City ja adidas sukeltavat tässä Original Icons -juttusarjassa hip hopin ja urbaanin kulttuurin historiaan. Esiin nostetaan tärkeimmät tekijät eri alalajeista ja heidän kauttaan peilataan kulttuurimuodon matkaa pienten piirien alakulttuurista kansainväliseen valtavirtaan. Ensimmäisessä osassa esitellään Run-D.M.C. ja hip hopin ensi metrit New Yorkissa. Ensi viikolla siirrytään Suomeen ja kartoitetaan suomalaisen urbaanin kulttuurin syntyä.
Aiheen parissa jatketaan keskiviikkona Vivas.fi:ssä ja perjantaina SpinFM:n suorassa lähetyksessä kello 16.30.
Run-D.M.C oli keskeisessä roolissa, kun hip hop löysi kymmenen vuotta syntymänsä jälkeen ensimmäistä kertaa pois New Yorkista. Yhtyeen nimeä kantava debyyttialbumi oli ensimmäinen kultaa myynyt räppilevy. Viimeistään Raising Hell, ensimmäinen multiplatinaa myynyt hip hop -albumi, sinetöi pienestä alakulttuurista lähteneen ilmiön paikan kansainvälisenä, kaupallisena, poliittisena, esteettisenä ja kaikkialle läpitunkevana menestystarinana.
Hip hopin historiaan ennen Run D.M.C:tä mahtuu muutamia merkittäviä nimiä. Näistä mainitaan usein ensimmäisenä Bronxin bileillään lauman seuraajia saanut DJ Kool Herc. Kaupallista menestystä takoi ensimmäisenä Sugarhill Gang Rapper's Delight -biisillään. Afrika Bambaataa vei johtajuudellaan hip hopin yhteisöllisyyden ja positiivisen sanoman uudelle tasolle. Oman panoksensa pöytään toivat myös vaikutusvaltainen radio-dj Pete DJ Jones, artisti-dj Kurtis Blow ja kahden levysoittimen tekniikoiden kehittäjä Grand Master Flash.
Run-D.M.C:n vastuulle voi sysätä ison osan siitä, että kotikaupungin tarkoin ja ajoin mustasukkaisestikin suojeltu elämäntapa pääsi leviämään ensin ympäri Yhdysvaltojen ja sen jälkeen tasaisen varmasti kaikkialle muuallekin.
Neljäkymmentä vuotta sitten eräänä elokuun iltana Clive Campbell järjesti siskonsa Cindyn kanssa kekkerit 1520 Sedgwick Avenuen kerhotiloissa. Mestoille mahtui muutama sata ihmistä ja tarkoituksena oli tuoda iloa harmaaseen arkeen ja kerätä Cindylle rahaa vaatteisiin. Cliven rooli oli toimia dj:nä.
[BOXSTORY300]
New York 1984
SpinFM:n käsikirjoittaja Rory Winston vietti nuoruusvuotensa New Yorkissa 1980-luvulla. Winston muistelee fiiliksiä, jotka Run-D.M.C ja hip hop ylipäätään toivat kaupungin nuorisolle.
Automme pomppi tien kuopista melkein samassa tahdissa musiikin kanssa. "Kuuntelet WYNY:tä, jossa palattiin juuri ajassa taaksepäin Grandmaster Flashin Messagen kautta…" Radiojuontajan baritoni jäi kakkoseksi JFK:lle laskeutuvalle 747:lle. Oli hiillostava ilta kesäkuussa 1984, ja automme lipui ali puhelinlangassa roikkuvien, kuunvalossa loistavien tennareiden. Tämä oli Queens – jossain Jamaica Stationin nurkilla. Mesta, jossa ikkunamme pysyivät suljettuina kuumuudesta huolimatta.
Jos olit valkoinen, tähän naapurustoon ei kannattanut pysähtyä öisin. Jos olit musta, kannatti silti miettiä kahdesti. Vältit punaisia valoja ja pysyttelit oikealla kaistalla, siltä varalta että pitäisi ottaa hatkat ennen kuin valot vaihtuvat vihreäksi. Lommoisen Cadillacin ikkunasta, rikkinäisen lampun ja irtirevityn kolikkopuhelimen vieressä kiilsi graffiti, jossa luki Run-D.M.C.
Saturday Night Feverin aikakausi oli juuri päättynyt. Disco oli kuollut; italianamerikkalaisesta perimästä, joka teki John Travoltan kuuluisaksi, ei kuultaisi uudestaan ennen Jersey Shorea.
Oli 1980-luvun puoliväli ja meille ei enää riittänyt glamrokkarit naamioituna funk-muusikoiksi. Isoveljet olivat tanssineet Furious Fiven tahtiin, mutta me halusimme jotain, jossa oli enemmän katujen tuntua, vaikka ne kadut olisivat sellaisia, joilla me ei uskallettaisi koskaan kävelläkään.
Aika oli kypsä siihen, että ihailun kohteiksi nousi tyypit, jotka pukeutuivat kuin me ja lauloivat asioista, jotka olivat meille tuttuja. Newyorkilaisille "tuttuja"-asioita oli paljon: B-boyt, jotka olivat valloittaneet jokaisen kadunkulman Bronxista Queensiin, Gil-Scott Heronin runous, jota kuunnellen kasvoimme, rock, joka oli pääosassa radiokanavilla, jazz, joka kaikui Greenwich Villagessa sekä ironia ja kyynisyys, joka näkyi joka viikonloppu Saturday Night Livessa. Ensimmäistä kertaa saimme tämän kaiken samassa paketissa, kun Run-D.M.C räjäytti tajuntamme, esittäessään Rock Boxin itsetietoiset virneet naamallaan.
Rory Winston
[/BOXSTORY]
DJ Kool Hercinä tunnettu Clive Campbell on sanonut, että hip hop syntyi näissä bileissä. Kulttuurimuoto, joka on sittemmin rynninyt marginaalista valtavirtaan ja valloittanut koko maailman. Syntytarinan pystyy jäljittämään suhteellisen tarkasti New Yorkiin, mutta siihen johtaneet syyt ovat monimutkaisempia. Alun perin kyse oli vain hauskanpidosta, positiivisesta tekemisestä usein kurjassa ympäristössä.
Lisää Kool Hercin bileistä:
Hip hop on muutakin kuin rap-musiikkia. Kurtis Blow, yksi pioneereista määrittelee asian seuraavasti omassa syntykertomuksessaan:
- Rap is talking in rhyme to the rhythm of a beat.
- Hip-hop is a culture, a way of life for a society of people who identify, love, and cherish rap, break dancing, DJing, and graffiti.
Hip hop on siis elämäntapa, jonka rakennuspalikoina toimivat alun perin katutanssi- ja taide, rap- ja dj-musiikki. Se on postmoderni tapa tehdä asioita, jossa yhdistellään olemassaolevia elementtejä uuteen muotoon. Tämä tulee esiin esimerkiksi DJ:n valitessa vanhoista levyistä parhaat palat ja yhdistelemällä niistä uuden kokonaisuuden.
DJ ja tanssijat synnyttivät uutta kulttuuria vuorovaikutuksessa. Kun DJ:ltä jäi levyn rumpubreikki soimaan, tanssijat menivät pähkinöiksi ja heittäytyivät maahan. DJ ymmärsi, että ajatusta kannattaa jalostaa, ja että kahta samaa levyä vuorotellen pyörittämällä breikkiä saattoi jatkaa loputtomiin. Samassa hetkessä syntyi hip hop -musiikin peruspala uudestaan toistettava rumpubreikki ja uusi tapa tanssia, breakdance.
Hip hop on myös kilpailua. Aggressiota voi kanavoida positiivisen kautta, eikä uhosta tarvitse kokonaan luopua, kuten breakdance- tai freestyleräppi-battleista huomataan. Alkumetreillä kilpailu mahdollisti myös koko räppäämisen synnyn taidemuotona: suulaat kaverit eivät kestäneet, kun hiljaisemmat dj:t ja tanssijat veivät heiltä valokeilan. Tarttumalla mikkiin he saivat lunastettua takaisin paikkansa huomion keskipisteenä.
Run-D.M.C:n Joseph "Rev Run" Simmons ja Darryl "D.M.C." McDaniels ovat tämän päivän räppäreiden lähtökohta. Allmusic.comin Stephen Thomas Erlewinen mukaan "Run-D.M.C., enemmän kuin yksikään muu hip hop -ryhmä, on vastuussa hip hopin tyylistä ja saundista."
Yhtyeen tuore saundi rakensi hip hopista oman, raa'an ilmaisumuotonsa ja vei sitä kauemmaksi tanssilattiavetoisesta funkista. Oman lisänsä Run-D.M.C.:n musiikkiin toi Jason "Jam Master Jay" Mizell, joka murhattiin toistaiseksi selittämättömästi vuonna 2002 omalle studiolleen. (Se on kokonaan toinen tarina, jonka voisi kertoa esimerkiksi Tupacin ja Biggien kuuluisaksi tekemiä räppimurhia käsittelevässä juttusarjassa. Kiinnostuneille alla jenkkityylinen dokumentti aiheesta ja Run-D.M.C.:stä)
Run-D.M.C. joutuu (joidenkin mielestä valitettavasti) kantamaan vastuun myös siitä, että rap ja rock löysivät toisensa. Run-D.M.C.:n ja Aerosmithin Walk This Way:n räppiversiosta tuli esikuva, josta ovat ottaneet vaikutteita muun muassa Cypress Hill, Rage Against the Machine, Limp Bizkit ja Korn.
Run-D.M.C jätti pysyvän jälkensä myös katumuotiin, sillä ensimmäistä kertaa rap-esikuviksi oli tarjolla uskottavan näköisiä kavereita aukinaisine tennareineen ja kultaketjuineen. Kiharahiuksisten silkkipaitojen ja nahkakuteisten tirehtöörien aika oli päättynyt.
Adidaksen päämajassa ihmeteltiin syytä yhtäkkiseen tennarimyyntiin ja selvisi, että räppibändin Madison Square Gardenin loppuunmyyty keikka oli pistänyt Adidakset liikkeelle. Hetkeä myöhemmin kenkävalmistaja tarjosi yhtyeelle 1,5 miljoonan dollarin sponssidiiliä. Tämä oli ensimmäisiä kertoja, kun artisteja lähdettiin tukemaan tässä mittakaavassa. Kampanja oli menestys ja huippumuoti kiinnostui ensimmäistä kertaa katumuodista. Pian koko muotiteollisuuden suunta muuttui hip hop -muodin vaikutuksesta.
Kun Run-D.M.C. aloitti uransa kolmekymmentä vuotta sitten Queensissä, heillä tuskin oli käsitystäkään, mihin homma johtaisi. Saavutusten lista on käsittämätön: ensimmäisten kultaa, platinaa ja multiplatinaa myytyjen räppilevyjen sekä adidas-diilin lisäksi Run-D.M.C. oli ensimmäinen rap-yhtye, joka sai videonsa MTV:lle, ensimmäinen rap-yhtye, joka pääsi Rolling Stonen kanteen ja ensimmäinen rap-yhtye, joka esiintyi isolla areenalla.
