Myyrmäen asemalle vielä yksi kansainvälinen katutaideteos

Myyr York Street Art City kasvaa kasvamistaan. Nyt asemalle nousee suomalais-portugalilainen yhteistyöteos.

Mr. Dheo ja Salla ikonen.
Mr. Dheo ja Salla ikonen.

Myyrmäen taideaseman viimeinenkin maalamaton seinä saa uuden ilmeen 13.-23. syyskuuta, kun kaksi katutaiteilijaa lyö luovat kätensä yhteen. Suomalaistaituri Salla Ikonen ja portugalilaismestari Mr. Dheo tekevät ainutlaatuista yhteistyötä teoksen rakentamiseksi.

Seinään taiteiltavan maalauksen aihemaailma teemoittelee sekä Suomen että portugalin luontoa, mutta mukana nähdään myös suurikokoisia ihmishahmoja, joista molemmat taiteilijat tunnetaan.

Mr. Dheo on kiertänyt maalaamassa suurikokoisia seinämaalauksia kotimaansa lisäksi ympäri maailmaa muun muassa Miamissa, Sao Paulossa, Madridissa, Dubaissa, Oslossa, Pariisissa, Amsterdamissa, Milanossa ja nyt myös Vantaalla. Miehen tyylille tunnusomaisia ovat fotorealistiset ihmishahmot.

Yksi Salla Ikosen tunnetuimmista teoksista on Myyrmäen aseman sisätiloista löytyvä naisfiguuri. Myyrmäen lisäksi hän on maalannut runsaasti myös muualle Vantaalla, muun muassa äskettäin valmistuneen kerrostalon päätyseinän kokoisen oriteoksen Hakunilan Oritielle. Vantaan lisäksi Ikonen on maalannut muun muassa Lontoossa, Bristolissa, Ateenassa, Aunuksessa, Venäjän Karjalassa sekä useilla muilla paikkakunnilla Suomessa.

Nyt valmistuvan teoksen jälkeen Myyrmäen taideasema on valmis. Aseman sisätiloja koristaa Multicoloured Dreams -ryhmän keväällä 2015 maalaamat seinämuraalit, radan länsipuolista ulkoseinää Valparaisosta Chilestä lähtöisin olevan UnKolorDistinto-ryhmän teos ja radan itäpuolen ulkoseinää Mr. Dheon ja Salla Ikosen teos.

Hanketta koordinoi Myyrmäki-liike, joka saa toimintaansa tukea opetus- ja kulttuuriministeriöltä sekä Vantaan kaupungilta. Teos on toteutettu Vantaan kaupungin tilakeskuksen myötävaikutuksella ja se liitetään osaksi Vantaan taidemuseo Artsin kokoelmia osana Myyrmäki-liikkeen ja taidemuseon hallinnoimaa Myyr York Street Art City -hanketta. Teoksen toteutusta ovat tukeneet  Holiday Inn City Centre, Pekkaniska Oy, Tikkurila Oyj, Make Your Mark ja Geezers.

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi