Mew. Nimi ei soittanut kelloa vielä pari vuotta sitten kovinkaan monen päässä Juutinmaan ulkopuolella, mutta nyt eksentrinen tanskalaisnelikko on noussut kuin varkain kaikkien lellikeiksi. Esimerkiksi arvostettu musiikkilehti Mojo julisti Mew:n maailman parhaaksi uudeksi progerock-bändiksi. Suomessa bändi veti teltan täyteen viime kesän Provinssirockissa ja myi lokakuiset Tavastian- ja Nosturin-keikkansa loppuun päivässä. Ja hype saa jatkoa: U2:n Bono ja R.E.M.in Michael Stipe ovat julistautuneet yhtyeen suuriksi faneiksi. Miten ihmeessä reilujen parikymppisten taidehörhöjen musiikkiprojektista kasvoi kriitikoiden ylistämä yhtye, jolla on vieläpä kuuntelijoita?
Mew:n laulaja Jonas Bjerre ihmettelee sitä itsekin Lontoon Islington Academyn edessä, ennen illan loppuunmyytyä keikkaa.
Uusi albuminne Mew And The Glass Handed Kites on haastellista kuunneltavaa. Kaikissa kappaleissa ei ole edes kertosäkeitä ja jokainen kappale on soitettu yhteen. Kuka tällaista jaksaa kuunnella, eikö kikkailunne mene jo liiallisuuksiin?
“Ei, halusimme haastetta. Osaa kappaleista voi hyvällä omatunnolla sanoa pop-biiseiksi, mutta suurin osa on taidetuotoksia, jotka pitää kuunnella alusta loppuun tajutakseen mitään. Tällaista materiaalia tulee, kun herää joka aamu klo 9 tekemään kappaleita.”
Ei kuulosta kovin rokilta elämältä. Miksi ette tee tavallisia pop-kappaleita?
“Nykyiset pop-biisit ovat helvetin tylsiä. Tietää jo 30 sekunnin jälkeen, miten kertosäe menee ja miltä koko kappale kuulostaa. Paljon mielenkiintoisempaa on hyökätä salakavalasti niin, että kuuntelijakaan ei tajua, mikä häneen iski. Sama taktiikka kuin sodankäynnissä.”
Sanoituksissasi vilahtelee kirahveja, strutseja ja jazzbaletin pelastajia. Voitko hyvin?
“Kiitos kysymästä, kyllä. Sanoitukset syntyvät unistani. Saan inspiraationi öisin, aivoni kertovat tiedostamattomia asioita ja kirjoitan ne biiseiksi.”
Vai niin. Suuri osa kappaleistanne on ahdistavan melankolisia. Vaikuttaa siltä, että näet enimmäkseen painajaisia.
“Pitää paikkansa. Nukkumisen saralla olen muutenkin epäonnistunut yksilö. Kärsin nimittäin unettomuudesta. Ja tämäkään ei riitä. Minulla on diagnosoitu myös unihalvaus.”
Anteeksi mikä?
“Ohimenevä täydellinen liikuntakyvyttömyys heräämisen aikana. Herätessäni olen halvaantuneena muutaman minuutin. Kuulen kaiken, mitä ympärillä tapahtuu, mutta en saa edes silmäluomiani auki. Tuskallisinta on herätä kesken painajaisen. Yritän huutaa, mutta tuloksetta. Kuka tahansa hullu murhaaja voisi puukottaa minut sänkyyni.”
Olet kuulemma nähnyt painajaista myös Limp Bizkitin Fred Durstista.
“Tämä on väärinkäsitys jostain vanhasta haastattelusta. Mutta tuo olisi pahimman luokan painajainen. Kauan tämä haastattelu vielä kestää?”
Ei pitkään. Sinulla on muuten erikoisen korkea lauluääni.
“Se tuli pakon sanelemana. Perustaessamme bändiä minulla ei ollut äänentoistolaitteita. Laitoin mikin kiinni kitaravahvistimeen. Ja kitaristimme soitti niin kovaa, että ainoa tapa saada ääni esiin, oli laulaa mahdollisimman korkealta.”
Jos lauluäänesi on kummallinen, niin ovat myös keikkanne. Näytätte siellä muun muassa itse tekemiänne psykedeelisiä lyhytelokuvia, joissa on huilua soittavia kissoja ja ötököitä, joilla on silmien tilalla nännit.
“Tarkoitus on hypnotisoida yleisö, myös sellaiset, jotka eivät ole juurikaan kuulleet musiikkiamme. Ennen kuin Mew breikkasi tein leffa-alan töitä. Käsialaani on muuten Tango Kabareen alkutekstit. Eikös se ole suomalainen elokuva?”
On. Muuten, mitä aineita käytät?
“Hoidan ääntäni yrttiteellä… Aah, tarkoitit päihteitä. Emme todellakaan ole huumehöyryinen bändi. Meillä on vain luonnollinen kiinnostus rikkoa rajoja. Nyt taitaa haastatteluaikasi loppua.”
Hetki vielä. Ymmärtääkseni teidät buuattiin pois lavalta ensimmäisellä keikallanne?
“Luulimme, että yleisö huusi: “Buu!” Todellisuudessa he huusivat “Mew!”, muttemme tajunneet sitä siinä tilanteessa.”
Mitä pidät HIMistä ja The Rasmuksesta?
“En ole bändejä juuri kuunnellut. Rasmuksen pojat tapasin edellisellä Tavastian-keikallamme. Mukavia poikia, jotka ovat onnistuneet hienosti! Laulaja oli muistaakseni aika lyhyt.”
Tanskalainen avantgarde-bändi on tehnyt huikaisevan levyn, jolla on käytännössä vain yksi kappale. Hämmentävä yhdistelmä riitasointuja, hauraan kauniita melodioita ja utuista satumaailmaa.
TJEU*: The Seething Rain Weeps For You
