100-vuotias Suomi juhlii valokuvaa

100 suomalaista valokuvaajaa -projekti esittelee maan kiinnostavimpia nykyvalokuvaajia sadan päivän ajan.

Kuva: Kaapo Kamu

Ensimmäinen suomalainen valokuva otettiin Turussa 175 vuotta sitten. Tästä ja Suomen itsenäisyyden juhlavuodesta syntyi kimmoke toteuttaa hanke, joka toimii hatunnostona suomalaisen valokuvan historialle ja nykypäivälle.

100 suomalaista valokuvaajaa -projekti yhdistää suomalaisen valokuvauksen useat eri genret tuoden esille omaperäistä ja vahvaaa pohjoista näkemistä. Mukana on niin muotia, dokumentarismia, henkilökuvaa kuin taidettakin.

Projektin verkkosivuilla ja somessa julkaistaan päivittäin yhden valokuvaajan teoksia sadan päivän ajan. Elokuun lopussa alkaneen hankkeen kuraattoreina toimivat valokuvaaja, kuvajournalisti Hanna-Kaisa Hämäläinen ja valokuvataiteilija Marko Hämäläinen. Ensimmäisen viikon aikana on julkaistu muun muassa valokuvataiteilija Heikki Willamon ja Susanna Majurin, vahvoista henkilökuvistaan tunnetun Kaapo Kamun ja Aki Roukalan sekä syyrialaisia pakolaisia läheltä pitkään seuranneen dokumentaristi Esa Ylijaaskon kuvia.

Kuva: Heikki Willamo

Samat kuvat pyörivät myös Jyväskylän katukuvassa. Nomadi taidegalleria Äkkigalleria järjestää katuprojisoinnin tyhjän liikehuoneiston ikkunaan (Kauppakatu 5), ja se elää samassa rytmissä nettisivujen kanssa.

Sadantena päivänä 2. joulukuuta hanke huipentuu Jyväskylässä vietettävään päivän mittaiseen juhlaan, joka kokoaa yhteen suomalaisen valokuvan tekijät. Tapahtuman liput tulevat myyntiin syyskuussa. Puheenvuoroissa tarkastellaan suomalaisen valokuvan nykyhetkeä ja tulevaisuutta, keskustellaan, kohdataan ja viihdytään yhdessä. Puheenvuoroissa nousevat esille muun muassa kysymykset valokuvan pirstaloituneisuudesta, uusista alan suuntaviivoista ja avauksista. Keskiössä ovat myös kysymykset valokuvan kansainvälistymisestä. Luvassa on musiikkia, kohtaamisia ja terävää puhetta, jonne jokainen valokuvasta kiinnostunut voi osallistua.

100 suomalaista valokuvaajaa on osa Suomi 100 -hankkeen virallista ohjelmistoa, jossa tarkastellaan ja juhlitaan Suomea eri näkökulmista. 

Kuva: Susanna Majuri

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi