Laulut kuin hunajaa, äänimaisema kuin Sherwoodin metsä vuonna 2050, tekstit kuin hikinen lakana sunnuntaina, laulaja kuin… niin, Jeff Buckley -vainaa.
Starsailorin debyyttialbumi nousee taiteellisesti sinne minne Coldplay ei ihan yltänyt, niin eheään kokonaisuuteen, että takana täytyy olla jotain sumujen saarten outoa magiaa. Radioheadin jälkeen ei ole tullut näin törkeän itsevarmalla kädellä musiikkia tekevää yhtyettä. Tällaisten yhtyeitten ansiosta voi rockia pitää korkeakulttuurina.
Ja kuitenkin Starsailoria jaksaa kuunnella: en ihmettele, jos listat paukkuvat. Onko tässä tuleva superbändi? Pitäisi olla.
