The Darkness kahdelle klubikeikalle Suomeen

Brittiyhtye keikkailee helmikuussa Tampereella ja Helsingissä.

Brittiläisyhtye The Darkness saapuu julistamaan rock'n'rollin ilosanomaa Suomeen kahdelle klubikeikalle.

Viihdyttävänä ja samalla vakuuttavana live-esiintyjänä tunnettu bändi on mahdollista nähdä Tampereen Pakkahuoneella tiistaina 19. helmikuuta ja heti seuraavana iltana Helsingissä, The Circuksessa. Lipunmyynti keikoille käynnistyy perjantaina 9. marraskuuta. 

Häpeilemättömästi glam rockin perinteistä lainaava The Darkness yhdistää musiikissaan tanakat hard rock -soundit tarttuviin sing-a-long-kertosäkeisiin. Keulahahmo Justin Hawkinsin kirkkaasti nouseva falsetti muistetaan parhaiten yhtyeen jättihiteistä I Believe in A Thing Called Love, Growing On Me ja One Way Ticket.

Bändi julkaisi kesällä albumin Hot Cakes, joka on The Darknessin ensimmäinen levy kahdeksaan vuoteen. Bändi on vuoden sisällä tehnyt näyttävän paluun ja soittanut loppuunmyytyjä keikkoja mm. Iso-Britanniassa ja Yhdysvalloissa.

Edellisen kerran The Darkness nähtiin Suomessa täpötäydellä Hartwall Areenalla. Bändi esiintyi tuolloin Lady Gagan valitsemana lämppärinä kahtena iltana. 

Keikat

Ti 19.2.2013 Tampere, Pakkahuone
Ovet klo 19, ikäraja K-18

Ke 20.2. Helsinki, The Circus
Ovet klo 19, ikäraja K-18

Liput

Myyntiin pe 9.11.2012 klo 9
37 euroa + mahd. toimituskulut Tiketin myyntipisteistä, puhelinpalvelusta 0600-1-1616 (1,69 euroa/min+pvm) sekä netistä osoitteessa http://www.tiketti.fi. Tampereen keikan liput myös Lippupalvelun myyntipisteistä, puhelinpalvelusta 0600-10-800 (1,96 €/min + pvm) ja netistä osoitteessa http://www.lippupalvelu.fi. Liput ovelta 40 euroa, mikäli niitä on jäljellä.

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi