Pirkko Liinamaa sanoi Levyraadissa jotenkin niin, että Kauko Röyhkä osuu parhaimmillaan nerokkaasti, mutta voi huonoimmillaan olla tosi huono.
Satanismiväitteistä selvinnyt kasarihittien (Pikku Enkeli, Paska Kaupunki…) uskottavin tekijä Röyhkä palaa taas, yhtä kirjallisena ja kiehtovana kuin aina. Mutta minne? Jos ei muualle niin tällä kertaa omaan nouruuteensa. Voi arvata, että kun Röyhkä käsittelee Disko-Datsunia tai Miss Farkku-Suomea, kyse on rankasta runoudesta.
Pirkko-täti on jokaisen rockkriitikon kantaäiti, ja minä yhdyn häneen. Röyhkän uusin ei toimi ja toimii taas, kuin Datsun 80-luvulla.
