Nurkat puhtaaksi ja kamat kiertoon

Siivouspäivä luottaa joukon älyyn.

Toukokuussa kirppareita nousee ympäri Suomen suurimpia kaupunkeja. Kuva yhdeltä Suomen suosituimmalta kirpparilta Hietalahdentorilta.
Toukokuussa kirppareita nousee ympäri Suomen suurimpia kaupunkeja. Kuva yhdeltä Suomen suosituimmalta kirpparilta Hietalahdentorilta.

Siivouspäivä tulee! 12. toukokuuta on aika kaivaa varaston pohjilta ne kamat, joita et muista omistavasi. Kevätsiivouksen nimellä aiemmin liikkunut kansalaisaktiivisuustempaus vaihtoi nimensä Siivouspäiväksi, ilmeisesti jotta ihmiset ymmärtäisivät läheisen sukulaissuhteen Ravintolapäivään.

Suomen kaupungit muuttuvat päiväksi kirpputoreiksi toukokuussa. Jokainen voi ilmoittaa oman kirpparinsa mukaan Siivouspäivän verkkosivujen kautta.

Kaikelle kamalle tuskin löytyy uutta omistajaa päivän aikana, joten tapahtuman organisaatio hioo yhteistyökuvioita kierrätyksestä huolehtivien tahojen kanssa. Jalo ajatus on luoda puitteet sille, että myymättä jäänyt tavara saadaan "kiertämään ja tuottamaan iloa joskus ja jossain, jollekin toiselle". Käytännössä esimerkiksi ympäri Helsinkiä rakennetaan kierrätyspisteitä ja muutama kierrätysauto kiertelee keskustassa ja kantakaupungissa.

Tapahtuman hengen mukaisesti Siivouspäivä luottaa joukon älyyn. Vapaaehtoisia etsitään esimerkiksi tiedotukseen ja kierrätyshommiin. Tapahtuman organisaattoreilla on varmasti kädet täynnä, vaikka homma ytimen ylläpitämiseen riittää toimivat verkkosivut. Siivouspäivän sivuilla opastetaan selkeästi niin myyjää kuin ostajaakin.

Tähän mennessä mukaan on ehtinyt yhteensä nelisenkymmentä myyntipistettä kuudesta kaupungista. Määrän voi olettaa kasvavan reippaasti. Jos haluat mukaan, kysy lupaa taloyhtiöltä tai kaupungilta. Kyseessä on parhain tekosyy tehdä se, mitä suunnittelet jatkuvasti, muttet saa vain aikaiseksi. Kannattaa toimia, ettei joudu seuraavan muuton yhteydessä roudaamaan uuteen varastoon niitä iänikuisia laatikoita.

1 kommentti

Netissakaupaksi

16.4.2012 20:08

Mitenkäs Helsingin kaupunki suhtautuu asiaan, kun on kulmat täynnä kirpparipöytiä?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi