Rap-tähti A$AP Rocky Blockfesteille

Tamperelainen räppifestari on myynyt joka vuosi ennakkoon loppuun.

A$AP Rocky
A$AP Rocky

Kriitikoiden suitsuttama A$AP Rocky (US) tunnetaan yhtenä tämän hetken vaikutusvaltaisimmista rap-artisteista. Hän on luonut oman tunnistettavan tyylinsä niin musiikin kuin muodinkin saralla, minkä lisäksi hänet tunnetaan A$AP Mob -kollektiivin keulakuvana sekä näyttelijänä. Rihannan ja Rod Stewartin kaltaisten nimien kanssa yhteistyötä tehnyt artisti myi kultaa heti virallisella debyyttialbumillaan ”Long. Live. A$AP” (2013), jonka jälkeen hän on kehittänyt tyyliään entistä pidemmälle. Tuoreinta pitkäsoittoa ”At. Long. Last. A$AP” (2015), onkin yleisesti pidetty yhtenä viime vuoden parhaista julkaisuista.

Blockfestin ensimmäiset kotimaiset kiinnitykset jatkavat kovien nimien linjaa. Suomen virallisen albumilistan ykkössijalle jo kolmannella levyllä peräkkäin noussut ja Helsingin Sanomilta viisi tähteä saanut Eevil Stöö esiintyy tapahtumassa soolona. Mukana on myös tämän vuoden Emma Gaalassa useassa kategoriassa ehdolla olevat JVG ja Paperi T, uuden albumin keväällä julkaiseva Gettomasa sekä Warner Musicille levyttävä SOFA. Lisää esiintyjäkiinnityksiä niin Suomesta kuin ulkomailtakin tiedotetaan kevään mittaan.



Joka vuosi jo ennakkoon loppuunmyydyn Blockfestin lipunmyynti käynnistyy keskiviikkona 9. maaliskuuta klo 9. Järjestäjät suosittelevat olemaan nopeita erityisesti VIP-lippujen suhteen, sillä kyseinen lippumuoto varattiin viime vuonna loppuun alle vuorokaudessa. Viime kesänä yleisöennätyksensä murskannut, oheistapahtumineen peräti 60 000 kävijää kerännyt Blockfest jatkaa edelleen Tampereen ydinkeskustassa 19.-20. elokuuta. Alueena toimii Ratinanniemen luonnonkaunis festivaalipuisto sekä viime vuodelta tuttu Ratinan stadion.

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi