Anna Eriksson ruoskii levy-yhtiöitä

Laatua korvataan määrällä, Eriksson sanoi Aamulehti Valolle.

Anna Eriksson päivitti musiikkityyliään ja tuuletti tuntemuksiaan levy-yhtiöiden toiminnasta.
Anna Eriksson päivitti musiikkityyliään ja tuuletti tuntemuksiaan levy-yhtiöiden toiminnasta.

Eilen 35-vuotta täyttänyt Anna Eriksson tekee rohkeita siirtoja. Aamulehden haastattelussa hän otti tulilinjalleen kotimaisen musiikkibisneksen pikavoittojen tavoittelut. Omassa musiikissaan hän on tehnyt jyrkän käännöksen kohti nykyaikaa.

"Nyt laatua korvataan määrällä ja mietitään vain lyhyen ajan isoa myyntiä. Kukaan levy-yhtiöissä ei ole kiinnostunut luomaan artistille pitkää uraa, koska siinä pitää miettiä asioita, tehdä työtä, suunnitella", Eriksson avautui Aamulehdelle.

Levy-yhtiöt pyrkivät Erikssonin mukaan tekemään voittoja sisään ja ulos -taktiikalla, jossa otetaan seuraava Idols-voittaja korvaamaan edellistä, kun pikavoitot on tehty. Hän vertaa tilannetta kirjojen kustantamiseen, jossa kokeneita kustannustoimittajia korvataan markkinointiväellä.

"Eihän levy-yhtiöissäkään ole enää ketään muita kuin markkinaihmisiä. Eivät ne tiedä musiikista mitään."

Erikssonin mukaan toiminnalla on seurauksensa. 

"Muutaman vuoden sisällä alalta lähtee kävelemään monta pitkän linjan tekijää, omasta tahdostaan ja pakosta."

Erikssonin avautuminen tulee kokemuksen syvällä rintaäänellä. Yli viisitoista vuotta iskelmälavoja kolunnut Eriksson on ansainnut oman taiteellisen vapautensa, vaikka Warnerin leivissä touhuaakin. Mielipiteiden jakamisen voi nähdä myös kokeneen artistin rohkeana markkinointikikkana uuden levyn tiimoilta.

Uudella Mana-levyllään Eriksson on säveltänyt ja sanoittanut kaikki biisit. Aamulehti kutsuu levyä "yllättävämmäksi, kiehtovammaksi ja kiinnostavammaksi kuin Chisun ja Jenni Vartiaisen uusimmat yhteensä". Tämä on liioittelua, mutta tyylinsä ajankohtaistamisessa Eriksson on onnistunut erinomaisesti. Levy nojaa vahvasti koneistettuun äänimaailmaan ja synkkään mielenmaisemaan. Vertailukohdiksi nousevat mainitut nuoremman polven naislaulajat sekä vaikkapa Björkin popimpi tuotanto.

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi