Hevimetalli on kansainvälisesti menestynein suomalainen alakulttuuri. Valtavirtamediassa se on kuitenkin kohdannut aliarvostusta tai se on vaiettu kuoliaaksi. Lavasukeltajien ja moshaajien brutaali maskuliinisuus ja härski ironia ei ole tehonnut kulttuuritoimituksiin.
“Metallifanit on aina saaneet me-henkeä siitä, että se on ollut julkisuudessa dissattu tyylisuunta. Metallijengi esitetään mediassa mauttomana, tyylittömänä ja tyhmänä. Me ollaan barbaareiksi tuomittuja. Sisäisesti metallista löytyy kuitenkin yhtä tyylitietoiset kategoriat rajoineen kuin vaikka tanssimusiikin puolelta", tuttu ääni jyrisee.
Jone Nikula näyttää pitkine hiuksineen, huuli- ja leukapartoineen sekä atleettisine olemuksineen mieheltä, jonka päähän sopisi viikinkikypärä. Hänen suustaan riittää loputtomasti asiantuntevaa tarinaa paitsi hevibändeistä myös sotahistoriasta. Lähdettyään Radio Citystä Jone keskittyi Suomi-metallin kronikan kasaamiseen. Kymmenien haastatteluiden ja jo teini-iässä alkaneen taustatyön tuloksena syntyi Rauta-aika, jossa käydään läpi kotimainen metalliskene 80-luvun lopun Lepakon Metal Massacre -bileistä nykypäivään. Tänään useat suomalaiset hevibändit kiertävät aktiivisesti ulkomailla ja myyvät kymmeniä- tai satojatuhansia levyjä. Kauhukakarat ovat luoneet itse itselleen trendeistä riippumattoman bisneksen. Valtavirtasuosioon ovat yltäneet HIM, Nightwish, The 69 Eyes ja Apocalyptica. Kansainvälistä kulttimainetta nauttivat mm. Children of Bodom, Sonata Arctica ja Stratovarius.
“Metallipiireissä arvostetaan maanläheistä duunarihenkeä, jossa menestyksestä ei haluta tehdä mitään isoa julkista numeroa. Menestystarinoihin ei liity mitään kokaiinin vetämistä Bahamalla, vaan touhu on pitkäjänteistä ja kurinalaista: jätkät treenaa kämpillä ja menee rundille tai studioon."
Kansainvälisen menestyksen tärkeimpiä siivittäjiä on Jonen mukaan ollut Spinefarm. Yhtiö aloitti 90-luvun alussa postimyyntifirmana ja laajeni levykaupaksi sekä -kustantamoksi.
“Riku Pääkkönen polkaisi koko infrastruktuurin pystyyn, vaikka hän vaatimattomana miehenä haluaakin antaa kaiken kunnian bändeille. Tosiasiassa Riku onnistui kahmimaan Spinelle hyviä lisenssejä ja jakeludiilejä ympäri maailmaa. Kun Spinen Suomeen lisensoima Offspringin Smash myi 75 000, taloudelliset toimintamahdollisuudet parani merkittävästi ja Spine satsasi metalliin."
Sittemmin monikansalliselle Universalille myyty Spinefarm on metallipiireissä kansainvälisesti tunnettu ja luotettava brändi, joka on pystynyt hyödyntämään laajaa kontaktiverkkoaan.
“Metallissa breikataan eri väyliä kuin popissa. Se on vähemmän hittikeskeistä kamaa ja metalliyleisö on aktiivista. Läpilyöntiin ei välttämättä tarvita isoa markkinointibudjettia. Kotimaassa esimerkiksi käy Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus, joka nousi kultalevysuosioon ihan keikkailulla ja suusta-suuhun -menetelmällä."
Kirjaprojektinsa ohessa Jone on ennättänyt viime keväästä asti toimia uudelleenkootun Hanoi Rocksin kiertuemanagerina. Tähän mennessä bändi on kiertänyt Skandinaviassa ja Japanissa, marraskuussa ilmestyy comeback-albumi ja yhtye lähtee rundille Britanniaan.
“Japanissa Hanoit soitti kaksilla festareilla. Sekä Tokiossa että Osakassa jengi oli täysin banaaneina ja eturivissä oli muut bändit tsiigaamassa keikkaa: Suede, Hives ja Murderdolls. Keikan jälkeen ne tuli backstagelle taputtamaan seisaaltaan koko bändille, Brett Anderson ja kaikki. Murderdollsin jätkät tuli kiltisti kuin teinifanit pyytään Andyltä plektroja muistoksi. Mä en ole nähnyt missään sellaista vastaanottoa, Hanoi Rocks on rockbändien keskuudessa edelleen uskomattoman arvostettu."
Jone Nikulan kirja Rauta-aika – Suomimetallin historia 1988-2002 julkaistaan 25.10.2002.
