Hori Smoku Summer Boogaloo on täynnä taidetta, musiikkia ja vaihtoehtomeininkiä

Ääniwallissa järjestettävän heinäkuisen klubifestivaalin koko ohjelmisto on julkaistu.

Useless Eaters esiintyy heinäkuussa Ääniwallissa.
Useless Eaters esiintyy heinäkuussa Ääniwallissa.

Punkiin, autotallirockiin ja vaihtoehtorockiin keskittyvä Hori Smoku Summer Boogaloo on julkistanut koko ohjelmistonsa. Aikaisemmin kerrottujen pääesiintyjien Mudhoneyn ja Obliviansin seuraan liittyy 17 muutakin yhtyettä sekä erilaista oheisohjelmaa. Helsingissä Ääniwallissa 22.-23. heinäkuuta järjestettävän klubifestivaalin liput ovat myynnissä Tiketissä.

Kahtena edellisvuonna loppuunmyydyn Hori Smoku Summer Boogaloon kattaukseen on lisätty seitsemän uutta ulkomaista yhtyettä. Australiasta saapuu kaksi bändiä: Jo vuonna 1977 perustettu legendaarinen punk-yhtye Cosmic Psychos sekä nuorempaa ikäpolvea edustava Ausmuteants, joka operoi Devo/Chrome/Screamers-akselilla. Texasin punk- ja garage rock -kuninkaalliset Radioactivity yhdistelee tuotannossaan autotallipunkia ja powerpopia, ja brittiläinen King Salami & The Cumberland 3 puolestaan hakee innoitusta 50- ja 60-lukujen tanssittavasta rock’n’rollista ja R&B:stä.

Portlandilaistrio Mean Jeans soittaa nopeaa ja melodista punkrockia. Seth Suttonin Memphisissä vuonna 2008 perustama Useless Eaters vaikuttaa Thee Oh Seesin ja Ty Segallin tavoin San Franciscon punk-skenessä. New Orleansista saapuvaa 19-vuotiasta Drew ”DD” Owenia on toistuvasti verrattu edesmenneeseen garagepunk-muusikko Jay Reatardiin. Hori Smokun keikalla Owen soittaa ainutkertaisen konsertin Joni Ekman & Koira -yhtyeen tukemana.

Kotimaisista yhtyeistä Hori Smoku Summer Boogaloon saapuvat Teksti-TV 666, Seksihullut, Pertti Kurikan alter ego Kalevi Helvetti, Cosmo Jones Beat Machine, Kova Ajo, U.F. Ojala ja monet muut.

Bändien välissä festariyleisöä viihdyttävät Hori Smokun DJ:t, jotka soittavat levymusiikkia sekä ulko- että sisätiloissa.

Tabulaland-galleria esittelee festivaalivieraille kolme kiinnostavaa kuvataiteilijaa: kuvittaja Ossi Pirkosen, sarjakuvataiteilija Tuomas Tiaisen ja valokuvaaja Noora Isoeskelin.

Noora Isoeskeli tuo tapahtumaan musiikin inspiroiman valokuvanäyttelyn. Hori Smoku Summer Boogaloohon erityisesti tehty teossarja on kuvattu Polaroid-kameralla, skannattu ja vedostettu sen jälkeen suurennoksina.

Yleisö pääsee myös seuraamaan kuinka taide syntyy paikan päällä, kun Ossi Pirkonen ja Tuomas Tiainen toteuttavat sekatekniikkamaalauksia spraykannuin ja maalitussein. Valmiit teokset ovat nähtävillä koko festivaalin ajan.

Tabulaland on pop up -tapahtumiin erikoistunut uudenlainen taiteen verkkogalleria, joka on keskittynyt popkulttuuriorientoituneeseen ja rosoiseen nykytaiteeseen. Taidekokoelmat ovat nähtävillä myös Tabulalandin verkkosivuilla, josta teoksia on mahdollista hankkia myös omaan kotiin.

Hori Smoku Summer Boogaloo -klubifestari Ääniwallissa Helsingissä 22.-23.7. Liput alkaen 31 euroa.

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi