Zen Cafén uusi albumi on tuonut yhtyeen marginaalista lähemmäksi viikonloppuliitteiden värikuvia. Se on hyvä suoritus yhtyeeltä, jonka jäsenillä ei liene ansioita valokuvamalleina ja jonka musiikki on pikemminkin töksähtelevää kuin tarttuvaa.
En pääse yli ajatuksesta, että Zen Cafén musiikki on jotenkin liian älykkömäistä ollakseen kunnon poppia. Eikä siinä ole sellaista ironiaa ja lämpöä, jota taas hyvässä älykköpopissa kuuluisi olla. Vaikka mikään ei ole huonoa eikä tyhmää, niin kovin paljon ei kuitenkaan jää mieleen.
Paitsi korkeintaan ajatus, että jos Kauko Röyhkä olisi syntynyt 15 vuotta myöhemmin, hän kuulostaisi varmaan jokseenkin tällaiselta. Eikä tämä havainto juuri tajuntaa räjäytä.
