Espoon ensimmäinen maauimala on avattu

Leppävaaraan avautui maauimala, jonka suunnittelu aloitettiin jo 60-luvulla.

Kevät ja aurinko saa ulkouimarin hyppäämään speedoihinsa. Nyt ulkoilmassa voi polskia Espoossakin, sillä maanantaina 16. toukokuuta Leppävaaran uimahallin viereen avautui Espoon ensimmäinen maauimala. Maauimalaa on suunniteltu Espooseen jo 50 vuotta. Valmistuneen maauimalan kustannukset olivat reilu 40 miljoonaa ja se on saanut tukea rakentamiseensa myös Veikkauksen tuotoista.

Isossa altaassa on 10 rataa ja uimamatkaa 50 metriä. Muita altaita ovat matalan veden kahluuallas sekä monitoimiallas. Ja pitäähän uimalassa olla vesiliukumäki! Espoon liukumäessä on kolme laskettavaa rataa, joita voit laskea kilpaa kavereidesi kanssa. Lisäksi alueella on kaksi lentopallokenttää ja yksi koripallokenttä.

Vaikka avajaispäivänä satoi, innokkaat polskijat valtasivat paikan jo aamu varhain. Altaiden vesi on 27 ja 30 -asteista.

Maauimala on auki kello 6.30–21. Kassat sulkevat jo kello 20. Pääsymaksu on sama kuin uimahalliin. Helsingin uimastadion avautui 8. toukokuuta ja Kumpulan maauimala avautuu 28. toukokuuta.

Toukokuun alussa liikuntavirasto siisti 26 uimarantaa Helsingissä. Viraston mukaan kaikilla rannoilla voi jo uida, paitsi Vuosaaren Aurinkolahden rannassa, jossa työt jatkuvat vielä kesäkuuhun asti.

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi