Avaruusrekka laukaistaan Suomea kiertävälle radalle

Heurekassa juhlitaan Kansainvälistä avaruusviikkoa.

Avaruuden kovin twiittaaja Paolo Nespoli.
Avaruuden kovin twiittaaja Paolo Nespoli.

Kansainvälisen avaruusviikon viikonloppuna 6.-7.10. tiedekeskus Heurekassa on tarjolla runsaasti tähtitiedetapahtumia. Yksi näistä on rekkaan rakennettu avaruusnäyttely, joka lähtee matkaan ympäri Suomen ja käy kahden viikon aikana seitsemällä paikkakunnalla aina Lappia myöten. Rekka esittelee avaruuslentoja sekä avaruustekniikan huimia ja yllättävän arkisiakin sovelluksia.

Avaruusviikonlopun kunniavieras on Euroopan avaruusjärjestön astronautti Paolo Nespoli. Hän lensi ensimmäistä kertaa avaruuteen vuonna 2007, ja vietti viimeksi vuonna 2011 yli viisi kuukautta kansainvälisellä avaruusasemalla. Hän on tullut tunnetuksi maailmanlaajuisesti myös avaruudesta ottamistaan valokuvista ja maailman suosituimpana astronauttina Twitterissä. Heurekassa hän kertoo kuvin ja videoin avaruuslennoistaan.

Avaruusrekka kiertää seitsemällä paikkakunnalla Helsingistä Lappiin.
Avaruusrekka kiertää seitsemällä paikkakunnalla Helsingistä Lappiin.

Tapahtuman muita huippuesiintyjiä ovat professorit Esko Valtaoja ja Karri Muinonen, kosmologi Syksy Räsänen sekä Jarmo Puskala, mies kotimaisen avaruusalan vientituotteen, Iron Sky -elokuvan takaa.

He kertovat meille, millaisia mustat aukot ovat, miten planeettojen vaeltelu muokkasi aurinkokunnasta juuri tällaisen, mitä mahtuu maailmankaikkeuden historiaan ja miten avaruus saatiin teknisesti toteutettua Iron Sky -elokuvassa. Lauantai-iltana 260 ensimmäistä voivat lisäksi katsoa elokuvan Heurekan auditoriossa.

Jos haluat lähettää oman avaruusluotaimesi kaukaisia planeettoja tutkimaan, niin tiedetoimittajat Jari Mäkinen ja Markus Hotakainen selittävät lauantaina, miten se onnistuu ja mitä kaikkea luotaimella kannattaisi tehdä.

Esillä on myös maailmanluokan tähtivalokuvaajan, oululaisen J-P Metsävainion huikea näyttely yötaivaan jalokivistä. Hän kertoo, miten uutta teknologiaa hyödynnetään tähtivalokuvauksessa.

Heurekan planetaariossa selviää sekä lauantaina että sunnuntaina pidettävillä luennoilla, miksi maailmanlopun on kuviteltu tulevan kohtalokkaana vuonna 2012. Matkassa mukana on Ursan pieni planetaario.

Avaruusrekka seisoo laukaisujalustallaan Heurekan pääovien vieressä ja ovi rekan sisuksiin on avoinna koko tapahtuman ajan. Kotimaista ja eurooppalaista avaruustekniikkaa esittelevässä näyttelyssä pääsee mm. osallistumaan Aalto-1:n, ensimmäisen suomalaisen satelliitin rakentamiseen. Avaruusrekan taustavoimina toimivat Euroopan avaruusjärjestö ESA, Tekes, Ilmatieteen laitos, Aalto-yliopisto, Helsingin yliopisto, tiedekeskus Heureka sekä Tähtitieteellinen yhdistys Ursa ry.

Kaikkiin avaruusviikonlopun tapahtumiin on vapaa pääsy. Heurekan näyttelyihin on normaalit pääsylippuhinnat. Tapahtuman järjestävät yhteistyössä tiedekeskus Heureka, Tähtitieteellinen yhdistys Ursa sekä Avaruusrekan järjestäjät.

Philae-komeettalaskeutuja on esimerkki eurooppalaisesta avaruusosaamisesta.
Philae-komeettalaskeutuja on esimerkki eurooppalaisesta avaruusosaamisesta.

Avaruusviikonlopun ohjelma kokonaisuudessaan. 

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi