HOK-Elannolle siirtyneeltä Lasipalatsilta poikkeuksellinen ratkaisu: “Uskon, että kysyntää riittää”

Osuuskaupalle siirtyneeseen Lasipalatsiin voi suunnata tänä vuonna myös jouluaattona.

Pippuripihvi poronvasan paahtopaistista kuuluu uuden ruokalistan antimiin.
Pippuripihvi poronvasan paahtopaistista kuuluu uuden ruokalistan antimiin. Kuva: Laura Paavola

Heinäkuun ensimmäinen päivä jää Lasipalatsin historiankirjoihin yhtenä ravintolan merkkipaaluista; Ravintolakolmion Lasipalatsin ravintolatoiminnot siirtyivät nimittäin osaksi HOK-Elantoa 1.7.2024 alkaen.

Tässä yhteydessä voidaan puhua paluusta juurille, sillä Lasipalatsi kytkeytyy HOK-Elannon historiaan merkittävällä tavalla.

“Osuuskauppa oli aikanaan mukana rakentamassa tätä sittemmin yhdeksi Helsingin maamerkeistä muodostunutta, vuonna 1936 valmistunutta rakennusta yhdessä Valion kanssa”, ravintolajohtaja Kati Mellin kertoi Lasipalatsissa järjestetyssä mediatilaisuudessa, jossa tarjoiltiin uuden, lokakuun 7. päivä tarjolle tulevan menun antimia.

Jouluaattona herkutellaan kuhalla ja porolla

Tilaisuudessa kävi ilmi, että historiaa tehdä tänä vuonna myös toisella tapaa.

Fenkoligraavattua lohta pääsee maistamaan myös Lasipalatsin joulupöydässä.
Fenkoligraavattua lohta pääsee maistamaan myös Lasipalatsin joulupöydässä. Kuva: Laura Paavola

“Lasipalatsissa vietetään poikkeuksellista joulua, sillä olemme ensimmäistä kertaa koskaan avoinna myös jouluaattona ja joulupäivänä. Katsotaan kuinka se menee, mutta uskon vahvasti, että kysyntää riittää”, keittiöpäällikkö Petri Simonen kertoo.

Laatikot ja kinkut saavat kuitenkin jäädä, sillä Lasipalatsin joulu ei pidä sisällään perinteistä jouluruokaa, vaan tarjolla on muun muassa fenkoligraavattua lohta ja savuporovoileipäkakkua.

“Alkuruoat ja jälkiruoat noudetaan buffetista, pääruoat tarjoillaan pöytiin lautasannoksina. Pääruokina on kampasimpukalla täytettyä kuhaa, glaseerattua talvikurpitsaa sekä tietenkin poroa”, Simonen paljastaa.

Crème caramel kruunaa herkullisen aterian.
Crème caramel kruunaa herkullisen aterian. Kuva: Laura Paavola

Jos jouluaattona tai -päivänä on jo muuta puuhaa, joulukauteen suunniteltuja herkkuja pääsee nauttimaan Lasipalatsissa 2. joulukuuta alkaen joululounaan merkeissä.

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi