Erottajan Aurinkoterassilla paistatellaan päivää ilta-aurinkoon asti

Suosittu kohtaamispaikka aurinkovarjojen alla on keidas kaupungin keskellä.

Tällä terassilla on tilaa useammallekin auringonpalvojalle.
Tällä terassilla on tilaa useammallekin auringonpalvojalle. Kuva: Elina Ylä-Mononen

Kuumana kesäpäivänä hetken helpotusta etsivä kaupunkilainen suunnistaa kohti Esplanadin puistoa. Aina ei tarvitse tyytyä penkillä huilaamiseen, varsinkaan kun aivan vieressä odottaa Erottajan Aurinkoterassin kesäinen keidas.

Erottajan Aurinkoterassi hellii kaupunkilaisia tänä vuonna jo kolmatta kesää. Avoimella paikalla aivan Eteläesplanadin ja Erottajan kulmassa sijaitseva Aurinkoterassi tarjoilee viileitä virvokkeita ja kuumaa kahvia valkoisten aurinkovarjojen ja terassikatoksen alla. Aiemmin Rymy-Eetun terassinakin tunnetun keitaan tummat rottinkinojatuolit ja kymmenet pöydät täyttyvät niin lomalaisista, shoppailijoista kuin after work -väestä. Berliinissä muutama vuosi sitten suuren suosion saavuttaneet rantatuolit ovat rantautuneet toden teolla myös Suomeen – biitsitunnelmaa voi tavoitella myös Aurinkoterassia reunustavalla rivistöllä.

Erottajan Aurinkoterassi on nimensä mukaisesti kuuma paikka. Terassirusketusta voi työstää paikan päällä lähes koko päivän ajan. Vaikka aurinko helliikin halukkaita, kenenkään ei kuitenkaan tarvitse sen tähden jättää tulematta. Suojaisten katosten lisäksi talo tarjoaa myös aurinkorasvaa. Auringon laskiessa tunnelman takaavat musiikin lisäksi kolme kaasulämmitteistä takkaa. Viluisten viihtymisestä vastaavat ympäri terassin sijoitetut lämmittimet ja pehmeät viltit.

Aurinkoisena arki-iltapäivänä Aurinkoterassilla viihtyy runsaasti väkeä. Äänekäs puheensorina sekoittuu rentoon lattarimusiikkiin, kuoharipullot kilisevät ja tarjoilu pelaa väenpaljoudesta huolimatta nopeasti. Kuumana kesäpäivänä Erottajan Aurinkoterassi on selvästi suosittu levähdyspaikka. Aurinkoterassin kantiskortilla kesäisistä juomatarjouksista hyötyy myös Freedomissa, Storyvillessa, Le Bonkissa ja kivenheiton päässä sijaitsevassa Rymy-Eetussa.

Aurinkolasit päähän ja kuoharit cooleriin, eli nähdään pian Aurinkoterassilla!

Erottajan Aurinkoterassi, Erottajan aukio, Eteläesplanadi 24. Tämän ja yli sata muuta helsinkiläistä terassia löydät Cityn legendaarisesta Terassioppaasta.

1 kommentti

PaulaFox

17.6.2022 15:39

Hei) Nimeni on Paula ja olen 23-vuotias) Olen aloitteleva seksimalli 18+) Arvostele kuviani osoitteessa - https://ja.cat/id397034

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi