Ääni keittiöstä: Joni Erinko – Piazza & Torilla

Joni Erinko pitää rennoista ravintoloista, joissa on hyvä fiilis, hyvä ruoka ja hyvät viinit.

Yksinkertainen on kaunista, sanoo Joni Erinko.
Yksinkertainen on kaunista, sanoo Joni Erinko. Kuva: Scandic

Ääni keittiöstä -juttusarjassa tutustumme yhteistyökumppanimme TableOnlinen ravintoloiden henkilökuntaan.

Joni Eringolla riittää hommia, sillä hän toimii keittiömestarina Scandic Lappeenranta Cityn ravintola Piazzassa sekä Scandic Patrian ravintola Torillassa.

Erinko on jo päiväkoti-ikäisestä asti sanonut kaikille ryhtyvänsä isona kokiksi, vaikka ei olekaan varma mistä kokkihaaveet ovat aikanaan saaneet alkunsa. Hän on perheensä ensimmäinen kokki, eivätkä kokkiohjelmatkaan olleet nuorelle Eringolle tuttuja.

“Jokin sisäinen palo sitä kai oli jo lapsena, ja sillä tiellä ollaan yhä edelleen”, hän toteaa.

Paras ruokamuistokin liittyy lapsuuden kesiin. Hän odottaa edelleen joka juhannus kuola valuen, että pääsee herkuttelemaan äitinsä paistamilla muurikkaletuilla.

Mikä on suosikkiraaka-aineesi?

Kotimainen riistaliha, etenkin hirvenliha on oma suosikkini.

Mitä valmistaisit siitä?

Oma ehdoton suosikkini on klassinen linnapaisti ja sen kaveriksi paistinperunat. Toimii aina, ja sitä on aivan pakko valmistaa joka syksy, kun saan kauden ensimmäiset hirvenlihat käsiini.

Kuvaile ruokafilosofiaasi?

Yksinkertainen on kaunista.

Käytän mieluiten annoksissa muutamia hyviä raaka-aineita, jotka toimivat yhdessä ja korostan niiden maut sopivilla mausteilla. Esillelaitossakin tulee kunnioittaa raaka-aineita.

Onko ravintolallanne jokin omaleimainen piirre tai erikoisuus?

Teemme perinteistä skandinaavista ruokaa modernilla twistillä, ja meille on myös helppo tulla vaikka koko perheen kesken.

Mitkä ovat ravintolanne vahvuusalueet?

Hyvä tunnelma ja erinomainen palvelu sekä ruoka!

Millaisista ravintoloista itse pidät?

Pidän rennoista ravintoloista, joissa on hyvä fiilis, hyvä ruoka ja hyvät viinit.

Mitkä ominaisuudet tekevät ravintolasta hyvän? (yleisellä tasolla)

Hyvä ravintola on monien osien summa. Ruuan, palvelun ja yleisen tunnelman on oltava tasapainossa ja vastattava asiakkaiden odotuksia. Ravintolan tulisi olla myös helposti lähestyttävä.

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi