Festarilippuja pukinkonttiin? Post Malone ja Lil Pump tähdittävät ensi kesän Blockfestiä

Yhdysvaltalaistähdet vauhdittavat lippujen liikehdintää juuri sopivasti joulun sesongin alla.

Post Malone
Post Malone

Ratinan stadionilla ja Ratinanniemen festivaalipuistossa 17.-18. elokuuta järjestettävä Blockfest ilahduttaa urbaanin musiikin ystäviä aikaisella joululahjalla. Pohjoismaiden suurin hiphop-festivaali on nimittäin kiinnittänyt yhdysvaltalaistähdet Post Malonen sekä Lil Pumpin osaksi ohjelmistoaan. 

Post Malone on noussut tänä syksynä maailman kuunnelluimpien artistien joukkoon hittisinglellään Rockstar. Kappale ponnahti pian julkaisunsa jälkeen myös Suomen virallisella listan ja Spotifyn 50 kuunnelluimman kappaleen kärkeen. New Yorkissa syntyneen, mutta Texasissa varttuneen artistin muihin hitteihin lukeutuvat mm. viisinkertaista platinaa saavuttanut Congratulations sekä nelinkertaista platinaa myynyt White Iverson. Blockfest toi Post Malonen uutena tulokkaana ensimmäistä kertaa Suomeen kesällä 2016.

Miamista ponnistava Lil Pump lukeutuu tämän vuoden merkittävimpiin rap-tulokkaisiin. Musiikkipalvelu SoundCloudin kautta valtaisia kuuntelumääriä saavuttanut artisti solmi levytyssopimuksen Warnerille vain 16-vuotiaana, julkaisi kaupallisen debyyttimixtapensa ”Lil Pump” 17-vuotiaana ja täysi-ikäistyy itse asiassa vasta Blockfest 2018 -viikonloppuna. Billboardin listakolmoseksi singahtaneen levyn tunnetuin hitti on Gucci Gang, jonka musiikkivideo on kerännyt alle kahdessa kuukaudessa jo yli 160 miljoonaa näyttökertaa. Blockfestin keikka on Lil Pumpin ensimmäinen Suomessa.

Kansainvälisten huippunimien ohella Blockfestin artistikattaukseen on kiinnitetty hiljattain Moskovassakin esiintynyt PME Recordsin nuori lupaus Cledos, ”Antaudun”-levyllään kultaa myynyt monilahjakkuus Reino Nordin, huippusuosittu Gasellit sekä rapin Suomen mestarinakin tunnettu Gettomasa. Lisää niin ulkomaisia kuin kotimaisiakin esiintyjiä julkaistaan alkuvuoden sekä kevään mittaan. 

Järjestyksessään yhdennentoista Blockfestin lipunmyynti käynnistyy perjantaina 15. joulukuuta klo 9, mutta Veikkauksen etuasiakkaat pääsevät ostamaan lippunsa jo ennakkoon 12. joulukuuta klo 9 alkaen.

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi