Suomi-popin soundi on voimakkaassa muutoksen tilassa. Enää ei joko rokata niin perkeleesti tai sitten melankolisesti muistella entistä tyttöystävää mollivoittoisen nyhräyksen säestyksellä.
Kemopetrol on uuden Suomi-soundin viimeinen tulokas. Yhtye, joka ei edes kuulosta suomalaiselta. Komppi on dubbia, kieli on englantia, soundi on kevyesti triphopahtavan softi ja melodioiden tunnelma on häpeilemättömän brittipopisti romanttinen. Kiinnostava yhdistelmä millä tahansa leveysasteella, mutta täällä susirajan tuolla puolen ennenkuulumaton. Tai ainakin ennenlevyttämätön. Kemopetrol on saanut kahdella ensimmäisellä singellään poikkeuksellisen paljon huomiota; radiosoittoa ja palstatilaa on tullut roimasti. Jos ei muusta, niin se kertoo siitä että rakkaassa kotimaassamme ollaan ennakkoluulottomampia ja innostuneempia uusista jutuista kuin pitkään aikaan. Jos Kemopetrolin uutuus-levyä ei olisi saatavissa kuin rajoitettu määrä, niin varmaan Aleksilla jonotettaisiin jo sitäkin.
Eikä siinä mitään, “Slowed Down” on kelpo levy ja debyytiksi hämmästyttävän valmis kokonaisuus. Laura Närhen ääni toimii hienosti, bändi uskaltaa kuulostaa itseltään ja hyviä biisejä piisaa koko albumin mitalta. Perusasiat ovat siis prikulleen kunnossa.
Ihan pikkuisen jää hämäämään vielä hieman keskeneräiseksi jäävä soundi. Kerrankin Suomesta ponnahtaa eturiviin yhtye, jonka vaikutteet ovat modernin popin parhaasta päästä; Kemopetrolin nuottirivien välistä voi kuulla pilkottavan Portisheadia, Björkkiä ja Cardigansia. Siksi kaipaisi, että myös soundi olisi jotenkin radikaalimmin nykyaikainen, enemmän biittiä ja vähemmän kitarapoppia. Nyt vielä rummut lätisevät latteasti ja basso pomputtelee kevyesti, kun saman vision olisi voinut toteuttaa paljon rouheammin.
Ehkäpä on kuitenkin hyvä, että parannettavaa vielä löytyy. Taitoa Kemopetrolilla tuntuu riittävän.
