Kulttuuritila Loukko tarjoaa esteetöntä toimintaa kaikille

Loukko etsii rahoitusta tulevan tilan remonttia varten.

Helsingin Suvilahdessa sijaitsevan Oranssi Ry:n tiloissa alkaa tänä keväänä kulttuuritila Loukon toiminta. Loukko on kerännyt varoja oman tilan perustamiseen esimerkiksi Mesenaatti-joukkorahoituspalvelussa.

Loukon toiminnan kivijalkana on esteettömyys ja turvallisuus. Se haluaa tarjota kävijöilleen fyysisesti sekä henkisesti esteettömiä tapahtumia. Loukon perustajille on tärkeää, että he voivat tarjota mahdollisimman halpaa ja ilmaista ohjelmaa, jotta pienituloiset pääsevät mukaan kulttuuritapahtumiin.

“Meidän toimintaan on tervetulleita kaikki, paitsi natsit. Painotuksena on tarjota taide- ja kulttuuritoimintaa sellaisille ihmisille, jotka eivät voi osallistua muihin tapahtumiin. Haluamme antaa tilaa alakulttuureille ja marginaaliryhmiin kuuluville nuorille aikuisille”, kertoo Loukon tuottaja Hanna Räty.

Nyt Loukko kerää rahaa, jotta se saisi omat tilat Oranssin yläkerrasta. Varoilla katettaisiin ainakin ilmastointiremontti ja pyörätuoliramppi.

“Tarve esteettömiin kulttuuritiloihin lähti työllistämisnäkökulmasta. Me haluamme työllistää heitä, jotka jäävät avoimen työnhaun ulkopuolelle. Helsinkiin tarvitaan edelleen tiloja, joissa ei tehdä sukupuolioletuksia ja joihin on turvallinen sekä helppo tulla. Se ei valitettavasti ole itsestäänselvää monissa baareissa ja keikkapaikoissa”, sanoo Räty.

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi