HOP! - uusi panimotapahtuma Helsingissä

Joulukuussa tutustutaan käsityöläispanimoihin rennon yhdessäolon merkeissä.

Kuva: WavebreakmediaMicro / Fotolia

HOP! Artisan Brewery Weekend on uusi panimotapahtuma, joka järjestetään joulukuussa Helsingin Nosturissa. 

HOP!:n tarkoitus on muokata panimo- ja alkoholikulttuureihin liittyvää ajatusmaailmaa ja toimintatapoja Suomessa rennompaan ja vapaampaan suuntaan. Koko homman juju on rentous, ilo ja yhdessäolo.

Tapahtumassa esitellään laaja kirjo oluita ja tekijöitä niiden takana, sekä nautitaan juomasta, bistroruoasta ja musiikista. HOPissa tutustutaan muun muassa kiertolaisperiaatteella tuotettuihin oluihin: kiertolaispanijoilla ei ole omia tiloja, vaan ne käyttävät yleensä isompien panimoiden laitteita. 

Lisäksi HOPissa voi halutessaan liittyä itsekin oluentekijöiden rentoon joukkoon, vaikkei olisi alasta minkäänlaista kokemusta tai lainkaan omia laitteita. Paikalla panimomestarit kertovat mielellään nykyaikaisista pienpanimoista, joihin voi mennä itse suunnittelemaan oman oluen vaikka kaveriporukalle, yritykselle tai vaikka juhliin. 

Tapahtuma toteutetaan Helsingin Nosturin konserttisalissa ja ELMU ry:n baarissa. Tapahtuman järjestää Panimo Kallio Oy.

HOP! Artisan Brewery Weekend Nosturissa 10.-12.12. Liput alkaen 13 euroa. 

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi