Viimeinen tabu

Kolumni

Sorruin ensimmäistä kertaa elämässäni ostamaan Seitsemän päivää -lehden, kun sen kannessa luvattiin salakuvia miespuolisen televisiojulkimon teneriffanlomalta miestanssijan seurassa. Ei niin, että kyseisten herrojen vapaa-ajanvietto muuten kiinnostaisi minua, mutta kotimaisen lokasankolehdistön suhtautuminen asiaan on ilmiönä mielenkiintoinen.

Seiska tunnetaan saastajournalismin airuena, jolle lehtimiesetiikka on tuttua ainoastaan huhupuheista ja joka lähettää vapaan tiedonvälityksen nimissä salakyttänsä aina Puolaan asti kaivamaan lööpeiksitaottavaa kuonaa esille television kykyjenetsintäkilpailuun osallistuneen tyttösen menneisyydestä.

Kuvittelisi Seiskan repivän jutusta kaiken irti, vaikka asianomainen olisi niin syvällä kaapissa, että perse on Narniassa. Jostakin syystä homoseksuaalisuuden käsitteleminen tuottaa kuitenkin suomalaiselle juorulehdistölle yllättäen ongelmia. Siinä missä heterojen kohdalla paukutettaisiin empimättä “kiihkeistä lemmenhetkistä salarakkaan kanssa”, kirjoitetaan nyt “lämpimästä jällennäkemisestä ystävien kesken” ja tyydytään naurettaviin peiteltyihin vihjailuihin.

Uskon vakaasti siihen, että seksuaalinen suuntautuminen on jokaisen ihmisen oma asia. Kieltäydyn kuitenkaan uskomasta, että juorulehdet jättäisivät käyttämättä tilaisuuden kiskoa lööppejä silkkaa hienotunteisuuttaan. Voiko homoseksuaalisuus olla vielä 21. vuosisadalla niin suuri tabu, etteivät edes raivotautisen näädän moraalilla ja Hannibal Lecterin empatiakyvyllä varustetut kohutoimittajat uskalla kirjoittaa asiasta?

Kirjoittaja on 25-vuotias etelähelsinkiläinen kirjailija

14 kommenttia

nainen___

19.1.2006 19:04

samalla tavalla käsiteltiin jari sillanpään ja hänen "pitkäaikaisen ystävänsä" lomamatkaa jokunen aika sitten, nimenomaan seiska-lehdessä.

jos kuralehti ei kirjoita kunnon kuraa, niin turhahan se on lehteen painaa juttu kahden "ystävyksen" matkailusta.

Haiskahtaa homofobialta.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Zub

19.1.2006 20:47

Ihmettelin myös tuota samaista poikkeusta, tekstihän oli melkeinpä häveliästä. On se nyt kumma ettei muissa medioissa lähinnä vuosituhannen mediaseksikkäimmäksi piirteeksi nostetusta homoudesta uskalleta suoraan kirjoittaa lehdessä jossa kaivellaan usein hyvinkin kyseenalaisia asioita vielä kyseenalaisemmilla keinoilla.

Ai niin joo, eihän sillä miesystävällä tosin ole edes silikoneja, toista metriä vaaleaa tukkaa tai edes menneisyyttä tosi-tv:ssä. Perustylsä siis.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

penavaan

20.1.2006 11:38

Mulla on käsitys että laki kieltää vihjailemasta seksuaalisesta suuntautumisesta, jos se on poikkeavaa (eli muuta kuin hetero). Joku lainoppinut tietäisi paremmin.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Vimmainen

21.1.2006 16:26

Vimman kannattaisi vähän tutustua itse peräänkuuluttamaansa lehtimiesetiikkaan. Rikoslaissa kielletään halventamasta toista (joko valheellisten tietojen kautta tai muutoin). Rikos on nimeltään kunnianloukkaus ja oikeuskäytännössä (eli tuomioistuinten ratkaisuissa) on vakiintuneesti katsottu, että ns. homottelu ja huorittelu täyttää kunnianloukkauksen tunnusmerkistön, jos se tehdään halventavassa sävyssä, täysin riippumatta siitä, onko väite faktaa vai fiktiota. Kyseeseen voinee tulla vaihtoehtoisesti myös yksityiselämää loukkaava tiedon levittäminen -niminen rikos. Tämä on syy, miksei lehdistö kirjoita kenenkään seksuaalisesta suuntautumisesta ilman henkilön omaa aloitteellisuutta ko. aiheen suhteen. Sanktiona kun on rangaistuksen lisäksi yleensä melko tukeva kärsimyskorvauslasku kustantajalle.

Tämän alkeellisimman journalistisen perustietouden omaavat kaikki viihdelehtienkin toimittajat, eivätkä siksi siis ko. juttuja kirjoita. Vimma lienee ainoa "toimittaja-kirjailija" joka ei tätä journalistin perustietoutta tunne.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

etiikka

21.1.2006 19:35

homottelu on varmasti kunnianloukkaus jos se tehdään halventavassa sävyssä ("Sinä senkin homo!). Onko ihmisen parisuhteen uutisointi muka väkisin halventavaa ("Heikillä ja Matilla kiihkeä suhde!)??? Taisi edellinen kirjoittaja olla seiskan toimittaja, jonka nilkkaan kalikka kalahti.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

catcatcat

21.1.2006 19:51

Voiko laki olla oikeasti eri heteroille ja homoille? En usko.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

todellavaikea

21.1.2006 21:38

kuulostaa aika homofobiselta. Että heteroparista saisi kirjoittaa ihan mitä tahnsa paskaa, muttei homoista.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

journalistiX

22.1.2006 20:56

Julkisen Sanan Neuvoston journalistin ohjeissa sanotaan seuraavasti:

26. Jokaisen ihmisarvoa on kunnioitettava. Etnistä alkuperää, kansallisuutta, sukupuolta, seksuaalista suuntautumista, vakaumusta tai näihin verrattavaa ominaisuutta ei pidä tuoda esiin asiaankuulumattomasti tai halventavasti.

Eli kyse on nyt lähinnät tuosta halventavuudesta. Onko homosuhteesta kirjoittaminen automaattisesti jotenkin halventavaa?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

prkl!!!

23.1.2006 15:17

Hemmetti näiden kolumnistien kanssa. Yksi purkaa sisäistä tuskaansa ruttaamalla Aki Kaurismäen korkkareidensa alle ja toinen valittaa, että miksi Marcosta ei voida kirjoittaa homona.

Marco Bjuström ei ole koskaan sanonut olevansa homo, ja tekeekö hänestä homon se, että hän käväisi ulkomailla kaverinsa kanssa? Se ei kuulu kenellekään, onko Marco homo vai ei.

En tiedä mikä on totuus, mutta ei OIKEASTI kiinnosta, että kirjoittaako seiska homoilusta sen oikealla nimellä. Oikeuteenhan sen voisi haastaa, ja voi kun joku haastaisikin...Törkylehden aatelia, joka ei kelpaa edes vessapaperiksi.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

stna!!!

24.1.2006 14:28

Marco nyt on niin avoimesti homo kuin joku voi olla. Ainoa mitä hän ei ole tehnyt, on myöntänyt lehdessä sitä avoimesti. Ei kai joku voi olla noin pussi päässä elänyt, ettei tajuaisi kaverin suuntautumista :) Tsiisus

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Koiranpoika

29.1.2006 15:19

Muistaakseni asiasta on ennakkotapaus jossa joku lehti määrättiin maksamaan korvauksia kun se oli väittänyt jonkun julkkiksen olevan homo.

Sillä ei ole mitään merkitystä onko henkilö homo vai ei. Sillä taas on, onko se julkisesti myönnetty.

Vihjailla saa, mutta suoraan ei saa sanoa. Näin menetteli myös Mika Lahtonen kirjassaan jossa hän luetteli sivukaupalla todisteita että Jari Sillanpää on homo, muttei sanonut sitä suoraan.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

NoMutta

3.2.2006 05:24

Miksi Wimma ei itse huuda julki tietoja joita haluaa muiden julkaisevan?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

minä tiedän, sinä et

6.2.2006 11:28

Ois voinu kirjoittaja vähän perehtyä asiaan ennenkuin kirjoittaa mielestään kantaaottavan jutun. Asia ei varmasti ole seiskale tabu, vaan asian on juuri niinkuin yllä on kirjoitettu. Esim. t.Lomanistahan lehti kirjoitta homona, koska Loman on homoutensa julkisesti myöntänyt...

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

TOIMITUSPÄÄLLIKKÖ

8.7.2006 16:49

Kyllä se vähän niin on, että vihjaavan tiedon levittäminenkin on kielletty.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi