Entiset poikabändi-kaverit kutsuivat häntä “läskiksi tanssijaksi”.
Kaikkien poikabändien kantaisän Take Thatin eronneella jäsenellä ei pitänyt olla edessään muuta kuin hupeneva saldo tilillään ja kymmenen vuoden päästä odottavat “Missä hän on nyt?”-artikkelit. Robbie Williamsin soolourasta ei moni kovin suuria odottanut.
Hänen kolmannen sooloalbuminsa ilmestyessä Take That on pelkkä muinainen muisto verrattuna siihen ilmiöön joka täyttää poplistat ja lehtien kannet. Eikä hän ole enää teinien yksinomaisuutta; hän on kaikkien sankari. Kysymys on osittain musiikista, mutta vielä enemmän henkilökohtaisesta ominaisuudesta, jota ei hankkia tai opetella. Robbie Williams on täydellinen pop-tähti.
Robbie näyttää hyvältä ja on kokolailla cool mies, jopa muiden miesten mielestä. Hänellä on rekka-autollinen karismaa, jota hän käyttää sopivan itseironisesti hyväkseen. Ja kun Robbie antaa haastatteluja, hän on käsittämätön one-liner-automaatti. Toimittajan tehtäväksi jää Robbien haastatteluissa yleensä päättää mikä kaikista mahdollisista sutkauksista olisi parempi otsikko.
Tässä maailmassa vain harva pystyy vastustamaan poikamaista charmia. Juuri he eivät pidä Robbie Williamsista; me muut olemme myytyjä, tahdoimme sitä tai emme.
Ei kuitenkaan kannata väheksyä musiikin merkitystä Robbie-ilmiössä. Ensimmäinen albumi “Life Through a Lens” sisälsi vielä hieman hapuilevia kokeiluja popin eri osa-alueilla, mutta toisaalta myös muutaman riemastuttavan pop-biisin. Kakkonen “I´ve Been Expecting You” oli sitten jo todellinen hittejä pursuava ilotulitus. Eikä niistä liene tälläkään kertaa huutavaa pulaa.
“Sing When You´re Winning”-albumilla painopiste on yllättävän paljon surumielisissä keskitempoissa eepoksissa, jotka toimivat toki äärettömän hienosti. “Rock DJ”-singlen tyyppisiä tanssihirmuja ei albumilla paljon nähdä, enemmänkin ballaadeita ja 70-luvulta tuoksuvia rockimpia paloja.
Robbie Williamsilla ja hänen taustavoimillaan on hämmästyttävä kyky ilmentää musiikissa Robbien persoonaa. Molemmissa on toisaalta paljon kaiken läskiksi lyövää huumorimiestä, toisaalta melankolista ja yksinäiseltä kuulostatavaa viihdyttäjää. Samalla “Sing If You´re Winning” kuulostaa niin makealta, että se on jo hieman liiankin hyvin tuotettu.
Sillä ennenkaikkea tuotteesta on kyse, eikä sitä yritetä edes peitellä. Kuten edeltäjänsäkin “Sing If You´re Winning” on laboratorio, jossa on tarkasti yhdistelty (lähinnä englantilaisen) pop-musiikin historian nastoja hetkiä ja muokattu ne herra Williamsille sopivaan muotoon. Välillä lainaukset ovat suoria ja avoimia, välillä niitä joutuu hieman tajunnastaan kaivelemaan. Mutta tämä ei vähennä biisien viehätysvoimaa, pikemminkin päinvastoin.
Tom Jones, voit jäädä eläkkeelle. Mick Jagger, keskity pelkästään nuorten tyttöjen jahtaamiseen. Liam Gallagher, vihdoinkin on enemmän aikaa tappelulle ja dokailulle. Robbie hoitaa tätänykyä teidänkin hommanne.
Aika hyvin läskiltä tanssijalta.
