Harvoin on julkaistu sooloalbumia, jonka yhteydessä tekijä on katsonut aiheelliseksi moneen kertaan korostaa, että kysymys on sitten vaan nyt tästä yhdestä soololevystä.
Ykkössingle “Leijat Helsingin yllä” antaa hieman harhaanjohtavan kuvan Aholan soolosta, sillä kyllä albumilla on myös suoraviivaista rokkipoppia, joka ei ihan hirveän kaukana ole siitä yhdestä yhtyeestä (esim. Merilaulu). Mutta myös hieman rauhallisempaa ja iskemällisempää materiaalia mahtuu mukaan.
Kokonaisuutena Aholan levy toimii hyvin, mutta ei toisaalta synnytä suuria tunteita hyvässä tai pahassa. Mutta mistään terapia-projektista ei silti ole kyse, vaan korkeintaan hieman yllätyksettömästä albumista.
