Menolippu Meksikoon esittelee meksikolaista kulttuuria

Meksiko maistuu, kuuluu ja näkyy Helsingissä, Espoossa ja Porvoossa lokakuussa.

Kuva: milazvereva / Fotolia

Menolippu Meksikoon on noin kuukauden pituinen festivaali, joka esittelee meksikolaista kulttuuria näyttelyiden, elokuvien, musiikkiesitysten, työpajojen, ruoanlaiton ja sirkuksen avulla. Festivaalilla tutustutaan sekä meksikolaisen kulttuurin klassisiin elementteihin että nykytaiteen tärkeisiin nimiin.

Meksikolaisgraafikoista ehkä merkittävimmän, ”La Catrina” -luurangon luojan, José Guadalupe Posadan näyttelyissä pääsee tutustumaan ikonisiin ja poliittisesti satiirisiin luurankokuviin. Samat aiheet ovat läsnä myös esillä olevilla kuolleiden päivän alttareilla. Meksikolaista nykygrafiikkaa puolestaan edustavat taiteilija Humberto Valdezin työt, joissa Meksikon historian symbolit kietoutuvat pop-kulttuurin kuvastoon.

Festivaalin valokuvanäyttelyt dokumentoivat muun muassa keittiön ja ruokatilojen merkitystä sosiaalisena ympäristönä ja toisaalta maguey-kasvista valmistettavan, valkean pulque-juoman kulttuurihistoriaa. Esillä on myös kuvia Meksiko Cityn vaikuttavasta nykyarkkitehtuurista sekä, yhtenä tapahtuman huippukohdista, arvostetun valokuvaajan Graciela Iturbiden näyttely ”Natura ja Fridan kylpyhuone”, joka tarkastelee Meksikon luonnon monimuotoisuutta ja päästää katsojan kurkistamaan taiteilija Frida Kahlon kotiin.

Designmuseo Arabiassa ihaillaan Oaxacan osavaltion ikiaikaisia savikäsitöitä ja niiden pitkää historiaa. Porvoossa esillä on puolestaan meksikolaisia perinneasuja sekä paperimassasta valmistettuja alebrijes-hahmoja. Lisäksi osallistujat pääsevät itse oppimaan meksikolaisia käsityötekniikoita festivaalin monissa työpajoissa. Meksikolaisia seinämaalauksia, naisten historiaa sekä jumalten ruokaa, kaakaota, tarkastellaan festivaalin yhteydessä järjestettävillä lukuisilla luennoilla. Livemusiikkia on tarjolla monipuolisesti.

Lapset pääsevät tutustumaan Meksikoon meksikolaislasten tekemien värikkäiden animaatioiden ja piirustusten kautta. Lisäksi esillä on mielenkiintoisista miniatyyreistä koostuva näyttely, joka valottaa Meksikon eri alueiden elämää. Lisäksi festivaaliin kuuluu monia koko perheelle tarkoitettuja Meksiko-teemapäiviä, joissa tarjolla on myös herkullista meksikolaista ruokaa. 

Tarkka ohjelma tapahtuman sivuilla

Menolippu Meksikoon -festivaalin kaikissa tapahtumissa osallistujilla on lisäksi mahdollisuus osallistua arvontaan, jossa pääpalkintona on viiden yön täysihoitopaketti kahdelle henkilölle Las Velas -hotelllissa Puerto Vallartassa ja Nayaritissa, Meksikossa.

Menolippu Meksikoon on noin kuukauden mittainen kulttuurifestivaali, jonka järjestävät yhteistyössä Meksikon Suomen-suurlähetystö, Meksikon ulkoministeriön kansainvälisen kehitysyhteistyön osasto (AMEXCID), kulttuurikeskus Malmitalo, Savoy-teatteri, Porvoon Taidetehdas, Espoon kaupungin tapahtuma- ja kulttuuripalvelut, Kannusali, Karatalo, Vindänden, Helinä Rautavaaran museo, Sellon kirjasto, Pikku-Aurora, kulttuurikeskus Stoa, Porvoon museo, Porvoon kirjasto ja Designmuseo Arabia.

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi