Helsingin keskustaan tulee Lapland Hotelsin hotelli

Bulevardille avataan uusi hotelli keväällä 2018.

Lapland Hotels Tampere.
Lapland Hotels Tampere.

Lapland Hotels Oy avaa kolmannen kaupunkihotellinsa. Tällä kertaa Lapin johtava matkailualan yritys pistää hotellin pystyyn Helsingin keskustassa, osoitteessa Bulevardi 28. 

”Suomen maine matkailukohteena on vahvistunut parin viime vuoden aikana entisestään. Helsinki puolestaan on noussut erittäin kiinnostavaksi kaupunkikohteeksi. Tämän vuoksi toteutamme seuraavan korkeatasoisen kaupunkihotellimme juuri Helsinkiin”, sanoo Lapland Hotels Oy:n hallituksen puheenjohtaja Pertti Yliniemi.

Lapland Hotels Oy:n kaksi muuta kaupunkihotellia Oulussa ja Tampereella ovat saaneet hyvän vastaanoton. Kolmannessakin kaupunkihotellissa tullaan toteuttamaan toimivaa kaavaa: hienostunut ja elämyksellinen hotelli, joka erottuu muista modernilla lappilaisuudella. Lapland Hotels Bulevardiin tulee 182 hotellihuonetta, jotka ovat hiukan keskimääräistä suurempia ja jotka on sisustettu pohjoisen luonnon ja mystiikan teemoin. Yli sataan huoneeseen sisältyy myös oma sauna. Hotelli tulee sisältämään tietenkin myös monipuoliset ravintolapalveluita, joihin haetaan inspiraatiota puhtaista raaka-aineista ja kunnianhimoisesta toteutuksesta. 

Lapland Hotels Bulevardi avaa ovensa keväällä 2018. Hotellikiinteistön omistaa LähiTapiola ja rakentamisesta vastaa NCC. 

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi