? Voiko totaalikieltäytyjä tehdä hyvää? Kuuntelen kansan ääntä. Se sanoo outoja asioita.
“Jos sulle olisi annettu tilaisuus, olisitko sä ampunut Hitlerin?”, haluaa tietää 24-vuotias Otto.
Mitä ihmettä hän tarkoittaa? Ei kukaan ole pyytänyt minua ampumaan ketään. Otto jatkaa kertomalla siitä, miten venäläiset voivat hyökätä Suomeen ja satuttaa minuakin. Hän kuitenkin kyllästyy pian hölmistyneeseen ilmeeseeni ja toivottaa hyvää päivän jatkoa.
“Saako raiskaajaa lyödä? Entäs natsit, saiko niitä ampua?”, eräs nuori nainen tiukkaa.
“On itsekästä, jos ei puolusta Suomea. Pitää puolustaa suomalaisia. Sä oot joku kukkaislapsi.”
Aivan tavalliset ihmiset innostuvat kehittelemään mitä merkillisimpiä moraalisia spekulaatioita, kun paikalle saapuu totaalikieltäytyjä. Monet pölisevät miehen malleista. Unski puhuu hinteistä. Katriina painottaa, etteivät pitkät hiukset tee miehestä seksikästä. Mistä me puhuimmekaan?
“Suomi rikkoo ihmisoikeuksia, kun se vangitsee tyyppejä”, ilmoittaa rastapäinen Mikko. Sitten Mikolta karkaa mopo käsistä.
“Suomi on poliisivaltio. Saa hävetä silmät päästä tuolla ympäri maailmaa, kun sanoo olevansa Suomesta. Poliitikot ajaa omaa etuaan ja rahan etua. Koko kansa yhtenä suuna vetää eläköötä suurelle ja mahtavalle Amerikalle.”
Nimettömäksi jättäytyvä keski-ikäinen rouva vakuuttaa, että hän arvostaa aseistakieltäytyjiä. Pian hän tarkentaa:
“En tahdo siviilipalvelusmiehiä kouluun lapsia opettamaan. He eivät ole sopivia roolimalleja.”
Käteen jää?
Lopulta kaksi pointtia tuntuu yhtä mielekkäiltä. Ensinnäkin totaalikieltäytyminen on hyvä tapa lusmuilla. Jos mies ei halua nöyrtyä “hulluksi”, ja haluaa jatkaa työtään tai opintojaan, kieltäytyminen on kätevää. Totaalit pääsevät melko varmasti avovankilaan. Vankeusrangaistus kestää vain puolet sivarista. Vankilassa joutuu tekemään vähemmän typeriä asioita kuin armeijassa. Vartijat harvoin kiusaavat vankeja samassa määrin kuin aliupseerit alaisiaan.
Toinen pointti koskee totaalikieltäytymisen yhteiskunnallista painoarvoa.
“Totaalikieltäytymisellä tuntuu olleen vaikutusta, kun uutta siviilipalveluslakia on kehitetty”, esittää Aseistakieltäytyjien Raninen.
“Mitä enemmän kieltäytyjiä tulee, sitä enemmän poliittisella kentällä tapahtuu. Totaalikieltäytyjien määrä on kasvanut 1990-luvun lopusta asti. Eikä uusi siviilipalveluslaki ole vähentänyt määrää.”
“1980-luvun alussa huomattiin, miten suuri vaikutus Jehovan todistajien kieltäytymisellä oli”, puolustusministeriön Kipinoinen selittää.
“Silloinen valtionpäämies totesi, että jotain on tehtävä, kun vankilat ovat täynnä Jehovan todistajia. Jos totaalikieltäytyjiä tulisi vankiloihin paljon, se vaatisi muutoksia.”
Tämä on tosin spekulaatiota. Nokkala tiivistää:
“Tilanne on staattinen. Jollei suurta shokkia, kuten sotaa, tule , niin poliittinen linja tuskin muuttuu. Aikaisintaan parin sukupolven päästä voidaan odottaa muutoksia yleiseen asevelvollisuuteen, jos silloinkaan.”
Pari sukupolvea! Kuka kapinallinen jaksaa odottaa?
Sitten vastaukset, joita kaikki kuitenkin haluavat kuulla. Ei, en olisi puolustanut Suomea asein. Mieluummin kuolisin tai eläisin hirmuhallinnon ikeen alla. Löisin raiskaajaa, olisin ampunut Hitlerin. Ja kyllä, olisin saattanut ampua natsejakin. Mutta jos minua lyödään kadulla, lähden juoksemaan. Ja sodan uhatessa pakenen maasta.
Tunnetut totaalikieltäytyjät
- Taiteilija Juhani Palmu
- Laulaja Hiski Salomaa
- Muusikko Iso H
- Kansalaisaktivisti Markus Drake
- Turvapaikka-anoja Jussi Hermaja
