Nyt en kyllä käsitä.
Ymmärsin vielä sen, kun Karjalainen
lauloi olevansa mies, jolle ei koskaan tapahdu mitään. Jukka Karjalainen näyttää juuri siltä. Katsokaa vaikka tuota kuvaa tuossa. Semmonen turvallinen naapuri siinä.
Ymmärrän sen, että Karjalainen ilmestyy joka kevät kuin villit lupiinit eetteriin. Joka vuosi (vai onko siitä tällä kertaa enemmän aikaa?) levylautasella on joku klasiikkobiisi. Silloin käy niin, että unohtaa mikä biisi tulikaan viime vuonna. Ajatelkaa sitäkin, kuinka kauan on siitä, kun Väinöä etsittiin. Jo viisi vuotta!
Ymmärrän, ettei sille mitään voi, että osaa tehdä biisejä.
Ymmärrän senkin etten nuorena saanut naisia kun en jaksanut ymmärtää Karjalaisen biisejä. Se oli sitä aikaa, ja se nyt vain on niin, että elämän ikonografia muodostuu vaikka kuinka taistelisi vastaan. Karjalainen on luonut joka sukupolvelle ikoneita sitten vuoden 1985 Doriksen.
Tätä taustaa vasten ymmärrän että, Karjalainen ei paljon julkisuudessa keiku. Ei sitä kukaan kestäisi terveenä, että selälle taputtaja ei tietäisi, mistä biisistä tällä kertaa kehuisi.
Ymmärrän senkin että, J. Karjalainen on ensimmäinen, joka voi kilpailla Tapio Rautavaaran kanssa suomalaisen musiikkihistorian tehokkaimmasta R-kirjaimesta. Uuden levyn nimibiisin Marjaniemessä ärränpäälle vetää vertoja vain kunnon reissumies.
Ymmärrän senkin, että J. Karjalaisen bändi on vuodesta toiseen Suomen paras rockyhtye, niin myös tällä levyllä. Basisti Mitja Tuuralan ja rumpali Keimo Hirvosen komppi svengaa kuin hirvonen ja tuurala. Sen vain kuulu olla niin – Electric Sauna on paras.
Sekin vielä menee pieneen kallooni, että Karjalaisen kaltainen megatähti uskaltaa ylittää rajansa niin kuin teki Keltaisessa talossa- ja Päiväkirja -albumeillaan kymmenen vuotta sitten. Suomessa voi tehdä niin, ainakin Karjalainen voi ja tekee osin niin tälläkin levyllä: Marjaniemessä ei yhtään villiä lupiinia tai väinöä kasva tähtilampun alla.
Ymmärrän senkin, jos olen väärässä edellisen suhteen. Sen vasta ymmärränkin hyvin.
Mutta sitä en kyllä ymmärrä, että mitä tarkoittaa, kun Karjalainen laulaa, että Jeesus Kristus oli aikoinaan hyvä mies ja että hän tuli pelaamaan paskahousua.
Se on kyllä nyt niin käsittämättömän hyvä rivi levyn aloitusbiisiin, että toivon sen tarkoittavan jotain oikeasti syvällistä. Olkaa kuulolla, tästä kaverista voi vielä joskus tulla jotain.
