Matka Milanon catwalkeilta Tapiola Gardeniin alkoi, kun grillibileissä akustista kitaraa mukanaan kantaneen Kim Heroldin kotikutoinen demo päätyi kesällä Beats’n’Stylesin tuottaja Jaakko Mannisen käsiin. Puoli vuotta myöhemmin Heroldilla on hymy herkässä. Hänen Humane-yhtyeensä debyyttilevy on nyt valmis ja ennen kuin se on edes ilmestynyt, yli 30 keikkaa on jo buukattuna. Lisäksi jakelun hoitava Edel on päättänyt promotoida kotimaisissa radioissakin tiuhaan soinutta Rescue Me -singleä Keski-Eurooppaan. Levyn varmaa julkaisua Euroopassa promotointi ei tarkoita, mutta päänavausta kuitenkin.
Valkeaan huppariin ja farkkuihin sonnustautunut Humane-yhtyeen laulaja Herold saapuu Fredrikinkadun William K:hon kertomaan lisää, tavanomaisen Kim Heroldin (puoli tuntia) verran myöhässä.
Terve Kim! Teetkö Janina Frostellit? Jätät mallihommat ja siirryt muusikoksi?
“Ääh, en lähtisi vertaamaan. En häpeä mallihommiani. Se oli hyvä duuni, mutta on aika siirtyä eteenpäin. On hienoa, että voin laittaa energiani johonkin järkevään. Mallina ei tarvinnut muuta kuin näyttää hyvältä ja freesiltä. Musiikissa on paljon haasteita ja se tuntuu oikealta.”
Olet julkisuuden henkilö. Kuinka paljon se on helpottanut bändisi esillepääsyä?
“En usko, että se on juurikaan vaikuttanut, koska en tee mitään superpoppia. Rescue Me -biisinkin kirjoitin itsestäni ja siinä on ihan hömpöt sanat. Radiot kuitenkin tuntuivat pitävän siitä. Etunamme on, että teemme valtavirrasta poikkeavaa musiikkia, ainakin Suomen mittakaavassa. Simppeli musiikki puree aina. Ja voi julkisuudesta olla haittaakin.”
Miten niin?
“Jotkut toteavat kuuntelematta, että toi Herold tekee paskaa musiikkia, hyi vittu.”
Heidän ennakkoasenteensa on kuitenkin se, että olet malli, joka luulee olevansa muusikko.
“No joo. Onhan se ihan ymmärrettävää. Nöyränä otan palautteen vastaan. Onneksi vastaanotto on ollut todella positiivinen. On hienoa, jos ihmiset tykkäävät.”
Mietitkö paljon esiintymisvaatteitasi ennen keikkaa?
“En yhtään. Käytän keikoilla samoja risoja farkkuja, joita pidin jo viisi vuotta sitten. Emme onneksi ole tuote, jonka pitää näyttää tietynlaiselta.”
Entä vieläkö käytät huulikiiltoa?
“Häh?!? Miten niin?”
Kun City valitsi sinut Kaupungin parhaaksi malliksi vuonna 1998, laitoit juhlissa huulikiiltoa ennen lavallenousua.
“Tuota en myönnä. Huuleni ovat vain niin isot, että ne näyttävät kiiltäviltä. Olen kyllä usein laittanut bileitä varten huulikiiltoa. Ja joskus kajaliakin. Mutta ei se ole mun juttu.”
Juttusi on yhtye, joka soittaa hempeää kutusvengiä?
“Aluksi soitimme tiukempaa rokkia. Yritin olla kovis, mutta en mä osannut. Kesti vähän aikaa löytää oma musiikkityylinsä.”
Tekemäsi kappaleet ovat melankolisia. Vaatiiko niiden kirjoittaminen tuskallista oloa?
“Ei. Wish God Was a Womaninkin kirjoitin katsellessani erästä henkilöä, joka nukkui sängylläni. Tosin biisejä syntyy helpommin surullisena, mutta niistä tapaa tulla pahimmillaan kauheaa surkuttelua… Hei, onko sulla pussinuuskaa?”
On.
“Saanko yhden? Jee! Tätä kun on niin vaikea saada nykyään ja purkki maksaa jo neljä euroa. Mutta hyvää tämä on.”
Kauanko olet soittanut kitaraa?
“Kolme ja puoli vuotta. Teen kaiken fiilispohjalta. En ole ikinä ottanut kitaratunteja ja luulin olevani hyvä soittaja jo kaksi päivää rämpyteltyäni. En ole teknisesti lahjakas, mutta minulla on oma tyyli.”
Sinulla on persoonallinen ääni. Miten se kestää laulamista?
“Koko ajan paremmin, kun tottuu käyttämään sitä ja saa harjoitusta laulutunneilla. Äänitysten loppuvaiheessa kurkku tosin oli erittäin kipeä ja yhdellä keikalla jouduin syömään kyypakkauksen, jotta pystyin laulamaan.”
Onko mallinhommista ollut hyötyä esiintymisissä?
“Jonkin verran, kun on tottunut outoihin ja kiusallisiin tilanteisiin. Ei minua hirveästi muutenkaan mikään nolota. Jos olen rakastunut naiseen, voin huutaa Stockmannin Herkussa kaikkien kuullen rakastavani häntä. Jos saisi vaikka vähän bonuspisteitä, heh. Mutta välispiikkejä pitää vielä treenata. Ne ovat surkeita.”
Haastattelu on päättynyt ja Kim Herold poistuu pöydästä. Samalla häviää myös toimittajan nuuskapurkki.
Terve taas Kim. Yhden asian ajattelin vielä puhelimessa kysyä. Varastitko nuuskapurkkini?
“Ei, en. Sehän olisi noloa. Odota katson vielä… Ei sitä täällä ole. Ei kun odota! Löytyi. Ei tämä haastattelu hyvin mennyt.”
Stoori: Mallina tunnettu Kim Herold yllättää esikoislevyllään. Miehellä on omalaatuinen ääni, biisit ovat vaihtelevia ja parhaimmillaan päähän soimaan jääviä, akustispohjaisia leirinuotiorallatuksia. Muutaman tyhjänpäiväisen kipaleen kun olisi tiputtanut pois.
TJEU*: Wish God Was a Woman
