Spotify kertoo: Ed Sheeran nukuttaa eniten

Spotify tutki uniteemaiset soittolistat. Suomessa uneksitaan sadeäänien ja Kaija Koon tahtiin.

Kuva: Ed Sheehan / YouTube

Musiikin suoratoistopalvelu Spotify paljasti maanantaina, että brittiläinen laulaja-lauluntekijä Ed Sheeran on Spotifyn eniten kuunneltu miesartisti vuonna 2014. Sheeranin ääni on lisäksi maailmanlaajuisesti suosituin valinta Spotifyssa rentoutumis- ja nukahtamismusiikiksi. Spotify tutki maailmanlaajuisesti hulppeat 2,8 miljoonaa uniteemalla olevaa soittolistaa ja totesi Sheeranin Thinking Out Loud -kappaleen olevan suosituin kappale nukahtamiseen.

Spotifyn Global Communicationin varatoimitusjohtaja Angela Watts kertoo: “'Uni' on yksi Spotifyn suosituimmista kategorioista, jota ihmiset käyttävät rentoutumiseen ja nukahtamiseen."

Oppiakseen enemmän siitä, miten ihmiset valitsevat tiettyjä kappaleita nukahtamismusiikikseen ja antaakseen vinkkejä paremman nukkumisrutiinin saavuttamiseen, Spotify konsultoi alan johtavaa järjestöä, National Sleep Foundationia. Järjestö tarjosi palvelulle tutkimustietoon perustuvan tieteellisen selityksen sille, miksi tietynlainen musiikki stimuloi ja rauhoittaa sympaattista hermostoa.

“Ihmisillä on taipumusta kuunnella nukahtaessaan baritoni- ja tenoriääntä, ja siksi erilaiset tuutulaulut ovat niin tehokkaita rentouttajia,” kertoo Max Hirshkowitz National Sleep Foundationista.

Järjestön mukaan musiikin hyödyt nukkumiselle ovat kuitenkin henkilökohtaisia, sillä niihin liittyy paljon yksilöllisiä tekijöitä, kuten esimerkiksi vuorokausirytmi, nukkumaanmenorutiinit ja taustaäänet, joihin kukin on tottunut omassa arkiympäristössään.

Suomalaisten Spotify-kuuntelijoiden unimusiikin kärkeen valikoituvat luonnolliset sadeäänet. Listalta löytyy hämmästyttävän paljon Kaija Koota, muttei sieltä maailmanlaajuisessa kärjessä keikkuva Ed Sheerankaan sentään puutu. Suomalaisten unimusiikin top 20 -lista Spotifyssa näyttää tältä:

  1. Nature Rain/ Rain Sounds
  2. Nature Rain/ Rain for Sleep
  3. Love Me Like You Do - From "Fifty Shades Of Grey"/ Ellie Goulding
  4. Sleep and Dream/ Lullabies for Deep Meditation
  5. Kuka sen opettaa /Kaija Koo
  6. Soft Sleep Rain /Nature Sounds
  7. Silmät kiinni /Kaija Koo
  8. Stay With Me /Sam Smith
  9. Ajoin koko yön /Kaija Koo
  10. Surulapsi /Kaija Koo
  11. Bed Of Lies /Nicki Minaj
  12. Supernaiset /Kaija Koo
  13. Muuttunut mies, muuttunut nainen /Kaija Koo
  14. Thinking Out Loud /Ed Sheeran
  15. Vihalla raivolla lämmöllä kaiholla /Kaija Koo
  16. Sydän vähän kallellaan /Kaija Koo
  17. En pelkää pimeää /Kaija Koo
  18. 2080-luvulla &Sanni
  19. Let Her Go /Passenger
  20. All of Me /John Legend

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi