Helsingin taidemuseossa perjantaina ilmaisilta

Jatkossa HAM:iin on ilmainen sisäänpääsy joka kuun viimeisen perjantain iltana.

Kuva: HAM / Maija Toivanen

Tänä syksynä remontin jälkeen avautunut HAM Helsingin taidemuseo juhlistaa lokakuun loppua ilmaisillalla. Koko taidemuseoon on vapaa pääsy perjantaina 30. lokakuuta kello 16–19. Perjantaina on myös viimeinen mahdollisuus nauttia kaupunkilaisia HAM-kulmassa ilahduttaneen Vieno Motorsin kukka-asetelmista.

Reilun kuukauden avoinna ollut HAM on kiinnostanut jo noin 40 000 kävijää. Viisi avajaisnäyttelyä ovat keränneet kävijöiltä kiitosta sekä yksittäisinä elämyksinä että kokonaisuutena. Myös uudenlainen museokokemus museovinkkeineen, mobiilisovelluksineen ja soittolistoineen on koettu kiinnostavaksi.

"Olemme iloisia siitä, että helsinkiläiset ovat ottaneet museon omakseen. Erityisen ilahduttavaa on se, että HAM:iin ovat löytäneet myös ihmiset, jotka eivät ole aikoihin tai koskaan käyneet taidemuseossa", museon johtaja Maija Tanninen-Mattila kertoo.

HAM jatkaa tänä perjantaina vanhaa käytäntöään ja sulkee lippukassan kuukauden viimeisen perjantain kunniaksi klo 16. Päivän kolmen viimeisen tunnin ajan museo tarjoaa vapaan pääsyn kaikkiin näyttelyihin. Ilmaisiltoja järjestetään jatkossa pääsääntöisesti jokaisen kuukauden viimeisenä perjantaina.

Tulevana perjantain ilmaisillassa sanotaan myös hyvästit Tennispalatsin katutasossa kukkaisiloa jakaneelle Vieno Motorsin How to Prepare 1.0 -vastaanotolle. Röyhkeitä ja aistillisia kukka-asetelmia tehdään HAM-kulmassa kello 16.30–18.30, ja ilmaisillan kunniaksi HAM tarjoaa kukkakoristeet kävijöille maksutta.

Vieno Motorsin anarkoflorismi on otettu innostuneesti vastaan. Kukkavieheitä on kiinnitetty niin ihmisten hiuksiin, partaan, olalle, vaatteisiin, sääriin kuin kenkiin. Myös polkupyöriä, koiria, lastenvaunuja ja skeittilautoja on koristettu. Maljakkoon tehdyt asetelmat ovat ehtineet kerätä jo vakiasiakaskuntaakin, joka on hankkinut vierailevien taiteilijavieraiden käsialojen mukaan vaihtuvia kimppuja useana viikonloppuna.

HAM Helsingin taidemuseo, Tennispalatsi, Eteläinen Rautatiekatu 8. Liput normaalisti 10/8 euroa. Alle 18-vuotiaille maksuton. Ilmaisilta perjantaina 30.10. kello 16-19. 

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi