Blur tuli viinanostoikään

21-vuotias brittibändi julkaisee koko tuotantonsa sekä 65 ennen julkaisematonta kappaletta.

Blur oli yksi kitaravetoisen brittipopin suurista. Laulaja Damon Albarn on tunnettu myös muun muassa Gorillazista.
Blur oli yksi kitaravetoisen brittipopin suurista. Laulaja Damon Albarn on tunnettu myös muun muassa Gorillazista.

Brittibändi Blur tulee tänä vuonna kunnioitettavaan 21 vuoden ikään ja saavutusta juhlistetaan tuhdin 21-boksin julkaisulla. Musta kuutio sisältää bändin koko tuotannon mukaan lukien kaikki seitsemän studioalbumia, joista viisi ensimmäistä julkaistaan ensimmäistä kertaa uudelleen masteroituna.

Tuleva jättijulkaisu pitää sisällään myös 65 koskaan julkaisematonta kappaletta.

Yhteensä boksi kätkee sisäänsä nimensä mukaisesti 21 levyä ja yli viisi tuntia ennen julkaisematonta materiaalia. Mukana on kolme DVD-levyä sekä koodit albumeiden ja ekstrojen digitaalista latausta varten.

Damon Albarnin, Graham Coxonin ja Alex Jamesin 1980-luvun puolella perustaman Blurin tulevaisuuden suunnitelmat leijuvat vielä ilmassa. Tuhdin fanipaketin julkaiseminen voikin olla hyvä keino haistella yleisön kiinnostusta.

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi