Vuonna 2000 tuikituntematon Kwan nousi yllättäen singlelistan kärkeen räppihenkisellä Padam-kappaleellaan. Seuraavana vuonna ilmestynyt debyyttilevy myi hypen siivittämänä yli 30 000. Yhden levyn ihmettä seitsemän hengen orkesterista ei tullut, sillä pari vuotta sitten julkaistu The Die Is Cast saavutti peräti tuplaplatinaa. Nyt Kwan on saanut valmiiksi kolmannen levynsä, jonka pitäisi olla pääsylippu ulkomaille. Kaatosateessa kastunut, army-kuosiseen takkiin, mustaan päähuiviin ja Jimi Hendrix -paitaan pukeutunut Tidjân, 26, saapuu Ysibaariin kertomaan asiasta lisää – tosin 20 minuuttia myöhässä.
“Tuhannesti anteeksi! Häiritseekö sinua, jos otan jotain syötävää?”
Ei tietenkään.
(Tidjân tilaa kanawokin ja lasillisen ginger alea)
“Monet käyttävät ginger alea blandiksena, mutta tykkään siitä raakana. Parasta kuitenkin on jamaikalainen root beer, todella vahvanmakuista inkiväärilimsaa.”
Sinua pidetään kuulemma herrasmiehenä. Miksi?
“Varmaan siksi, että olen kaikille kohtelias, katson silmiin. Avaan naisille aina oven, tipitän portsareita. Ja pyrin antamaan setelin, jos palvelu on ollut hyvää.”
Kolmannella levyllänne tuli selväksi se, ettette ole ainakaan hip hoppia.
“Ei, vaan poppia. Alkuvaiheessa räppi tosin oli vahvasti esillä. Huvittavaa, että sen takia meidät laitetaan levyarvioissa edelleen rap-kastiin.”
Teette Marikon kanssa sanat kappaleisiin, mutta yllättävää oli, että laulat myös uudella levyllä. Miksi olet pantannut taitoasi aiemmin?
“Ehkä se oli ässä, joka piti vetää nyt hihasta. Harjoittelin treenikämpällä paljon itsekseni ja kävin jopa laulutunneilla.”
Kuinka paljon on paljon?
“Kolme kertaa viikossa, pari tuntia kerralla. Kun äänityssessio lähestyi, tuplasin treenimäärän. Kaipa onnistuin, kun tuottajat päästivät lauluni levylle asti.”
Uuden levyn kannet ovat synkkääkin synkemmät. Kärsittekö depressiosta?
“Kannethan ovat romanttiset, siinähän on kukkiakin! Musta lootus… no okei, se on ehkä vähän… Oli vain tuollaiset fiilikset. Albumi on todella henkilökohtainen. Se käsittelee rakkauden eri vaiheita.”
Yritätte nyt myös ulkomaille?
“Totta kai. Bändi on kovassa kunnossa ja meillä on yli 200 keikan kokemus. Toivottavasti joku levy-yhtiön pomo bongaa meidät.”
Asiaa helpottaa se, että The Rasmuksen Pauli Rantasalmi on tuottanut levyn ja tehnyt sille biisejä.
“Siitä on hyötyä. On hienoa, että pojat solmivat loistavia kontakteja ulkomailla ja voivat pistää asioita eteenpäin. Olisi idioottimaista, jos sitä ei yrittäisi hyödyntää.”
Mutta ennen ulkomaita on luvassa 50 esiintymistä kotimaassa. Miten kulutatte aikaa keikkamatkoilla?
“Erittäin huonolla bussihuumorilla, joka keskittyy alavartalon alueisiin. Lisäksi kuuntelemme surkeaa musiikkia, yhden euron pan-huilukokoelmia ja Suomi-seksi -levyjä. Eniten soinut biisi taitaa olla Mikan faijan hiv. Homma on muutenkin raskasta, joten viinaa ei voi vetää, paitsi ehkä paluumatkalla.”
Kuulostaa surkealta.
“Olemme loppupeleissä aika urpoja.”
Olet asunut yli puolet elämästäsi ulkomailla. Äitisi on suomalainen, isäsi Senegalista. Oletko törmännyt keikoilla rasismiin?
“Känninen turo flanellipaidassa on voinut huudella jotain keikoilla, mutta nimittelyt voi laskea yhden käden sormilla. Usein muut fanit ‘hoitavat’ tilanteen. Suvaitsevaisuus on kasvanut, oli sitten Helsingissä tai Pohjanmaalla… Joko en ole syönyt tätä yhtään tai Ysibaarin annokset ovat helvetin isoja. Käytsä muuten täällä usein?”
Hmmmm.
“Mietitkö, oliko toi iskuyritys? Nyt juttuun tulee, että Tidjân vinkkasi silmää ja yritti iskeä toimittajan.”
