Anteeksipyyntö metallimiehille
“Rytmiosasto on konemaisen yksiviivainen ja päälle on kasattu massoittain upottavia syntsamattoja sekä kitaralla tiluttelua.”
Otan tämän hyvin henkilökohtaisesti. Tunnen itseni poikkeuksellisen kyvyttömäksi.
Onhan se nimittäin suuri synti, että suomalaiset modernit metalliyhtyeet myyvät valtavia määriä kotimaassa ja nauttivat suosiosta muuallakin, mutta City-lehden sunnuntai-popkriitikko ei noteeraa heidän olemassaoloaan mitenkään. Huonon omantuntoni kaivertamana yritän nyt korjata vääryyteni, mutta käy kuten olen pelännytkin: en pysty levyä arvostelemaan.
Seuraa pitkä selitys.
Älkää ymmärtäkö väärin, kysymys ei ole musiikin “raskaudesta”. Esimerkiksi Metallica, Rage Against The Machine ja Soundgarden ovat suosikkejani. Nightwish on soundiltaan jopa “kevyempi”. Mutta tässä on kysymys jostain muusta, jostain sellaisesta, joka kuuluu minulle vieraaseen maailmaan. Sellaisesta, josta ymmärtää yhtä paljon kuin mandariinikiinasta.
En arvostele Nightwishin uutta “Wishmaster”-levyä, koska kaikki siinä tuntuu minusta käsittämättömältä. Lähtien siitä, että minusta sen kannet ovat käsittämättömän rumat. Kuitenkin lähes kaikissa tämän lajityypin levyissä on samanlaiset romanttiset piirroskannet, joten varmaan sitten asialle omistautuneiden mielestä ne ovat tosi coolit.
Käsittämättömintä on kuitenkin musiikki; en pysty edes kuvailemaan miltä se minusta kuulostaa. Okei, tässä on erikoisuutena oopperasta ponnistava naislaulaja, jonka takia erotan Nightwishin muista vastaavista. Mutta minusta hänen äänensä tässä musiikissa on kuin paistettua hanhenmaksaa luumukiisselissä. Enkä sano mikä on maksaa ja mikä kiisseliä.
Biisit ovat minusta mahtipontisen tylsiä. En ymmärrä miten voisin innostua tai olla innostumatta niiden kertosäkeistä, minusta ne kuulostavat lähinnä hölmöiltä. Kyllä “Wishmaster” kuulostaa tottakai paremmalta kuin vaikka Iron Maiden, mutta siitä huolimatta en saa langoista kiinni.
Entäs soundi? Rytmiosasto on konemaisen yksiviivainen ja päälle on kasattu massoittain upottavia syntsamattoja sekä kitaralla tiluttelua. Se ei saa aikaan minussa mitään reaktiota. Nightwish eroaa soundiltaan kolleegoistaan, mutta se ei silti sytytä. Nämä biisit ovat varmasti jonkun korvissa komeaa kuultavaa, oma ajatukseni lähtee harhailemaan.
Onneksi en ole yksin. Nimittäin tiedän valtavan määrän ihmisiä, joilla muutoin on avoin mieli ja kaikkiruokainen pop-korva, mutta jolle tällainen musiikki ei kuulosta ollenkaan hyvältä. Se lohduttaa.
Sitäpaitsi kyllähän metalli-ihmisetkin tuntuvat olevan melkoisia puritaaneja oman juttunsa suhteen. Tuskin kovin moni ostaa vaikkapa Nightwishin, Britney Spearsin ja Eminemin albumia samalla kertaa. Tai jos ostaa niin sitten ei varmaan ole omaa musiikkimakua ollenkaan, vaan kyseinen yksilö yrittää hypätä jokaiseen junaan varmuuden vuoksi.
En minä voi antaa tälle levylle mitään tähtiä. Arvosteleminen olisi epäreilua niin Nightwishiä kuin itseänikin kohtaan.
Reilumpaa on nostaa kädet pystyyn. Ja toivoa, että Nightwish pääsee euroviisuihin ensi kerralla, koska ainakaan sinne ei Suomesta kannata lähettää sellaista, josta kaikilla on varma mielipide eli “täyttä sköndää”. Mutta Nightwishista tuskin lopullista totuutta löydettäisiin sielläkään.
Mutta nauttikoot ne, jotka pystyvät. Sori vielä kerran.
