Missä ne kohtaavat, siellä ei ole tylsää. Gay-väki on hauskanpidon maksimoinnissa omaa luokkaansa. Hevirockin ja hiphopin parissa homous on edelleen kirosana, mutta vilkaisu syntikkapopin ja klubimusiikin historiaan kertoo, miten visiot ovat kehittyneet. 70-luvulla syntynyt disco sekä 80-luvun house ja techno ovat pitkälti USA:n homoyhteisössä siinneitä keksintöjä, jotka heterot sittemmin omaksuivat itselleen.
Gayt ovat aina olleet edelläkävijöitä. Kylie Minogue sekä Robbie Williamsin julkisuuteen tuonut poikabändi Take That olivat homojen suosiossa jo ennen levytysuraansa. Niin ikään Jimi Tenor antoi ensimmäiset brittihaastattelut gay-lehdille ja keikkaili homoklubeilla ympäri Eurooppaa.
Gaymiesten on väitetty tuntevan vetoa popmusiikkiin samankaltaisen eskapistisen mielihyvän takia, joka viekoittelee sen pariin myös teini-ikäisiä tyttöjä. Beatlemanian raivotessa 60-luvulla yhtyeen manageri (ja homoseksuaali) Brian Epstein menetti kerran itsehillintänsä tunkien itsensä kirkuvan tyttömassan sekaan ja päästi ulos katharttisen rääkäisyn. “Se oli eroottisinta mitä olen ikinä kokenut”, Brian vakuutti jälkeenpäin.
Monesti tien teinisydämiin viitoittaa gay, managerin tai stylistin roolissa. Epstein vaihtoi Beatlesien nahkatakit mohair-pukuihin ja rasvaletit sööttiin otsatukkaan. Hän teki epähygieenisistä jätkistä lauman söpöliinejä, mikä istui bändille, jonka hitin nimi oli I Wanna Hold Your Hand.
Homoihin on vedonnut etenkin melodramaattinen pop discospektaakkeleista Sueden kitarapoppiin. Sueden ensimmäisten albumien kannet ja lyriikat olivat peittelemättömän homoeroottisia ja Brett Andersonin haastattelulausunto “olen bi ilman homoseksuaalisia kokemuksia” tukki New Musical Expressin puhelimet ja postilaatikon deittiehdokkaiden yhteydenotoilla.
Tätä nykyä perheenäitielämää viettävä Madonna oli vielä vuosikymmen sitten kohtalokas bi, joka puhui julkisuudessa homoparien adoptio-oikeuden puolesta.
Amerikkalainen Billboard kirjoitti taannoin, että valtavirta-artistit kuten George Michael, Pet Shop Boys, k.d lang ja Elton John saivat levy-yhtiöt huomioimaan homo- ja lesbomarkkinat.
Nuorekkuutta ja trendikkyyttä arvostavat gayt ovat aktiivisia musiikin kuluttajia. Popbisneksessä homot ovat niin itsestään selvä osa alaa, että REM-vokalisti Michael Stipen lopullinen ulostulo kaapista viime vuonna Time-lehden haastattelussa ohitettiin olankohautuksella.
Suomen popkentällä julkihomot loistavat poissaolollaan.
Uusi parisuhdelaki astui voimaan 1. maaliskuuta.
Gay-hitit muistoissamme
Esa Saarinen: Poikarakkaus
”Hatunnoston arvoinen suoritus heteromieheltä Suomessa. Outoa, ettei kukaan ole tehnyt tästä uudelleenmiksattua klubiversiota.”
Sylvester: Do You Wanna Funk
”Gaydiscoklassikko 80-luvun alusta. Klubeilla moni hoilaa kertosäettä muodossa: “Do you wanna fuck.”
Dinah Washington: Mad About The Boy
”Levi’s-mainokseen poimittu Cole Porter -slovari oli alun perin säveltäjänsä homoeroottinen ylistyslaulu pojille.”
Abba: Gimme Gimme Gimme
”Myös heteroille kelvannut tanssiinkutsu: “Gimme a man after midnight.”
Village People: Y.M.C.A
”Stereotyyppihomoyhtye, jonka jäsenistä ilmeisesti vain yksi oli ‘oikea’ homo.”
