Cinnabon: herkuttelu sallittu

Amerikkalaisia överikorvapuusteja saa nykyisin myös Suomesta.

Kuva: Cinnabon in Finland / Facebook

Amerikassa kaikki on suurta. Hampurilaiset eivät mahdu suuhun eivätkä autot parkkiin, ja lattekahvit juodaan litran pöntöistä. Siksi ei olekaan ihme, että rapakon takana on keksitty myös maailman suurin ja härskein korvapuusti: Cinnabon.

Toisaalta voisi kuvitella, että uskomattomimmat kanelipullat kehitetään Suomessa tai edes Skandinaviassa - tässä maailman kolkassahan vietetään korvapuustipäivääkin - mutta kisassa siitä, mikä on övereintä, Yhdysvallat voittaa aina.

Jos et jo tiennyt, globalisoituvan maailman ansiosta Cinnaboneista saa nauttia myös Suomessa. Maamme ensimmäinen Cinnabon-kahvila avattiin maaliskuussa Arabian kauppakeskukseen Helsingissä. Sieltä ei makeutta, herkullisuutta tai pullantuoksua puutu.

“Oma suosikkini on Pecanbon. Siinä on pekaanipähkinää ja kinuskikastike”, kertoo yksi Arabianrannan Cinnabonin omistajista, Kirill Rinne.

Suomi on Rinteen mukaan hyvä paikka aloittaa Cinnabonien tuominen Pohjoismaihin, sillä täällä pidetään amerikkalaisista tuotteista, niiden överiydestä huolimatta - tai ehkä juuri sen vuoksi.

“Ihmiset pitävät leivoksista ja pullista. Ja vaikkei Cinnaboneja voi montaa päivässä syödä, on sallittua hemmotella itseään välillä.”

Rinne muistuttaa, ettei amerikkalaisuusleima kanelipullassa suinkaan tarkoita sitä, että tuote rahdattaisiin sellaisenaan ulkomailta. Cinnabonit tehdään kahvilan leipomossa alusta asti käsin pääosin suomalaisista raaka-aineista. Rekisteröity kaneli tulee Cinnabonin omilta plantaaseilta Indonesiasta.

“Lisäksi tuotteillamme on tuoreustakuu. Pullat säilyvät tuoreina 45 minuuttia, jonka jälkeen ne myydään alennuksella”, Rinne kertoo.

Cinnabon-leivosten älytön ylenpalttisuus tulee pullaan lisätyistä kastikkeista ja koristeista. Itse taikina ei ole makeaa, ja Arabian Cinnabonissa siitä tehdään myös suolaisia sämpylöitä. Makea, isokokoinen jälkkäri-kanelipulla kaikkine mausteineen on kuitenkin niin naurettavan runsas, ettei sitä oikein jaksa edes syödä. Pala Amerikkaa siis - mutta tuoretta, ja suomalaisista raaka-aineista.

“Olen kyllä nähnyt, kun lapset syövät näitä useampia kerralla, herkkusuut”, Rinne kertoo nauraen.

Cinnaboneja on tarkoitus avata lähivuosina Suomeen viitisentoista kappaletta. Siihen asti herkkupläjäyksiä löytää Arabiasta - sekä tietysti amerikkalaisittain kotiinkuljetettuna Woltilla.

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi